Lapsettomuushoidoissa oleva ystävä välttelee

Toivottavasti ystävyytenne säilyy, vaikka nyt olisikin vaikeaa. Ja ettet kovasti stressaisi tällä asialla itseäsi vaan pystyisit nauttimaan raskaudestasi. 26, kirjoitit hyvin ja yhdyn ajatuksiisi. Itsekin yritin usean vuoden ajan tulla raskaaksi. En tullut mutta työkaverit kyllä. Niitä vauvauutisia sitten jossain hetken itkin työpäivän aikana, tuntui niiiin pahalta. Lapsettomuuden tuska on järkyttävää ja elämänkokoinen suru, sitä ei voi kukaan sitä kokenut oikeasti ymmärtää.

Toivon että raskautesi sujuu hienosti ja että ystäväsikin vielä saisi sen oman pienensä. Olisipa taikasauva käytössä niin olisi sille töitä...

t. 1-vuotiaan pojan äiti

Itse olen myös kärsinyt lapsettomuudesta ja yhteydenpito raskaana olevaan ja sittemmin perheelliseen parhaasaan ystävääni oli välillä vaikeaa. Mutta yhteydenpitoa vaikeampaa olisi ollut, jos minulla ei olisi ollut tätä ystävää elämässäni! Sillä riippumatta siitä, että elämämme olivat erilaisia, hän jaksoi kuunnella ja tukea minua -ja minä todella tarvitsin jonkun, jolle puhua lapsettomuudestani. Sellaisen, joka myös todella välitti! Ystäväni raskausaikani tunsin kovasti syyllisyyttä siitä, että elänyt ja iloinnut mukana hänen raskaudessaan... Syyllisyyttä voi siis tuntea puolin ja toisin. On raskasta, kun ennen on voitu jakaa kaikki yhdessä ja sitten tulee asioita, joita toinen ei voi täysin ymmärtää: minä sitä, millaista on olla raskaana ja ystäväni sitä, millaista on olla lapsettomuushoidoissa. Mutta kun hyvää tahtoa ja ystävyyttä riitti, molemmat yrittivät olla niin paljon läsnä toisilleen kuin mahdollista. Olen todella onnellinen, ettei ystäväni antanut minulle silloin vaikeina aikoina " liikaa tilaa" , koska ystävyys -vaikkakin pitkäikäinen- olisi voinut alkaa väljähtyä. Se olisi ollut loppujen lopuksi minulle yhtä suuri menetys kuin se, että en olisi ikinä saanut lasta! Tämä ystävä minulla on varmasti loppuelämäni ja hän on yksi tärkeimmistä ihmisistäni.



Haluan vain sanoa sitä, että pidä ystävästäsi kiinni, vaikka hän pitääkin -todennäköisesti tahtomattaan- etäisyyttä sinuun. Hän EI halua menettää sinua. Ehkä hänen on vaikea nyt käsitellä ristiriitaisia tunteitaan, mutta olet varmasti hänelle edelleen yhtä tärkeä kuin ennenkin. On tosi upeaa, että olet valmis näkemään vaivaa ja todella haluat pitää ystäväsi kiinni. Teet suuren palveluksen teille molemmille! Ymmärrän myös sinun tilannettasi; ethän sinäkään voi jakaa lapsista saamasi iloa ystäväsi kanssa, vaikka jossain toisessa tilanteessa tekisit niin. On suurenmoista, että jaksat laittaa omat tunteesi ja toiveesi taka-alalle ystäväsi puolesta. Toivon sydämestäni, että jonakin päivänä " puntit tasoittuvat" tavalla tai toisella ja voitte jatkaa ystävyyttänne tasavertaisina. Niin, ja minustakin sinun kannattaisi kertoa ystävällesi asiat, jotka olet täällä kertonut meille. Jos olisit minun ystäväni ja lukisin nuo viestisi, itkisin kyllä onnen kyyneliä :)



Meidän lapsettomuus päätyi sitten lopulta hoitojen avulla siihen, että saimme lapsen. Ainahan ei näin hyvin käy :( Mutta vaikka olen nyt jäävi sanomaan, niin uskallan sanoa että ennemmin tai myöhemmin olisi elämä voittanut ilmankin biologista lasta... Ja silloin olisi hienoa kun ystävätkin olisivat vielä tallella.



t. Entinen lapseton, ystävänsä säilyttänyt ja onnellinen siitä!!! !!!

