Lue keskustelun säännöt.
6-vuotias,eikä mitään tekemistä ilman kavereita. Neuvoja!
08.10.2006 |
Ongelma on siis kohta kuusivuotias tyttömme, jolla ei ole mitään tekemistä (omien sanojensa mukaan) ilman kavereita. Tyttö on eskarissa joka arkipäivä yhteen asti paitsi kymmenen päivää viikossa koko päivän. Joka päivä tappelemme samasta asiasta eli siitä, että koko ajan pitäisi olla joku kaveri seurana tai sitten järjestettyä toimintaa äidin tai isän puolelta (pyöräilyä, rullaluistelua, kyläilyä tms.) Tyttö aloittaa kavereitten mankumisen heti kotiin tullessaan ja viikonloppuisin heti aamusta. Kutsummekin kavereita meille vaihtelevasti ja tyttö käy silloin tällöin kavereiden luona, mutta en haluaisi sen olevan jokapäiväistä. Tytöllä on myös muutamia harrastuksia, joissa tietysti käy mielellään. Kotona ei siis tunnu keksivän yksin tai edes kohta neljävuotiaan pikkusiskon kanssa mitään tekemistä. Leluja on ja omakotitalon iso piha, mutta eivät tunnu auttavan. Silloin tällöin siskokset kyllä leikkivät yhdessäkin (pienempi keksii tekemistä yksinäänkin), mutta päivittäin tappelemme siitä ettei ole mitäään tekemistä, jollei joku kaveri tule kylään. Eihän tämä nyt iso asia ole, mutta tätä on jatkunut jo reilun vuoden, enkä enää jaksaisi tapella joka päivä, siis joka päivä, samasta asiasta. Tuntuu tietysti pahalta myös tytön puolesta, mutta eikö tuon ikäisen nyt pitäisi vielä keksiä tekemistä yksinkin tai ainakin siskon kanssa? Onko kellään antaa neuvoja tai edes vertaistukea?
Kommentit (16)
Tykkää askartelusta paljonkin ja melkein kaikkia noita ehdottamiasi asioita ollaan tehty, omaa lehteä täytyy vielä kokeilla. Tuntuu vaan, ettei askartelustakaan ole iloa, kuin tunniksi korkeintaan pariksi, ja sitten alkaa taas kavereiden mankuminen. Ehkä täytyy vaan hyväksyä, että tyttö on tavanomaista sosiaalisempi tapaus... Huoh!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillähän olisi leikkikaveri ihan omasta takaakin!
Yhteistä saattaa alkaa löytyä siellä n. 20-vuoden tienoilla.
Vierailija:
Teillähän olisi leikkikaveri ihan omasta takaakin!
Toki riitelevätkin ja välillä kumpikin vetäytyy omaan leikkiinsä, mutta ihan oikeasti leikkivät paljon yhdessä. Nyt neideillä on jo ikää 7v. ja 9v. ja edelleenkin yhteistä tekemistä riittää, toivottavasti vielä mummoiässäkin!
t. se joka ehdotti siskoa leikkikaveriksi
Harmi jos teillä on totutettu siihen ettei pienten kanssa tarvi olla :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä sama ongelma. Minä oon vaan sanonut tytölle suoraan että joka päivä ei olla menossa ja joka päivä ei tarvi kavereiden meille tulla. Olen koittanu perustellakin aina jotenkin että miksei. Siihen on tyytyminen. Minä sanelen rajat. Jos tytöllä on tylsää niin sanon vaan että ompa hyvä, se tietää sitä että kohta on kivaaki.
Ja toisekseen lasten on hyvä oppia siihen et joskus on tylsää.. Oppia siihen tunteeseen ja miten siitä yli.
Teet vaan rajat selviksi. Ja äidille ei tarvitse mankua samasta asiasta joka päivä. Sanot ettet pidä siitä. Ja tuota lahjomista en etes kokeilisi.
Voit myös ehottaa kun lapsella on tylsää et alkaa imuroida tai tiskata..
