En tiedä miten muut ajattelevat mutta haluan elämäni olevan " kunnossa" ennen kuin mahdollisesti saa lapsia.

Ei lapset estä elämää. Ainakaan meillä.

SofterSin:

Ei lapset estä elämää. Ainakaan meillä.

Jos minulla olisi lapsi haluaisin tietysti hänelle parasta. Kirjoitinhan, että haluan ostella itselleni, matkustaa, mennä... Jos olisi lapsi ei tosiaankaan siihen olisi rahaa....kun ei ole nytkään tarpeeks;) Eli haluan valmistua ja törsätä ja sitten rauhoittua.

2, eikös sulla oo sit kaikki ok?

ap

juu ei kande lapsia tehdä jos tolleen ajattelee . Mutta elämää vaan ei kannata suunnitella liikaa , voi vaan tulla yllätyksiä !

se lapsi välttämättä tule juuri silloin kun haluat. Esikoista on alettu yrittämään ollessani 18v, syntyi kun olin 21v.



Lapsen saaminen ei ole niinkään luopumista, kuin se on vastaanottamista. Ehkä toisaalta onni, etten ollut juurikaan elänyt mitenkään niin " hurjaa" elämää ennen lapsia, että olisin sen kokenut kovinkaan rajoittavaksi tai tottunut sellaiseen elintasoon, että olisin sen kokenut romahtavan lasten myötä.



Minä matkustan edelleen. Rahaa on kaikkeen, mitä tarvitaan. Ja tietysti tärkeimpänä asiana: en olisi ihmisenä se mikä nyt, jos minulla ei olisi lapsiani. Suuret opettajani etenkin kärsivällisyydessä.



On hyvä, ap, että tiedostat halusi ja tarpeesi. Mutta ei se perhe-elämäkään ole mikään kärsimysnäytelmä pelkästään. Siitäkin voi nauttia ja siihen voi sisällyttää kaiken tuon mainitsemasi suurinpiirtein.

Itse sain esikoisen ollessani 20vuotias ja kuopuksen 21vuotiaana, meillä on lapset tässä, piste.



No, meillä ei olisi nyt varaakaan mennä mihinkään joten sama jos kärvistellään lasten kanssa, baariin en kaipaakaan mutta etelään jne. mutta kun ei tosiaan olisi ilman lapsiakaan varaa mennä. Sitten kun on asuntolainat maksettu niin lapset on jo niin isoja että vanhemmat voivat mennä ja siihen on oikeasti varaa :) :) :)



Ja kyllä lapset rajoittaa elämää ja PALJON, ei lapset estä elämästä se on totta, mutta itsellesi et voi elää jos on lapsia, elät lapsiasi varten. Minusta on typerää, että sitä jaksetaan hehkuttaa kuinka ihania lapset on ja kuinka ihanaa elämä on, mutta siitä toisesta puolesta ei kerrota lapsettomille ihmisille, vain sellaisille joilla lapsia on. Et voi lähteä lenkille kun mieli tekee, et ainakaan yksin. Et voi käydä jumpassa, kuntosalilla et missään ilman lapsenvahdin etsintää ja jos mies katsoo lapsia on se pois yhteisestä ajasta. Ravintolassa ruokasi ehtii jäähtyä moneen kertaan kun yrität syödä kun syötät lapsia. Rahaa menee aivan poskettomia summia, öisin et saa nukkua jos lapsi ei halua nukkua tai vaikka sairastaa, sen jälkeen onkin tosi freshinä menossa töihin. Päivän lehteä on turha kuvitellakaan lukevansa rauhassa ja aamupalankin saat syödä kylmänä.



