Lue keskustelun säännöt.
Omituista! Kuume lähti laskuun sillä sekunnilla, kun tajusin, miksi olen sairas!
28.09.2006 |
Olen ollut viikon kuumeessa. Jossain virustaudissa.
Viime yönä valvoin ja mietin, miksi en saa unta, vaikka minulla on kuumetta. Tajusin, että en ole fyysisesti väsynyt, vaan henkisesti. Minulle naksahti palaset kohdalleen; olen kurkkuani myöten väsynyt työpaikkaani.
Uskokaa tai älkää, niin silloin päässäni kuului " naksahtus" . Ja tunsin kuinka kuume lähti laskuun. Puolessa tunnissa se oli ensimmäistä kertaa viikkoon alle 37:n. Olen kuullut, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, mutta en ole sitä ennen TIETÄNYT. Onko kukaan muu kokenut samaa?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sit alettiin tosissaan tutkimaan ja jouduin sairaalaan. Siellä sitten sydänfilmeissä yms. pelästyin ihan kauheesti ja ajattelin että apua, en mä halua olla sairas ja kuume hävisi sinä päivänä. Itse uskon että kuumeen syy oli masennus, mä olin masentunut enkä halunnut mennä kouluun (olin yläasteella) ja jotenkin onnistuin pitämään kuumetta yllä vaan kovasti toivomalla että olisimpa kipeä ettei tarvitsisi mennä kouluun.
Kukaan ei muuten huomannut mussa masennusta, ei kai sitä silloin osattu oikein sillä silmällä katsoakaan vaan kaikki pistettiin murrosiän piikkiin.