Se tässä juuri harmittaakin etteivät siskokset leiki keskenään kuin silloin tällöin. Olen aina ajatellut, että heistä olisi paljon seuraa toisilleen ja nimenomaan olisi leikkikaveri kotona omasta takaa. Välillä kyllä leikkivät tosi kivasti, mutta yhtä usein tappelevat ja pikkusisko on isosiskon mielestä liian pieni (vain 2,5 vuotta nuorempi) kaveriksi. Pikkusisko siis olisi lähes aina valmis leikkimään, mutta isompaa ei huvita. Tämä harmittaa, enkä itse haluaisi aina olla keksimässä heille yhteisiä leikkejä, kun mielestäni niiden pitäisi tulla luonnostaan. Tuntuu, että kaikki muut sisarukset leikkivät paljon paremmin keskenään. :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eskarilainen on jo sen verran iso, että sille voisi yrittää puhua järkeä ja saada oivaltamaan, miten hienoa on, että pikkusiskosta saisi leikkikaverin. Varsinkin jos tuo pikkusisko on innokas leikkimään isosiskon kanssa.
t. ja mikähän mun numero taas olikaan... no, se jolla on ne yhdessä leikkivät sisarukset
Vierailija:
Voit myös ehottaa kun lapsella on tylsää et alkaa imuroida tai tiskata..
Heh, meillä taidettiin käyttää tuota silloin kun minä olin lapsi. Kun vinguin, ettei ole mitään tekemistä, niin kehotettiin just siivoamaan. Alkoi kummasti tulla mieleen parempaakin puuhaa.
En muista miten alle kouluikäisenä oli, vissiin leikin iltaisin suht samanikäisen naapurintytön (ainoa lapsi naapurissa siihen aikaan) ja siskon (minua kolme vuotta nuorempi) kanssa. Ala-asteaikaan oli monesti yksi kaveri kylässä, muttei joka päivä. Kerran-pari viikossa ehkä. Yhtä toista luokkakaveria olisin myös usein toivonut kylään, mutta hänen vanhempansa eivät päästäneet häntä meille, kun piti tulla vaarallisen tien yli eikä meillä ollut aikuisia iltapäivällä kotona. Minä sain kyllä mennä heille, vaikka oli se sama tie ongelmana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kavereiden kanssa olemista sillä itsekkin leikin kaiket päivät kavereiden kanssa pihalla kun olin pieni. Mitä enemmän porukkaa sitä kivempi. Ja jos ei ole kaveria leikkii tyttö kohta 4v. pikkuveljen kanssa. Hyvin heillä ainakin menee leikit yksiin. Tänäänkin leikkivät koko aamupäivän synttäreitä ja 1v8kk pikkuveli oli sankarina eli mukana leikissä myös. Ei 2v. ikäero ole siihen syynä että ei leikit suju. Ennemmin lasten luonne ja kiinnostuksen kohtet. Joskus kun on leikin aiheesta pulaa ohjaan lapset alkuun tai rakennan vaikka majan niin jopa on pian leikki pystyssä. Yksinleikkiminen nyt tylsää onkin. Toisaalta olen huomannut että tytöllä on kausia että haluaa olla koko ajan kavereiden kanssa ja sitten saa taas vähäksi aikaa tarpeekseen ja viihtyy paremmin kotona omissa oloissaan.
Lapsen pitää oppia viihtymään omassa seurassaankin. Liika seura ja kavereitten vaihtuminen aiheuttavat levottomuutta ja stressiä lapsessa. Onhan jo eskari itsessään varsinainen ihmissuhteiden keskus. Kotona olisi hyvä rauhoittua ja huokaista, mutta lapsi ei itsessään osaa asettaa yleensä sopivia rajoja. Se on vanhempien tehtävä.