En voi sanoa, ettenkö päivääkään antaisi pois sillä antaisin montakin päivää :) mutta rakastan lapsiani ihan valtavasti, en heitä pois antaisi enkä kadu että heidät hankin, päinvastoin, olen tyytyväinen että ovat jo suht isoja ja minä olen vielä nuori :) :) Mutta jos aloittaja ei vielä tahdo lapsia niin hieno juttu.. minä en silti suosittele kenellekään lasten hankkimista.. jos joskus tahdot, hanki ihmeessä, mutta älä IKINÄ kenenkään muun painostuksesta



Ps. meidän molemmat lapsemme ovat tarkkaan harkittuja ja toivottuja ja molemmat ovat syntyneet onnelliseen avioliitoon :) eli mitään teinivahinkoja eivät ole

ap

Minä haluan lapset nuorena, mulle ei ole tärkeää matkustelu ym. Mulle on tärkeää perhe ja yhdessäolo. Kun taas siskoni, joka on pari vuotta vanhempi, niin haluaa nimenomaan matkustella ja elää omaa elämää ennen kuin tekee lapsia. Tällä hetkellä hän ajattelee, että tekee sitten yhden lapsen kun on saanut elämältä tarpeeksi. Hänen kohdallaan se saattaa kyllä venyä siihen asti, että on liian myöhäistä. Jotenkin tuntuu siltä...



Mutta kummankin tapa on hyvä. Pitää tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä!

t:pakokauhuinen ensimmäistään odottava

jos on " normaalit" lapset, niin kyllä sen aamulla lehden saa luettua ja aamukahvin juotua lämpimänä. Elämä on sitä, mitä siitä tekee, ainakin pääpiirteissään.



Ei ole kenenkään pakko hankkia lapsia, ei tietenkään. Mutta ei siitä kannata siitä lapsiperheen arjesta liian rankkaa kuvaakaan antaa. Asenne- ja järjestelykysymys siinä missä muutkin asiat tässä maailmassa.



Minä olen ollut likipitäen aina yh olosuhteista johtuen. Esikoisella on krooninen sairaus, joka on toisinaan huonossa mallissa, toisinaan paremmassa. Silti kykenen tekemään ihan just mitä mieli tekee, järjen rajoissa. Eivät sinkutkaan täysin vapaita ole tekemään ihan mitä tahansa milloin vaan, on työt ja muut, jotka rajoittaa kuitenkin. :)

Mutta tuo vauva-aika on tosi lyhyt, ainakin näin jälkikäteen katsottuna.



Minä halusin asiat kuntoon ennen lasta. Matkustin jonkin verran, hankin kaksikin ammattia ja vakituisen työpaikan, omistusasunnon.



Esikoisen syntyessä olin 28 vuotias, joka tuntui juuri oikealta iältä. Elämässä kuitenkin tilanteet muuttuu, ja kuinka ollakaan, en ikinä palannut vakituiseen työpaikkaani jota olin niin hartaudella hankkinut, vaan hoitovapaan aikana vastaani tuli paljon parempi tilaisuus. Ja asuntokin on menossa vaihtoon; se mikä tuntui lopulliselta oikealta onkin osoittautunut toiseksi parhaaksi vaihtoehdoksi. Eli ei se elämä pysähdy johonkin stabiiliin tilaan, joka säilyy sitten sellaisenaan kun lapsi syntyy. Elämä jatkuu ja menee eteenpäin lapsesta huolimatta.



Lapsi tosin ainakin minulla muutti arvomaailmaa aika paljon. Ne asiat, joista luopumista etukäteen surin, ovatkin muuttuneet yhdentekevämmiksi ihan ilman tuskaa, toiset asiat taas tulleet tärkeämmiksi. Valintojaan sitä kukin tekee aina sen hetkisen tilanteensa mukaan.



Nyt on esikoinen 3,5 vuotias, ja toivoisimme kovasti toistakin lasta. Esikoinen on jo niin iso, että elämä on oikeastaan tosi helppoa. Tietysti pelottaa taas aloittaa alusta ja palata siihen rajoitetumpaan vauva-aikaan, mutta nyt tiedän, että pian se helpommaksi muuttuu.



