Lue keskustelun säännöt.
Käsi sydämelle. " Kannattaako" hankkia lapsi vai elää parisuhteesteessa
06.06.2006 |
ilman lasta / lapsia? Itselläni ikää 32v ja alkanee pian olla päätöksien aika. Yritämme lasta vai valitsemmeko lapsettoman parisuteen. Mies painostaa jo aikalailla, itse olen hämmennyksissä.
Olenko liian itsekäs äidiksi? Olenko liian mukavuuden haluinen? Jäänkö jostain suuresta ja ihmeellisestä paitsi, jos päätän pysyä lapsettomana?
Kukaan ei taatusti tunnustaisi...mutta onkohan sellaista, joka on katunut lapsen tekoa?
Onko valinta äidiksi ryhtymiseen teille ollut päivänselvä asia, vai onko joku miettinyt em. asioita?
Kommentit (41)
eli lasta suosittelen, siitä on iloa myös kun olette vanhoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
linkittäminen kielletty. Voi perse. En jaksa uudelleen kirjoittaa, mutta pointtini oli jotakuinkin, että ei se lapsen saaminen ole mikään autuaaksi tekevä asia. Toki sitä omaa lastaan rakastaa mutta on paljon asioita, mitkä ovat aivan ihania siinä lapsettomassa elämässä! Miehesi ilmeisesti tahtoo lapsen?
Vierailija:
eli lasta suosittelen, siitä on iloa myös kun olette vanhoja.
Millaista elämää sinä haluat elää? Mitkä ovat niitä asioita, joista et missään nimessä halua luopua? Ja ovatko toiveesi ristiriidassa lasten saamisen kanssa? Mitä iloa lapsista voisi olla? Sinuna lähtisin pohtimaan asiaa ehkä näistä kysymyksistä käsin, kukaan muuhan ei voi tietää, mikä sinulle on paras ratkaisu. Mitään lastentekopakkoa ei kuitenkaan nykypäivänä ole, onneksi.
Itse olen aina pitänyt selvänä, että hankin joskus lapsia. Esikoiseni on määrä syntyä aivan näinä hetkinä, joten mahdollisesta katumuksesta ei ole vielä tietoa.. Raskauden aikana on kieltämättä ollut hetkiä, jolloin tuleva on hirvittänyt ja pelottanut. Ne ovat kuitenkin kestäneet vain vähän aikaa. Ehkä paras rohkaisu on tullut lähipiiristä, kun olen nähnyt, että lastenkin kanssa voi elää ihan täyspäistä elämää.
Miksi sitten halusin lapsia? Pohjimmiltaan kyse on kai perheen kaipuusta ja siitä, että haluan pitää huolta niistä pienistä ihmisistä. Vaistoa vai mitä?
Tulin äidiksi 32v. En ehkä ollut vielä ihan ' valmis' mutta mulla alko lääkäri vihjailla et jos lapsia aikoo, niin ei kannata lykätä... (ei siis iän, vaan ihan muun takia).
Ei kaduta. Tää on ihanaa. Jos sulla on oikea mies niin suosittelen lämpimästi lastenhankintaa.
: )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli olen ollut hyvin " urasuunteinen" naisihminen aina ja jotenkin sisäisesti tunsin ettei lapset ole minua varten (osittain jopa Katkerana!!!??). Kun nyt olen saanut " puolivahingossa" (ihmettelen toisinaan vieläkin, että miten tässä näin kävi) lapsen, en enää ikimaailmassa haluaisi palata menneeseen.
Minulle lapsi tuntuu parhaalta, mitä on tapahtunut... Ja ai mikä ura? Oliko minulla sellainenkin..?;) No, vielä äitiyslomalla.
Mutta sulle voi oikeastaan kertoa vain oman esimerkin, koska on hankala lähteä sanomaan, mikä sinulle olisi " oikein" .
1. todellakin jäät paitsi jostain elämää suuremmasta asiasta, jos olet lapseton!!
2. mutta et vain tajua sitä!
3. vaikka nyt ajatus lapsesta tuntuisi kuinka kaukaiselta tahansa, niin odotusaika, joka on 9kk, tekee tehtävänsä! Huomaat jo silloin miettiväsi tulokasta ja sen hyvinvointia! Ja huomaat, miten se on tärkeintä elämässäsi. Ja huomaat, miten tyhmiltä tuntuvatkaan ne asiat, joita ennen olet tärkeinä pitänyt!
4. mutta tuotakaan et tajua, ennen kun todella olet raskaana!
t. 4:n äiti, joka 30v oli sitä mieltä, että en IKINÄ tee lapsia! Enkä edes tykkää lapsista vieläkään!! paitsi tietysti omistani...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ihan ymmärrä kysymyksestänsi sitä KANNATTAAKO-puolta, siihen en osaa vastata.
Itse epäröin hetken (pari kuukautta) ennen ehkäisyn pois jättämistä, että onko minusta äidiksi. Olen kuitenkin aina halunnut lapsia. Parin kuukauden mietittimisajan jälkeen varmistui tunne siitä, että haluan lapsia elämääni.
Nyt lapsia on 2 ja toivomme vielä 1-2 lisää! Sekä minä että mieheni. Parisuhde oli hyvä ennen lapsia, nyt sen on vielä entistä parempi. Olemme aikuisempia, lapselliset riidat ovat jääneet pois.
Näin meillä.
Ehkä suhde muutenkin olisi sitten loppunut. Ehkä.
Nyt sitten yh. En minä näin suunnitellut. Kuka helvetti alkaa seurustelemaan 30v. yh:n kanssa... Ilman lasta, olisi jo uusi mies. Tai vanha tallella.