Kyllä meillä on lähdetty siitä, että kotona leikitään omien sisarusten kanssa ja silloin tällöin sopimuksesta saa joku kaveri käydä kylässä. Lapset oppivat siihen yllättävän nopeasti. Ulkoilu, pelit, lukeminen, askartelu, majan rakentaminen jne. sujuvat hyvin, vaikka ikäeroakin on. Toisaalta ihan säälittää nämä lapset, jotka kiertävät talosta taloon soittelemassa ovikelloa ja mankumassa kaveria. Tulee sellainen olo, että ovat ihan heitteillä, kun vanhemmatkaan eivät voi tarkkaan tietää, missä lapset milloinkin luuraavat. Meillekin tulee näitä kyläilijöitä, jotka saattavat viihtyä iltaan asti eivätkä tee lähtöä kotiin oma-aloitteisesti lainkaan. Kun kyselen, eivätkö vanhemmat jo kaipaa ja huolestu, vastaus on että ei. Kuusivuotias on mielestäni aika pieni luuhaamaan illat pitkät eri kyläpaikoissa. Kohtuus kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna sen nyt leikkiä niitten kavereitten kanssa tai sitten hanki joka illaksi joku harrastus jos kaverit vaikuttavat epäilyttäviltä. Kuka nyt kotona jaksaisi yksin nyhjätä tai leikkiä jonkun tyhjänpäiväisen pikkusiskon kanssa?
Meillä sama ongelma pihalla ei ole kuin yksi saman ikäinen tyttö
jonka kanssa tyttömme ei tule toimeen pojat taas ovat tyttömme
mielestä liian villejä minua säälittää kun tytöllä ei ole kavereita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähinnä on aina saman tytön kanssa mikä on kiva juttu, tyttö lähtee kotiin aina klo 20, näin on sovittu. Esim. tänään se tyttö ei ehdi tänne ennen klo 16 joten annoin tytölle luvan hakea toista lasta ja nyt täällä on eräs toinen tytön kaveri. Ihanaa, saa rauhassa naputella täällä eikä tarvi kuunnella sitä mitä mä teeeeeeeeeeen- vinkunaa. En näe mitään syytä estää tyttöä tapaamasta kaveriaan joka päivä. En kuitenkaan halua kahta kaveria yhtä aikaa. Meidän tytöllä ei ole sisaruksia enkä mä jaksa sen kanssa leikkiä joten onneksi on noita kavereita. Haluan lapseni kuitenkin olevan tässä kotosalla kaverinsa kanssa eli kylään en päästäisi kun ehkä 2 iltana viikossa.
Saisi kyllä tulla kylään vaikka joka päivä veljet jo niin isoja etteivät leiki eskarissa ei myöskään viihdy vaikka on puhelias ja reipas tyttö
Sitten kokeilisin lahjomista. Jos on päivän mankumatta kaveria tai tekemättömyyttä, saa illalla tarran. Tai iltapalalla vaikka jonkin herkkuhedelmän.
Jos ois sopimus, että aikuinen pelaa hänen kanssaa yhden/kaksi peliä esim. välipalan jälkeen/ennen, malttaisiko hän sitten vastaavasti olla omin nokkinensa jonkin aikaa.
Kannattaisiko ehkä alkaa pienistä hetkistä? Kehua lasta, kun on viihdyttänyt itseään vartin?
Meidän 4½v mankuu kans seuraa viikonloppuisin ja muina vapaapäivinä. Kun hän sanoo, että on tylsää, minä kehun, että sepä hienoa. Lapsella kuuluukin olla tylsää, se on kasvattavaa. Aikansa manguttuaan hän yleensä painuu huoneeseensa ja alkaa leikkiä itsekseen. Jos mankuminen jatkuu pitkään, saatan sanoa, että nyt en enää kuule mankumista. Enkä todellakaan reagoi mankumiseen. Vain jos lapsi puhuu nätisti, vastaan hänelle.
Meillä ongelma ei ole suuri, ja lapsemme vähän nuorempi kuin teillä, joten ehkä näistä vihjeistäni ei ole apua. Toivottavasti keksitte ratkaisun.