Olen ollut vain yhden miehen kanssa sängyssä.
Enkä tarkoita, että kerrallaan vaan olen ollut vain tämän yhden ja saman kanssa 14 vuotiaasta saakka ja nyt olen 33 vuotias. Seksiä on harrastettu 3-5 kertaa viikossa ja lapsia on 2.
Elän onnellisessa ja todella kiihkeässä parisuhteessa, jossa kumpikin saa toteuttaa fantasioitaan. Teemme seksissä ihan mitä mieleen pälkähtää, eikä kumpaakaan nolostuta pyytää jotain tiettyä. Voimme hyväillä itseämme toisen katsoessa ja panna voi ihan mihin reikään huvittaa.
Mieheni jumaloi minua ja minä häntä. Soittelemme toisillemme kymmenen kertaa päivässä ja harrastamme lounasseksitreffejä toistemme kanssa. Ja meillä on pirun hauskaa. Tätä palstaa kun lukee niin tulee sellanen olo, että kaikilta kuivettuu seksielämä lasten syntymään ja viimeistään 10 vuoden jälkeen.
Kommentit (8)
tosin intohimo oli silloin jo kadonnut mutta vain yhden miehen kanssa olin ollut ja olin 26v.
no nyt on kokemusta vähän enemmän eikä se nyt niin kummallista ole. Kaikkein kivoin on mielestäni sen tutun ja turvallisen kumppanin kanssa kun tietää mistä toinen tykkää ja toinen tietää mistä minä tykkään. Ja voi rauhassa kertoa mitä tahtoo :)
Minulla oma aviomies on ainut joka elämässni on ollut. 8 vuota yhdessä ja ikää 30v. edelleen mieheni on ainut jota olen voinut 8 vuoden aikana edes ajatella koskevani ja edelleen tunnen kovastikin intohimoa hänen suuntaansa, valitettavasti niin vain ei ole toisin päin. ei intohimoja enää pariin vuoteen, joskus hyvin satunnainen seksi on vain joku mekaaninen suoritus, ei suuteluja tms, ihan sama vaikka olisin pumpattava nukke, siltä ainakin välilä tuntuu. ja sitten siihen pääsi mahtumaan pettäminenkin....rakkautta ja kauniita sanoja ja halauksia riittää, mutta se ei aina riitä. olo on aika tukala, ja itku lähellä, en tiedä mitä tehdä. tuntuu että sitä vaan jotenkin näivettyy sisältä päin...
Tuo on kovin harvinaista tänä päivänä. Siis se että suhde kestää ja kukoistaa.
Siis ollaan melkein kohtalotovereita ja hyvässä mielessä. Ainut ero on että olen 32v ja meillä on 4 lasta. Me ollaan tunnettu 17v ja muita ei ole kummallakaan ollut. Meillä on seksiä aina kun huvittaa eli melkein joka päivä ja joskus monesti. IHANAA!
Itse tätä en viitsi tutuille kertoa. Joskus kun isomman porukan juhlissa ollaan oltu ja siellä on tentattu, että kauanko kukainenkin on ollut ja kohahduksia ilmenee kun jotkut ovat olleet 11 vuotta, sitten kun me kerromme yhteiset vuodet kaikki mykistyvät ja tulee tosi vaivautunut olo. Sitten kun kysytään, että mikä on pitkän suhteemme salaisuus, niin eihän sitä siinä kehtaa sanoa. Meilläkin on ollut ylä- ja alamäkiä ja kriisejä, mutta kaikista on yli päästy. Meitä yhdistää yksin kertaisesti seksi, joka on sen tasoista mihin ei lyhyissä suhteissa pääse. Joskus olen miettinyt, että jos se intohimo sammuisikin, rakkaus tuskin loppuu vähässä kummassa. (Mies taas sanoi, ettei edes uskalla miettiä mitä meidän seksielämään kuuluu 60-vuotiaana kun meno vaan hurjenee vuosi vuodelta.)
Kyllä seksi on suurimmalle osalle se yhdessä pitävä voima tai ainakin niistä tärkein.
Sitten kun kysytään, että mikä on pitkän suhteemme salaisuus, niin eihän sitä siinä kehtaa sanoa. Meilläkin on ollut ylä- ja alamäkiä ja kriisejä, mutta kaikista on yli päästy. Meitä yhdistää yksin kertaisesti seksi, joka on sen tasoista mihin ei lyhyissä suhteissa pääse.
Mutta kieltämättä joskus tätä palstaa lukiessa tunnen itseni kovin tylsäksi petiseuraksi. Olen enemmän "siveyden sipuli" -sarjaa, kuin seksiä rakastava, mitä täällä taas tuntuu iso osa naisista olevan. :)
Parisuhde mielestäni kukoistaa, seksielämä varmaan aika normaali, 2-3 kertaa viikko. Meillä on 15 vuotta yhteiselämää takana ja kaksi pientä lasta. Tuntuu, että vasta viimeinen kolmannes on mennyt vapautuneemmin, silleen että tietää ja osaa ja seksi luistaa ilman turhia miettimisiä. Eikä mitään kiinnostusta tietää mitä aidan takana kenties odottaisi, vaan nautin tästä molemmin puoleisesta luottamuksesta täysillä.
Ei onnistuisi omalla luonteellani.
Mies