Minun kohdallani voisin sanoa että esikoinen syntyi juuri oikeaan aikaan minulle. Toista en olisi halunnut edes pienellä ikäerolla, vaan nyt olisi sitäkin tervetulleempi. Ainoa joka harmittaa siinä että lapsenteon aloitin näin " myöhään" on se, että kolmatta meille tuskin koskaan tulee, vaikka siitäkin haaveilen. En halua lapsia pienellä ikäerolla ja toisaalta haluaisin että lapset on tehty ennen kun ikää on 35. Mutta kaikkea ei voi saada, ja tekemiensä valintojen kanssa on vaan elettävä.



Tuossa 25:n ja 35:n ikävuoden välillä pitäisi olla yksi 5 vuotta lisää...

olen ihan samaa mieltä!! nyt 24v. vaan tuntuu ihan liian aikaiselta.. ja se myös, että kun eihän se ole varmaa saako lapsia. mutta noin mäkin ajattelen et haluan tutkinnon ja työn ja matkustaa.... nyt kun opiskelee on aina kädestä suuhun.. haluan shoppailla niin, että voin ostaa niitä asioita mistä haaveilen,eikä niin, että kerään pennosia lapsen kenkiin tms.



ap

Kaikki eivät halua sitä samaa. Minä olen saanut lapset 22 ja 28 eikä kolmaskaan lapsi ole pois suljettu laskuista. En halua matkustella, minulle riittää mökkeily ja perheen huvipuistoreissut.

Jos " ylimääräistä" rahaa on käytän sen ehdottomasti kodin remontointii ja sisustukseen enkä mihinkään matkusteluun!

Vaatteita kyllä tykkään ostaa, sekä itselle että lapsille. Mutta hei, elämä on. Kaikki tekevät itse omat valintansa ja siihen ei muilla ole mitään sanomista.

Mulla oli kova vauvakuume jo opiskelujen aikana. Siirsimme vauvan " tekoa" , koska ensin piti valmistua ja sitten piti olla ainakin vuosi töissä. Vakituista työtä en tosi odottanut. Kun sitten aloimme yrittää lasta vierähti vuosi jos toinenkin. En olisi ikinä uskonut, että meillä voisi olla ogelmia lasten saamisessa. Siskonikin oli tullut heti raskaaksi aina kun halusi. Eihän meille voi käydä niin! Mutta kävi kuitenkin. Kun rämmimme lapsettomuushoidosta toiseen ajatettelin, että olisi kuitenkin heti pitänyt aloittaa yritys kun siltä vähänkin tuntui. Onneksi saimme useiden koeputkihed. hoitojen jälkeen kaksoset, joita rakastan enemmän kuin elämää. Onneksi olen kuitenkin vielä niin nuori, että voimme vielä jatkaa hoitoja kunhan kaksoset tuosta vähän kasvavat...

Halusin vaan muistuttaa ap: ta elämän tosiasioista.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinun, ap, ei vielä tosiaankaan kannata ajatella lapsia niin kuin itsekin tiedät. Et ole vielä valmis.

Mutta älä pitkitä liikaa. Aika menee tosi nopeasti.

Jokainen tekee niinkuin tahtoo.

Itse olen onnellisempi kuin koskaan. Olen kohta 23v, 7kk kaksosten äiti (luomut ja toivotut). Minulla on ammatti, vakituinen työpaikka, olen ollut ulkomailla katsomassa maailman menoa, minulla on ihana mies, osa-omistusasunto, uusi auto. Rahaa ei ole tietenkään liikaa, eli joutuu vähän katsomaan millon ostaa kenellekin vaatteita, muuten on ruokaa pöydässä niin paljon kun napa vetää. Tämä kaikki tosin vaatii kahden aikuisen ihmisen saumatonta yhteistyötä ja läheisten tukiverkostoa. VAnhempani ottavat lapsia hoitoon aina kun täytyy huilata. Joskus lapset on yhden yön mummilassa yksin tai sitten vietetään koko poppoon voimin koko viikonloppu nauttien. Baareihin tai muihin rientoihin minulla ei tällä hetkellä ole kiire, niihin ehtii myöhemminkin. Eli yhteenvetona sitä saa mitä tilaa jos on määrätietoinen ihminen ja avoin vaihtoehdoille. Elämäni ei voisi paremmin tällä hetkellä olla. Vaikkakin molemmat pikku naskalit on flunssassa ja enemmän tai vähemmän kärttyisiä. Kukin kuitenkin tavallaan ja nuorenakin voi asiat olla hanskassa.