Vierailija:

joilla oli lapsia! Tosi typerää, mutten voinut muuta. Kun sitten sain esikoiseni, aloin varovasti ja anteeksipyydellen solmia yhteyksiä uudelleen. Oli ihanaa, kun vanhat ystävät eivät olleet millänsäkään parin vuoden tauosta ja kaikki jatkui niin kuin ennenkin. Itse tietty olin häpeissäni, mutta minusta ystäväni olivat viisaita, kun eivät väkisin tuppautuneet seuraani silloin, kun en vain kestänyt nähdä yhtään lapsen saanutta naista. stävyys voi olla ikuista, vaikka välillä olisi pitkäkin tauko.

Ja halusin vain mainita että tämä keskustelu auttaa ymmärtämään lapsettomuudesta kärsiviä paremmin...



Kuitenkin itse en voisi hyväksyä ystävältäni vihamielistä ja julman katkeraa käytöstä. Mutta tuon vetäytymisen ja vaitonaisuuden ymmärtäisin hyvin. Minulle ystävä olisi aina tervetullut takaisin... mutta mikäli joutuisin pahan katkeruuden ja vihamielisyyden kohteeksi, voisi olla melko vaikeaa herätellä ystävyyttä. Olisi se niin väärin että syytön ihminen joutuisi kestämään pahoja loukkauksia ja kiukkuja...

No paha sanoa... Kun en ole tilannetta kokenut.



Minä olen nuorehko äiti jonka ystävistä kukaan ei ole vielä edes miettinyt perheen perustamista... Pääsääntöisesti kaikki kaverit ovat " hylänneet" meidät ja on tullut sitten uusia ystäviä tilalle...

joilla oli lapsia! Tosi typerää, mutten voinut muuta. Kun sitten sain esikoiseni, aloin varovasti ja anteeksipyydellen solmia yhteyksiä uudelleen. Oli ihanaa, kun vanhat ystävät eivät olleet millänsäkään parin vuoden tauosta ja kaikki jatkui niin kuin ennenkin. Itse tietty olin häpeissäni, mutta minusta ystäväni olivat viisaita, kun eivät väkisin tuppautuneet seuraani silloin, kun en vain kestänyt nähdä yhtään lapsen saanutta naista. stävyys voi olla ikuista, vaikka välillä olisi pitkäkin tauko.

Sekä lapsellisiin että lapsettomiin. Suosittelen kuitenkin kirjoittamaan meilissä nuo ajatuksesi, korostamaan ettet painosta vaan haluat vaan purkaa ajatuksiasi. Etkä odota että jaksaa lähteä asiaa nyt puimaan, ilmoitat vaan että aiot olla aina ystävänsä vaikka nyt tulisikin etäisyyttä. Ihanaa että mietit asiaa, monet kun leimaavat lapsettomat itsekkäiksi ja inhottaviksi.



Tällä hetkellä vatsassani potkii pieni ihmisen alku vuosien lapsettomuuden jälkeen ja suhteet ystäviin ovat säilyneet. Vaikka en edes kaikille tilannetta paljastanut.

On puhuttu paljon asioista, mutta voi kyllä olla että en ole koskaan puhunut siitä miltä musta tuntuu. Olen ajatellu kai että ei se ole mun paikka puhua vaan on keskitytty häneen. Nyt vasta tulin ajatelleeksi että varmaan itseä samassa tilanteessa jotenkin harmittaisi tai hävettäisi se että aiheutan ehkä ystävälle jotain tuntemuksia ja miettisin että ymmärtääkö se oikutteluani tai sellasta. Ehkä tää sen takia juuri ahdistaakin mua... Ja tietysti on oma pärjääminen myös mielessä kun kyse on rakkaasta ystävästä enkä tosiaan tiedä mitä tekisin jos hän katoaisi vaikka pitkäksi aikaa elämästäni. Ei ole toista yhtä läheistä ystävää jonka kanssa voisi niin puhua kaikesta ja olla ihan oma itsensä, joten olisi tosi kova juttu myös mulle jos hän häviäisi elämästäni enkä hänet tuntien todellakaan usko että hän haluaisi sitä jos tietäisi, siis luulen että hänelle tulisi siitä todella paha olo.



