Onko pakko ottaa osa-aikatyötä vastaan, kun on työttömänä työnhakijana?? Apua!!!
Tarjosivat puolikasta työpaikkaa kesällä veemäisestä työpaikasta.. Onko minun otettava se vastaan vai tuleeko karenssi?? Ns. pomo kulkee päivät perässä ratkuttamassa joka asiasta. JURPPII!
Kommentit (11)
Ei travinnut sitten menä eikä tullut karenssia.
Samoin kieltäydyin osa- aikatyöstä, jossa työmatkakustannukset olisivat tulleet niin kalliiksi, että olisin saanut vähemmän rahaa käteen kuin ansiosidonnaisella. Ei tullut karenssia.
suostu jatkamaan. Kesäksi olen lupautunut töihin toiseen paikkaan pariksi kkuukaudeksi ja nyt keksivät tuossa paskapaikassa kysyä minua osa-aikaiseksi kunhan työni siellä toisessa paikassa loppuvat. Asun pahan työttömyyden maakunnassa, jossa ei ole alani töitä paljoakaan tarjolla. Pitkään olen pätkiä tehnyt, nyt tuntisin olevani loman tarpeessa. Van eipä sitä pätkätyöläisellä semmoiseen ole oikeutta..
saa kieltäytyä muista kuin oman alan töistä.
Ja jos lomaa tarvitset, niin ei kai meidän veronmaksajien sitä pidä kustantaa (työttömyysavustus). jos jokainen pätkätyläinen voisi kieltäytyä tistä ja nostaa ilmaista rahaa, niin johan olis kissanpäivät. .
eka karkasi.
Olethan tietoinen siitä, että myös siitä työttömyyskorvauksesta maksetaan veroa ihan niinkuin kaikista muistakin etuuksista lukuunottamatta lapsilisää ja joitakin hoitotukia (sairaan lapsen siis)
Että älä tule tänne jauhamaan näitä " me veronmaksajat" juttujasi.
Eiköhän ole muutenkin aivan sama jos tekee työtä niin surkeasti palkattuna että täytyy käydä lisäksi sosussa vaiko että on työttömänä ja saa korvauksia. Kuitenkin nuo kummatkin tuet tulevat jostakin " yhteisestä kassasta" . Ja ovatko ne työttömät jotka saavat liiton rahoja sitten taas mielestäsi jotenkin eri asemassa kuin kelan työkkäreillä elävät. Ne liiton rahathan " ei mene veronmaksajien pussista" vaikka niistäkin muuten maksetaan veroja.
Suosittelen sinulle lappujen poistamista silmiltäsi!
Vierailija:
... Kuitenkin nuo kummatkin tuet tulevat jostakin " yhteisestä kassasta" ...JOSTAKIN?
Mistähän ...
Eiköhän ole muutenkin aivan sama jos tekee työtä niin surkeasti palkattuna että täytyy käydä lisäksi sosussa vaiko että on työttömänä ja saa korvauksia. Kuitenkin nuo kummatkin tuet tulevat jostakin " yhteisestä kassasta" .
Pointti olikin tuo lainauksen ensimmäinen lause. Eikö tuossa tilanteessa ole aivan sama kummalla tavalla elantonsa tienaa...paitsi, että kun ei tee tuota paskaa osa-aikaista työtä josta ei ole rahallisesti muuta kuin haittaa + että täytyy kuormittaa yhteiskuntaa myös lasten hoidon järjestämisellä. Eikö tuolloin ole järkevämpää olla pelkällä työkkärillä ja keskittyä vain siihe että saisi itsensä työllistetyksi siten, että työllä voi myös elää????
Vastaa seuraavan kerran vasta kun ymmärrät myös asiayhteyden, pölvästi!
Soittivat yllättäen yhdestä työpaikasta ja kysyivät olisinko kiinnostunut tulemaan 2kk:ksi kesätöihin heille. Sanoin, että muuten joo, mutta luulen että lapsen hoidon järjestämisen kanssa voi tulla ongelmia. Sitten meni 2 päivää, niin työkkäristä tuli lappu, että miksi et ottanut työtä vastaan, selitystä kaivataan ja että rahaa ei tulee ennen kuin tämä asia on käsitelty!!! =O Että sillä viissiin.. Olen ollut 2kk työttömänä. Tästä työpaikasta ei tullut mitään lappua kotiin, ei siis ollut työhönosoitusta. Ja nyt sitten uhkana karenssi! Ei paljoa naurata...
Tietääkö kukaan varmuudella, voivatko tosiaan mulle antaa karenssin tästä kieltäytymisestä? Ystäväni sanoo, etteivät voi kun ei ollut työhönosoitus. Mutta miten on?
sain aikanaan karenssin kun soittivat eräästä työharjoittelupaikasta ja käskivät tulemaan nyt heti tänään töihin. En pystynyt menemään, sillä olin sairaana.
Nykyään teen osa-aikatyötä, josta saan vähemmän palkkaa kuin työttömyyskorvaus on. Onneksi saan toistaiseksi soviteltua työttömyyspäivärahaa. Pian tuokin etuus kuitenkin katkeaa kun enimmäisaika tulee täyteen, ja joudun sitten jättäytymään työttömäksi, sillä palkallani ei elä.
Minulla on pienet lapset ja tuo työ on vielä vuorotyötä. Ei nappaisi työnteko jos työttömänä tienaan saman verran tai jopa paremmin. Täällä päin ei ole vakituisia työpaikkoja. Vuoden olen pätkätöitä tehnyt. Nyt vain erehdyin tuonne tympeään työpaikkaan josta tarjosivat sitä puolikasta paikkaa/palkkaa... Ap
Tai työ jossa on työmatka niin hanakal että siihen menee julkisilla liikennevälineillä kaksi ja puoli tuntia suuntaansa jne.