Miten päästä eroon järjettömästä kateudesta?

turha kadehtia, vaikka niitä ei päällepäin näykään.

Kadehdin velejeni vaimon kaunista sisustusta, kadehdin kaverini hyvin tienaavaa miestä jne.



Sitten täytyy nipistää itseään ja palata realiteetteihin. Veljeni vaimo on työtön ja sijoittanut kaikki rahat pienen kolmion sisustukseen. Meillä taas iso ja hieno talo, jossa sisustus vanhaa. Jos sisustus olisi minulle maailman tärkein asia, pystyisin sen laittamaan uusiksi. Me taas esimerkiksi matkustetaan paljon.



Ja kaverin mies tienaa hyvin, mutta kaveri on itse pätkätyökierteessä taas...



Itseasiassa, kun noita kateushippusia anyloisoi tajuaa, että asialla on kääntöpuolensa ja elämä on valintoja. Jotkut voisivat kadehtia meitä taas monestakin asiasta. Yritän kamppailla näitä kateusajatuksia vastaan!

meillä ei oo aina asiat niin kummoisesti, toinen lapsemme on sairas ja siksi rahaa ei ole loputtomiin, ihan kivasti saan kaiken tarpeellisen ja ylimäärästäkin hankittua mutta ei esim muuteta isompaan kun haluan että on rahaa varalla jos tulee ongelmia. tällä alueella asuu ihan mielettömästi hoikkia ja rikkaita äitejä, joilla on juuri rakennetut isot talot ja volvot pihassa, mutta olen heihin päässyt läheisesti tutustumaan ja huomannut ettei se heidänkään elämä ole niin erikoista... omasta miehestäni olen nyt niin hirveän onnellinen kun vertaan häntä näiden rikkaiden perheiden miehiin ja koen, että parempi näin, että hyvä rakastava parisuhde kuin kaikki tuo ulkoinen hienous... sun kannattaisi miettiä mikä omassa elämässäsi on pirun hienoa ja panostaa siihen.

Ihan yhtä aina on ihmisiä, joilla on asiat huonommin kuin itsellä.



Nyky-yhteiskunnassa täällä länsimaissa on se vikana, että on vallalla ajattelu, että ihmisten onnellisuus riippuu omistamisesta ja saamisesta, ei sisäisestä tasapainosta (kuten joku jo kirjoittikin). Ja myös ajatellaan, että ihmisillä on joku ihme oikeus saada kaikkea.



Suurin osa ihmisistä tuntuu ottavan itsestään selvyytenä esimerkiksi sen, että saa elää 80-vuotiaaksi. Vähintään. Ei se ole itsestäänselvyys. Jos kaikki ajattelisivat, että elämä loppuu 30-vuotiaana, niin jo tuntuisi tavallinen arkikin hyvältä ja sitä osaisi arvostaa, koska se ei olisi niin itsestään selvää. Tuntuisi hyvältä, kun saa kasvattaa lapsensa aikuiseksi ja elää pitkään itsekin. Pidämme liikaa asioita itsestään selvinä. Alkaen vaikka tuosta eliniästä.



Onnellisuus on sitä, että osaa iloita siitä mitä jo on ja omistaa. Siitä, mitkä asiat ovat hyvin. Jos ap saat kaiken mitä tuttavaperheelläsi on, et silti ole onnellinen. Löydät uusia ihmisiä kateuden kohteeksi ja uusia asioita haluttavaksi. Niin se vaan menee.



Ala järjestelmällisesti, joka päivä ja monta kertaa päivässä verrata itseäsi niihin, joilla on vähemmän kuin sinulla ja joilla on asiat huonommin kuin sinulla. Se vaatii työtä ja ajattelutavan muutosta. Ei tule hetkessä. Mutta vähitellen alat arvostaa sitä, mikä sinulla on hyvin. Jos joku asia on huonosti, tee töitä sen eteen, että se muuttuu, mutta älä siksi että jollain muulla se asia on jotenkin vaan siksi, että itse haluat tehdä muutoksen.



Ja voin vielä kertoa, että näin sisäpiirin tietona: ei ne ulospäin täydelliset ihmisetkään yleensä ole niin superonnellisia. Mieti vaikka Jari ja Anne Hedmania. Komeat kulissit ja elämä niin superihanaa ja nyt avioero heilläkin.