Kiva kuitenkin kuulla että joillain teistä on tällaiset tilanteet selvinneet ja näette valoakin tunnelissa. Ehkä se tästä... kiitos vastauksista.



ap

En tiedä mitä itse puuhaat päivät pitkät, mutta mulla ainakin on arki niiiiin täynnä kaikkea, että sen useammin ei oikeasti ole nyt resursseja mihinkään seurusteluun. Ja jos on vielä hoidot päällä ja niihen liittyvä stressi niin avot, silloin joka toinen viikko menee tosiaan luokkaan tiivistä yhteydenpitoa.

Ja ihan hoitojen aikana ja työaikana.



ap

Karkasi äsken kesken. Itsekin työssäkäyvä ihminen.



ap

Vierailija:

Karkasi äsken kesken. Itsekin työssäkäyvä ihminen.

ap

Anna hänen hetki olla. Kyse ei ole todellakaan siitä, etteikö hän haluaisi olla ystäväsi vaan siitä, että hän on ehkä henkisesti sen verran rikki, ettei KYKENE näkemään sinua raskaana niin kummalta kuin se kuulostaakin.



Lapsettomalle(tahattomasti) ihmiselle voi jo pelkästään raskaana oleva vastaan kävelevä nainen olla se, joka pilaa hänen päivänsä.



Itse ainakaan en kertakaikkiaan kyennyt pitämään yhteyttä raskaana oleviin ystäviini silläkin uhalla, ettei tämä ystävä ymmärtäisi ! Se oli vaan henkisesti niin rankkaa, ettei pää kestänyt.



Vuodesta toiseen olet itse toivonut raskautta alkavaksi ja tehnyt kaiken mahdollisen sen eteen ja toisille lapsia vaan " satelee" -se tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta lapsettoman näkökulmasta katsottuna.



Sitä tuntee itsensä _NIIN_ paljon muita huonommaksi, kun ei tule edes raskaaksi, vaikka nainen on luotu saamaan lapsia?! :/



Itse koin lisäksi hirvittävää syyllisyyttää siitä, etten kyennyt olemaan onnellinen muiden tullessa raskaaksi enkä keskustelemaan heidän kanssaan asioista ilman, että sydän olisi pakahtunut tuskasta.



Se ei siis todellakaan ole helppoa myöskään ystävällesi, ei hän sitä ilkeyttään tee-ei vaan PYSTY siihen. Sitä ei vaan kukaan sellainen ihminen VOI ymmärtää ketä ei ole samaa kokenut! Tuska voi olla todella valtava! Tieto siitä, ettei ehken ikinä saa omia lapsia ei ole mikään " pikkujuttu" :(



Toivottavasti ymmärrät millaisessa kaaoksessa ystäväsi voi tällä hetkellä olla ja vaikka haluat vain auttaa ja tukea niin ehket ole tällä hetkellä siihen paras (vaikka pahalta kuulostaakin). Anna ystävällesi aikaa, sitä hän nimenomaan tarvitsee.



Itselleni ainakin nimenomaan ystävien raskausaika on ollut se koetinkivi eikä enää se pienen lapsen näkeminen.



Tsemppiä sinulle ja mukavaa raskausaikaa :)



T: Tällä hetkellä itsekin raskaana oleva.

jossa kertoisin pelostani, että ystävyys " häipyy" , mitenkään painostamatta ja ymmärtäväiseen sävyyn. Mutta niin, että ystävä tietäisi mun odottavan, kunnes se saa asiansa siihen jamaan, että ystävyys voi jatkua.



