Vastatkaapa äidit: jääkö äly äitiysvapaalle kun palaatte töihin?
Olen hämmästellyt pari viikkoa sitten äitiyslomalta palannutta kollegaani. Mihin hänen aivosolunsa ovat loman aikana huvenneet? aikaisemmin tehokas, nokkela, sosiaalisesti taitava nainen on muuttunut epävarmaksi, muistikatkoiseksi, hölmöille kahvipöytävitseille tirskuvaksi kotirouvaksi. Harmittaa/hävettää hänen puolestaan. Useamman kerran olen halunnut hänelle sanoa että vauvajutut eivät kiinnosta muita todellakaan yhtä paljon kuin häntä itseään. Saman muutoksen olen aikaisemminkin todennut joidenkin työkavereideni kohdalla, varsinkin hoitovapaalta palanneet käyttäytyvät kuin jonkinlaisessa avohoidossa.
Kommentit (9)
Päinvastoin, työelämä tuntui hemmetin helpolta ja kaiken organisoi paljon paremmin kuin ennen lapsia. Ainoa mikä ihmetytti oli se, että aikuiset voivat käyttäytyä huonommin kuin lapset...
Palattuani bisneselämään, en puhunut sanallakaan lapsista ja perheestä jotten saisi juuri tollaista vastaanottoa mitä sinä annat kollegallesi.
Merkillepantavaa on nämä kolmekymppiset sinkkunaiskollegat, joiden tarinoita KOIRISTA, koiraroduista, koirankävelylenkeistä, koirapuistoista, koirakoulusta, naapurin koirista.. saan kuunnella joka v...n kahvihetki.
Se on sitten sallittua se!
Kohan et vaan puhu lapsista.
Mutta toisaalta äly voi kyllä myös palautua. Olen itse elävä esimerkki siitä.
rytmiin taas takaisin kiinni!
Ja kyllähän sitä sai vähän kuulla vihjailua, että " ethän sä varmaan tiedäkään tästä" jne.
Mutta minä voin sanoa, että äitiyslomalta tulin näin voitin! Olen tehnyt tosi hyvää tulosta omalla sarallani, parempaa kuin muut jotka olleet kokoajan töissä. Olen saanut kiitosta paljon ja hyvillä mielin jäänkin taas enskeväänä äitiyslomalle :)
että " työelämässä uskottava loppuun asti" .
6 vuoden aikana minusta vaan tuli entistä sosiaalisempi, loogisempi, älykkäämpi, itseluottamus kasvoi huimasti jne.
Itse koen että perhe on lisäännyt uskottavuuttani työelämässä. Olen tutkija.
Vähän voisi olla ymmärrystä sitä kohtaan, että ammatillinen itsetunto ei ehkä ole huipussaan pitkän kotonaolon jälkeen, ja ne päivän tärkeimmät tapahtumat on liittyneet niihin lapsiin. Mutta ilmeisesti ei ap:n älli näin loogiseen ajatteluun riitäkään.