Meillä on ulospäin kaikki hienosti ja tiedän, että osa tutuista kadehtii meitä. Ollaan menestyneitä ja on lapsia ja mukava koti jne. Mutta on meilläkin ongelmia, me ei vaan näytetä sitä muille. Pidetään ne omana tietonamme. En valita ja itse asioitani ulospäin (koska en osaa, olen sellainen ihminen, pidän asiat sisälläni ja mieheni on samanlainen) ja siitä syntyy illuusio,että mikään ei ole koskaan huonosti ja meillä ei ole mitään ongelmia. Se ei ole totta, mutta en halua asioitani levitellä muille. Mulla ei ole edes ns. uskottua, parasta ystävää. Onkohan sekään täydellisen, kadehdittavan elämän merkki??

heillä vaan jokainen elämän osa-alue on vähän paremmin kuin itselläni. Lisäksi he saivat jotain, minkä minäkin olisin halunnut. Tosi monilla ihmisillä on asiat paremmin kuin itselläni, joten en edes tiedä miksi juuri tämä perhe. Jotain siinä vaan on.



Enkä nyt ole ihan piipussa tämän asian kanssa, mutta olisi kiva kuulla jos joku on joskus onnistunut irroittautumaan tällaisesta irrationaalisesta tunnetilasta.



Ehkä omassa elämässäni on jotain tosi huonosti, enkä vain ymmärrä sitä..?

Ärsyttää, kun yhden tuttavapariskunnan miespuolisko on kateellinen meille. Koko ajan pitää suustaan päästellä sellaista pikkuvittuilua. Ei oikein jaksais kuunnella sellaista. Koita päästä kateudestasi nyt jotenkin eroon.

Mitä se on? Kun tiedät sen, ala miettiä, miten voit saada tarvitsemasi ja kurottaa sitä kohti. Kateushan kertoo vain sen, mitä sinä tarvitset. Ei kauteutta tarvitse hävetä. Joskus muuten helpottaa, kun tunnustaa ääneen kateutensa " mä sitten kadehdin teitä, kun teillä on noin kivaa yhdessä, mukavat työt, terveet lapset ja ihana koti" . Tämähän ei tarkoita sitä, ettet soisi näitä asioita heille.

ja aina kun hän koittaa olla vitsikäs, kuulostaa se just tuollaiselle pikku naljailulle... Siis että toivottavasti meidän tutut ei luule mitään tuollaista...

luulee, ettei se näy päällepäin, mutta kyllä näkyy ja kuuluu. Aina esim. meillä kaydessään (meillä uusi, meidän unelmatalomme) jaksaa mainita, kuinka heidän oma kolmionsa on sittenkin se paras koti juuri heille. Ja kuinka halvaksi tulee kun ei ole kuin yksi auto, kuinka " rumat ne vaatteilla koreilee" ja on niin käytännön läheinen järki-ihminen, ettei osaisi kuvitella itseään yliopistoon. On niin kiireinen työelämä, ettei kerkeä kuntoilemaan .......





JA näitähän riittää, ja usko pois - niistä tulee tosi kurja olo - jo katseesta, aina ei tarvita edes sanoa.

Pidän hirveästi yhden naapuruston perheestä enkä toivo heille ikinä mitään pahaa. Mutta kateus on todella kovaa, kun näen heillä kaiken sen: rouva on hoikka ja sievä, tekee unelmatyötä, iso perhe, kiva mies, paljon eläimiä, paljon hyviä ystäviä, tiivistä kanssakäymistä perhetuttujen kanssa...

Monta pientä asiaa, jotka ovat hiukan paremmin kuin itsellä. Ei tässä muu auta kuin hokea itselle, että on typerä eikä anna kateudelle valtaa vaikuttaa käyttäytymiseen.

vaikka en minäkään mielestäni varsinaisesti kateellinen luonne ole ja tiedostan hyvin tunteeni, jos sellaisia tulee. Itse en ole kateellinen kenellekään tietylle perheelle tms., vaan kadehdin eri ihmisiä eri asioista. Eli ongelma on se, että aina löytyy ystäviä/tuttuja/perheitä, joilla on joku asia/osa-alue elämässä paremmin kuin minulla -ainakin ulospäin! Mutta minulla ei ole tästä asiasta sen kummempaa ongelmaa, enkä vihjaile kenellekään, että voikun teillä on asiat niin hyvin ja mulla ei. Itse asiassa tiedän, että moni voisi olla kateellinen minun tilanteelleni (hyvä puoliso, 3 lasta, uusi okt...), vaikkei omasta mielestäni minun elämässä ole mitään kadehdittavaa. Eli kysymys on nimenomaan vertaamisesta. Toisella on jotain, mitä minulla ei ole. Toisaalta se että toisella on ulkoisesti jotain ei tarkoita, että kaikki tuolla henkilöllä on " sisäisesti" kunnossa. Tai sitten se, jos jollakin on vaikkapa varaa hienoon taloon tai autoon voi tarkoittaa sitä, että hän on saanut perintöä. Mutta mitä kadehdittavaa on perinnössä, jos ihmiseltä on esim. lähiomainen kuollut?? Eli asioilla on niin monta puolta. Mutta mielestäni sinä olet jo matkalla pois kateuden tunteestasi, koska olet sen tiedostanut ja myöntänyt. Ja sitä paitsi ei se tunne ole vakava asia, kunhan et anna se vallata mieltäsi. On nimittäin totta että kateuden tunne myrkyttää vain kadehtijaa.