Jotkut ystävyydet todellakin kestävät vuosienkin eron, toiset eivät. Mä kaipaan vieläkin paria vanhaa ystävää, kenen kanssa ihan laiskuudesta yhteydenpitoon kasvettiin erilleen. Nykyään kun nähdään, molemmat taitaa ihmetellä, että kuka toi toinen on! Toisten kanssa taas voi mennä vaikka useampi kuukausikin, eikä tunnu menneen päivääkään. Mutta kyllä kaikki läheiset suhteet vaativat _jotain_ lannoitetta, etteivät kuihdu.



On varmaan totta tuo, ettei ystäväsi vain pysty nyt näkemään sua onnellisena ja raskaana, vaikka se epäreilulta tuntuukin. Tee hänelle selväksi omat tunteesi, ja sitten pallo onkin ystävälläsi. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa olemaan kanssasi, ja joskus ystävyydet vaan kuolee, syystä tai toisesta.

Mieltä painaa myös se että tällä ystävälläni ei enää ole lapsettomia ystäviä joiden kanssa puhua juuri tästä tilanteesta. Siis kaikilla ystävillä, sekä yhteisillä että hänen omilla, on lapsia. Hän on monta kertaa puhunutkin siitä mun kanssa. Siksi olenkin tosi monta kertaa sanonut hänelle että minulle voi puhua (en nyt enää viime aikoina, kun oletan hänen tietävän jo) ja vaikka tiedän että se on mahdotonta niin yritän silti olla mahdollisimman neutraali oma itseni enkä äiti.



Mutta pelkään siis vähän sitä myös että jos hän ei puhu minulle niin ei puhu kellekään muullekaan :( Siksikin varmaan huolestuttaa kun yhteydenpito on nyt niin harvennut kevään aikana.



ap

Mä itse kokisin yksipuoliset meilit ja tekstarit aika painostavina, joten jos se ei sulle vastaile niin voisit ottaa vihjeestä vaarin.

Mutta ei itse ota yhteyttä. Kyse siis todella 10 vuoden aikasesta ystävästä ja oomme asuneet pari vuotta kämppiksinäkin, joten tunnen hänet aika hyvin. En tuntemuksen pohjalta usko että hänkään haluaa vieraantua mistään muusta syystä mutta tämä lapsi/lapsettomuus-ongelma on nyt iskenyt kovaa kun heillä alkaa keinot loppua, vaatii varmasti henkistä työtä.

En tahdo hylätä häntä tämän vuoksi vaan olla tukena. Helppoahan olis vaan antaa vieraantua mutta musta ystävän tehtävänä on olla tukena vaikeinakin aikoina kun toinen haluaa käpertyä itseensä.

vaan voi auttaa häntä, tässä tapauksessa. Ikävä juttu sinulle, mutta ajattele asiaa myös ystäväsi kannalta.

Vierailija:

En tahdo hylätä häntä tämän vuoksi vaan olla tukena. Helppoahan olis vaan antaa vieraantua mutta musta ystävän tehtävänä on olla tukena vaikeinakin aikoina kun toinen haluaa käpertyä itseensä.

AP, entä jos nyt antaisit tilaa sille ystävälle? Sanosit vaikka että olet saatavilla kun hänestä siltä tuntuu. Itse lapsettomana tiedän että tuo raskautesi voi olla hänelle todella kova paikka. Totta on että ystävän paikka on siinä vierellä kipeinäkin aikoina, mutta on myös osattava antaa tilaa ja odottaa.

he itse olivat yrittäneet lasta kauan ja tyhmyyksissäni kun en tiennyt asiasta hehkutin miten helpolla se kävi ja jne.



Ollaan puhuttu tunteista ja siitä miten hän kokee meidän lapse. Hän on onnellinen puolestamme, mutta hyvin katkera siitä, kun itse eivät onnistu.



Raskauden aikana ei pidetty juurikaan yhteyttä, mutta kun lapsi syntyi hän halusi olla osa lasta, josta olin erittäin onnellinen. Suostui kumminksi, en olisi ketään muuta halunnutkaan.