uusperheelliset hei!

Meillä on " sinun, minun ja meidän lapset" . Alussa (ennen kuin meille syntyi yhteinen lapsi) oli vähän sitä että oman lapsen tekemisiä katsoi löysemmin kuin toisen mutta siitä päästiin eroon. Piti ihan tietoisesti meidän aikuisten ajatella asia niin että jokaista lasta koskee samat säännöt. Lisäksi vahva tunne " meidän perheestä" on tärkeää. Miehen lapset ed. liitosta ovat ns. etälapsia mutta silti aivan yhtä läsnä puheissa ja teoissa.

Itseäni on myös vähän häirinnyt se että etenkin nettifoorumeissa yms. uusioperhe on kuin Suuri Ongelma. Uusioperheessä on omanlaisia haasteita, mutta kyllä meillä ollaan oikeasti onnellisia juuri tästä meidän perheestä. Tietysti avuksi se että suhteet ex-puolisoihin ovat toimivat ja jokainen lapsi hyväksytään sellaisena kuin he ovat. Yhteisen lapsen syntyminen on vain lähentänyt meitä perheenä. Kuopus on kaikkien yhteinen lellikki :)

siitä sitten pikkuhiljaa heidän välit lähenivät ja lapsi on kuin oma miehelleni. (lapsen oma isä on kuitenkin myös kuvioissa) nyt meille syntyi yhteinen lapsi 8kk sitten, hieman pelotti kuinka lapseni ottaa asian...kuitenkin todella loistavasti mennyt, ei minkäänlaista mustasukkaisuutta yms. mies kyllä tuntee pientä omantunnontuskaa, kun tietysti oma on aina oma.

Omia lapsia minulla ei ole, joten vertailukohta puuttuu. Minulle kävi niin, että kun tapasin mieheni lapsen ensi kertaa, minulle tuli voimakas tunne, että hän on minun lapseni. Että olen kerännyt kaiken elämänkokemukseni vain tätä lasta varten, auttaakseni häntä elämässä. Ja niin olen tehnytkin. Hänet siirrettiin huostaanottoa vastaavassa tilanteessa äitinsä luota meille asumaan ja ammattitaitoisen terapeutin avustuksella olemme rakastaneet hänet niin terveeksi kuin pystymme.

mutta silloin kun tavattiin mun lapset olivat 2v, 3v ja 5v ja miehen lapset 3v ja 6v. Melkoinen taistelu ja matka on ollut, sen myönnän, ja välillä myrskyisääkin. En usko et voi rakastaa toisen lapsia kuin omia mutta voi olla reilu kaikille ja ajatella lasten parasta. Säännöistä piti löytyä yhteinen sävel jne. Kohta 3v sitten syntyi sit meidän yhteinen lapsia ja sen jälkeen on vain mennyt parempaan suuntaan. Lähinnä miehen vanhempi tytär ja minä oltiin vähän eri linjoilla siihen asti kunnes pikkusisko syntyi. Kaikki hemmotellaan pikkutyttöä, isommat hoitaa mielellään ja nyt synkkaa elämä ihan yees. Vanhin nyt siis 15vee. Raskasta on, pitää olla epäitsekäs, joustava ja vielä olla tekemisissä xien kanssa, meillä se toimii mainiosti - miehen x on mun ystäviä nykyään. Mut mis perheessä olisikaan helppoa elää aina....