5 kirjoittaa. Kateus on hyödyllinen tunne, se kertoo tyydyttymättömistä tarpeista itsessäsi. Kun löydät ne tarpeet, kateus laimenee huomattavasti. Eikä se tarve ole mikään tavara, tyyliin kadehdin naapurin taloa. Tarve löytyy miettimällä mitä se talo sulle edustaa. Turvallisuutta? Onnellisempaa perhe-elämää? Paikoilleen asettumista, sitoutumista? Ihmisten arvostusta? Estetiikkaa?

Kyllä kateus näkyy ja kuuluu. Ja uskon, että tiedätte tämän. Kateelliset aina piilovittuilee ja käyttäytyy kadehtimansa henkilön seurassa omituisesti, koittaa mustamaalata ja keksiä mitä ihmeellisimpiä juttuja jotta saa haukkua ko. henkilöä.



Kateus on yksinkertaisesti kuvottavaa ja tällaiset ihmiset ovat oksettavia. Ei siinä sen kummempaa.

oltiin ostettu toisilta tutuilta käytettynä 100 e:lla...( arvo 2500 e)

..että se kateus näkyy; ei välttämättä pelkkänä vittuiluna (sitäkin kyllä) mutta hirvittävänä oman elämän " pienten asioiden" ylistämisenä.



Niinkuin me " hyväosaiset" ei osattais niitä pieniä asioita arvostaa vaan tuijotettaisiin vain taloudellista hyötyä.



Plääh.. en jaksa enää murehtia.

itse olen perheellinen, ja minulla oli (huomaa mennyt aika muoto) ystävä, joka oli yh ja todella kateellinen perheestäni ja se myrkytti hänet ihan kokonaan. Hän jotenkin palvoi miestäni ja meidän olisi pitänyt aina ja kaikessa olla hänen apunaan. Tämä " ystävyys" loppui aika äkkiä siihen, että mieheni alkoi nähdä naisen mielenterveysongelmaisena (ehkä se oli pelkkää kateutta?) eikä halunnut häntä kotiimme. Olin lopulta ihan samaa mieltä.

muiden kanssa, muiden menestys ei aiheuta kateutta vaan inspiroi.



Jos vaikka haluaisi kovasti lapsen, mutta ei lääketieteellisistä syistä voi sitä saada, muiden ihmisten lapsensaanti aiheuttaa kateutta.



Kateus on tiettyä pettymystä omiin mahdollisuuksiin, luopumisen tuskaa, epäoikeudenmukaisuuden kokemista.



Kai siitä kateudesta pääsee vain sillä, että hyväksyy omat puutteensa ja sen, ettei elämästä tule koskaan täydellistä.

Olet kateellinen siitä onnesta, seesteisyydestä, tyytyväisyydestä mikä heistä huokuu. Ja sitten kuvittelet että se johtuu siitä mitä heillä on ja olet kade. Luultavasti olisivat onnellisia vaikkei heillä olisikaan sitä kaikkea?



Mun tuttavilla on hulppeita taloja, kauniita lapsia, upeat urat, arvostettuja ihmisiä, en silti osaa olla kateellinen. Tosin nämä tuttavat eivät mitenkään sädehdi onnea, en usko että se onni ulkoisista asioista voikaan tulla vaan sisäisestä harmoniasta.

Vierailija:

Kateus johtuu siitä tunteesta tai tiedosta, ettei itsellä ole mahdollisuuksia päästä samaan kuin kadehtimansa perhe tai ihminen. Jos omat mahdollisuudet ovat samalla viivalla

muiden kanssa, muiden menestys ei aiheuta kateutta vaan inspiroi..

Sellaisia kahdehditaan, joitten asioihin vois itsellä olla mahdollisuus, periaatteessa. Harva menettää yöunensa kadehtiessaan jotain ökymiljonäärin ferraria, mutta naapurin pihassa seisova kosla sen sijaan tekee vihreäksi kateudesta. Ja se ferrarityyppi inspiroi köyhää, jos joku.