Aurinkoista kevättä kaikille AV lukijoille, kukin taaplaa tyylillään.

Esikoisen saimme 30-vuotiaina ja olemme nyt 37-vuotiaina onnellisia kolmen lapsen vanhempia. Eli hyvin ehdit vielä myöhemminkin äidiksi, vaikkei elämää voikaan aina suunnitella. Lapsuuteni oli aika vaikea, joten nautin täysillä vapaudestani sen jälkeen, kun lähdin 18-vuotiaana kotoa. Tarvistsin nuo 12 ihanaa, vapaata vuotta ihan itselleni.

Totta joo, mikä kullekin tärkeää. Ei elämää voi suunnitella. Tulee mikä on tullakseen. ap:lle. oletko miettinyt, että kun sitten joskus on sen lapsen vuoro, ja saattekin esim. kehitysvammaisen lapsen?? Ei elämää voi suunnitella.

Ja onnellisia ollaan, vaikka lapsen saaminen kesti lopulta melkein 5-vuotta (miehen simpat oli lähes nollissa).



Ja kylläpä on ihana nyt vähän vanhempana kun matkusteltu on ympäriinsä, taloudellisesti ollaan tilanteessa, josta moni haaveilee ikänsä koskaan vastaavaa saavuttamatta ja ennenkaikkea henkisesti ollaan valmiita laittamaan lapsi kaiken muun edelle.



Ei lapsi elämistä estä, mutta elämän pitää olla silloin muutenkin sellaista, että lapsi siihen menoon sopii :). Me ei enää vuosiin ennen lapsen syntymää baarissakaan käyty kun ehkä kerran vuoteen ;). Ja yhtään kertaa ei ole tarvinnut vielä valittaa sitäkään, että ei ole ketään lasta hoitamaan, sillä sellaisia menoja ei ole, joihin ei lasta voida mukaan ottaa tai toinen voi lapsen kanssa kotona olla. Moniko vuoden vanhan 20+ vanhempi voi sanoa, että ei kertaakaan ole valittanut, vaikka on ollut lapsestaan erossa kaksi kertaa ja nekin kerrat käydäkseen kampaajalla...

Vierailija:

. ap:lle. oletko miettinyt, että kun sitten joskus on sen lapsen vuoro, ja saattekin esim. kehitysvammaisen lapsen?? Ei elämää voi suunnitella.

Tottakai elämää voi suunnitella. Siis tätä omaa elämää. Kuolemaa lähellä minäkin olen käynyt, eikä se muuta sitä tosiasiaa etten halua vielä lapsia. Sekö olisi sinun mielestä sitten parempi että itsekkäästi " tehdä" lapsi kun vain vauvat on niin kivoja ja en _ehkä_ myöhemmin saakaan? Ei sillä väliä jos sitä ei haluat tai hoideta mutta... vähän kärjistetysti...

ap

Vierailija:

Vierailija:

. ap:lle. oletko miettinyt, että kun sitten joskus on sen lapsen vuoro, ja saattekin esim. kehitysvammaisen lapsen?? Ei elämää voi suunnitella.

Tottakai elämää voi suunnitella. Siis tätä omaa elämää. Kuolemaa lähellä minäkin olen käynyt, eikä se muuta sitä tosiasiaa etten halua vielä lapsia. Sekö olisi sinun mielestä sitten parempi että itsekkäästi " tehdä" lapsi kun vain vauvat on niin kivoja ja en _ehkä_ myöhemmin saakaan? Ei sillä väliä jos sitä ei haluat tai hoideta mutta... vähän kärjistetysti...

ap