Päivät vierivät ja oma aika vain jää...

Tyttäreni täyttää syksyllä 2 vuotta. Oma ihana, rakas kultapieneni ja kuopukseni.



Näiden kahden vuoden aikana olen käynyt kahdesti kampaajalla (1h/krt) sekä kerran työkokouksessa (2h). Lopun ajan olen ollut tyttäreni kanssa yötä päivää.



Aina suunnittelen, että ensi viikolla käyn kirjastossa yksin, tai että illalla voisin käydä toisen lapseni kanssa kahdestaan jätskillä. Tosiasiassa ei onnistu. Niiden puolen tunnin rakojen aikaan, jotka mieheni säädylliseen aikaan sattuu olemaan kotona lapsen hoitoa varten, en ikinä jaksa tai ehdi lähteä mihinkään, vaan käytän ne lähinnä siihen että makaan reporankana sohvalla tai syön kerrankin ruokani rauhassa ja lämpimänä.



Miten se on niin vaikeaa lähteä ja jättää lapsi toisen hoiviin? Miten te muut siinä onnistutte, ja ehditte sen tehdä?