Huutaako kaikki synnytyksessä kuin eläimet, vai oletteko onnistuneet pysymään hiljaa?
Kommentit (22)
Jotenkin se kiroileminen ja huutaminen tuli luonnostaan, koska halusin muksut nopsaan vaan sieltä sisältä tänne eläväisten joukkoon :) Jännitti niin vitsisti, mimmosia tyyppejä sieltä tulee ja olin ihan kärsimätön :)
Oli pari päivää kurkku(kin) hellänä.
Pystyin rentoutumaan supistusten aikana paljon paremmin keskittymällä rentoutumiseen hiljaa kuin, että olisin huutanut.
Sitten kun tajusin ponnistamisen jujun, olin ihan suu supussa :)
Mutta valitin koko ajan ja voihkin ja välillä kyllä karjuin.
Ja puhuin rumia ja...
Mitä tuota pitämään tunteita sisällä, kyllä se huutaminen ja valittaminen helpottaa oloa!
kun tuntui, että se antoi voimaa. Mutta kätilö sanoi että " nyt suu kiinni ja keskityt ponnistamaan" . Kilttinä tyttönä tein työtä käskettyä...
Ihmeellistä muuten, että nykymaailmassa muuten ihannoidaan suulautta ja äänekkyyttä, mutta synnytyksessä pitäisi olla hipihiljaa.
Kun tuli ponnistuksen aika, kätilö lähti toiseen huoneeseen, kun siellä oli myös ponnistusvaihe menossa. Ponnistelin 15 minuuttia mieheni ja opiskelijan kanssa. Sen jälkeen kätilö tuli katsomaan ja sanoi, että ei pääse vieläkään kun naapurihuoneen lapsi ei ole vieläkään syntynyt. Sitten sain pakotettua hänet tilaamaan apua toiselta osastolta. Ponnistusvaihe kesti siltikin liian pitkään ja lapsi joutui happikaappiin.
Jos saisin palata ajassa takaisin, huutaisin ja kiroaisin koko ajan, että kätilö ei uskaltaisi jättää minua oman onneni nojaan. Ottaisin vielä lakimiehen ja lassonkin matkaan.
Olisin huutanut muuten, jos olisin tuntenut siihen tarvetta. Keskityin hengittämiseen ja se helpotti oloani.
Kai tuo on yksilöllistä miten huutamisen tuntee tarpeelliseksi tai tarpeettomaksi.
Tosin vähän äkisin ja kerran sanoin, että tää jää tähän.. en jaksa enää.
enkä pitänyt meteliä. multa se olisi vienyt voimia. luontevaa oli vaan puhista tiukassa paikassa ja ekan synnytyksen ponnistusvaiheen venyttyä puoleentoista tuntiin taisin pariin otteeseen sanoa, että ei tästä taida mitään tulla ;).
Viimeisten supistusten aikana tupisin ja kiroilin hiljaa ja välillä manguin aiaiaiaiai..
Ainoa kovaääninen karjaisu pääsi kun johtava osastonlääkäri kiskaisi istukan käsin irti!
Enkä tiedä, huutavatko muut eläimet synnyttäessään. Minä taisin vähän ponnistusvaiheessa karjahdella, näin muistelen. Miksi kysyt, ap? Onko se paha?
jos se auttaa oloa?
itse huusin Jumalaa avuksi ponnistusvaiheessa. kovat tuskat, kun epiduraali ei purrut minuun (on olemassa pieni määrä naisia jotka ovat ikään kuin immuuneja epiduraalille) ja repesin
Se tuo ihmeesti lisää voimaa, vaikka yleensä uskotellaan päinvastaista.