Toki lastani rakastan, mutta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun niitä on tossa kaksi kiljumassa niin mies haluaa niitä lisää
- MUTTA MÄÄ MEEN NYT TÖIHIN! (Älkää kuvitelko ettenkö ole lapsistani onnellinen tai niitä rakastaisi tai arkea jaksaisi, mut nyt pukkaa muut kiireet hetkeksi kuin se kenelle lapsista vaihtaa ekana vaipan).
Jos sää haluat lapsen niin hankkikaa semmonen. Pääsee sitä takasin töihin, ei tartte roikkua kotona kolmea vuotta!
Voi olla että kun saat sen ekan niin sulle jää putki päälle! :D
Kannattaa puhua kunnolla tää asia läpi. Jos susta tuntuu ettet NYT halua oksentaa raskaudesta niin olisko ensi vuosi parempi?? Mieskin vois rauhottua kun saa vähän tietää aikataulua ja sää voisit kasvaa ideaan kiinni. MUTTA ÄLÄ VAAN LUPAA SITÄ ET ENSI VUONNA HANKITAAN VAUVA KOSKA PAHEMMASSA LIRISSÄ OOT JOS ET ENSI VUONNA HALUAKAAN SITÄ VAUVAA!
t. 2:n lapsen yh, joka 35-vuotiaana tapasi " sen oikean"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parisuhde olisi varmaan kaatunut ilman lapsia. Tai sitten ei. Olemme todella syvällisesti toisiimme sitoutuneet, mutta molemmat ovat hyvin vahvasti perheihmisiä. Perheettömyydestä (tahallisesta tai tahattomasta) olisi varmasti ennemmin tai myöhemmin kasvanut ongelma joka olisi pahimmillaan varmaankin johtanut eroon.
Olen ikätoverisi ja ihan samanlaisten ajatusten kanssa painiskelin parisen vuotta sitten. Elämä tuntui onnelliselta ja rikkalta kaksistaankin mieheni kanssa (yhdessäoloa takana nyt 14v). Päätimme kuitenkin antaa lapselle mahdollisuuden ja nyt meillä on maailman ihanin 1v. neiti ja käsi sydämellä voin sanoa, että hetkeäkään emme ole katuneet! Elämä on entistä onnellisempaa ja rikkaampaa, kun meitä on nyt kolme! Toisaalta, lapsettomana ei onneksi tiedä mistä jää paitsi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten edellinen sanoi, meilläkin olisi luultavimmin parisuhde kaatunut jo aikapäivää ilman lapsia. ALussa oli NIIIIN suuria hankaluuksia, joista auttoi yli pääsemään se, että vauva oli tulossa.
Mutta ap:n tilanne on toki ihan erilainen...en tiedä, onhan lapset aivan ihania, ja itse olen perheihmisiä, vaikka töitäkin mielelläni teen : )
Mutta kun usein sanotaan että elämä muuttuu kamalasti ja itsensä kadottaa ja vaikka mitä laosen saamisen yhteydessä... mä en ole kokenut ollenkaan noin. EN koe, että mikään olennaisesti tärkeä olisi muuttunut huonompaan suuntaan, ja ihmisenä olen ihan sama kuin ennen näitä lapsia.
En ole koskaan kyseenalaistanut sitä.
Nyt 2 lapsen äitinä ei kaduta tippaakaan, elämä on nyt täydellistä äitinä ja vaimona.
Jos miehesi taas ei haluaisi lasta, niin tilanne olisi vaikeampi.
Hyvää miestä olisi kurja jättää, mutta toisaalta nainen ei voi
odottaa ikuisesti. Biologinen kello tikittää ihan oikeasti, vaikka
se kuulostaakin kliseeltä.
Muuten kysymykseesi kaduttaako lapsenhankinta, niin voin
vakuttaa, että se tulee olemaan asia, jota kadut vähiten
kuolinvuoteellasi. Mikään asia ei ole rakkaampi kuin oma
lapsi. Olkoonkin, että välillä lapsi koettelee vanhemman
hermoja. :)
On hyvä, että pohdit näitä asioita, sillä se on osoitus siitä, että
olet vastuuntuntoinen ihminen. Onnea lapsen yritykseen!
Vierailija:
ilman lasta / lapsia? Itselläni ikää 32v ja alkanee pian olla päätöksien aika. Yritämme lasta vai valitsemmeko lapsettoman parisuteen. Mies painostaa jo aikalailla, itse olen hämmennyksissä.
että olen lapsia tehnyt, mutta jos nyt palaisin aikaan ennen lapsia, en enää ehkäisyä poisjättäisi. Eli minulle lapset eivät ainakaan ole tuoneet mitään niin mahtavaa, ettenkö olisi voinut ilman olla. Lapsiani rakastan enemmän kuin mitään ja pelkään, että joskus heidät menetän, se ei silti muuta sitä, että jättäisin ne tekemättä.
Elämä ihan oikeasti, Aikuisten oikeesti, muuttuu tosi paljon ja on paljon hankalampaa, mikä ennen oli helppoa ja yksinkertaista ei sitä enää ole ja taloudellinen puoli; lapsi laskee elintasoa (tietysti jos on tolkuttomat tulot niin ei sitten)
Eli; tee miten itsestäsi tuntuu.. se oma vauva voi olla maailman ihanin etkä hetkeäkään kadu, mutta uskallan väittää etten ole ainoa joka ajattelee kuten minä
lisäys vielä tuohon itsekkyys -teemaan, eli kummasti sekin karisee lapsen myötä, usko pois! Elämä ja parisuhde ovat tottakai muuttuneet ja muotoutuneet uudella tapaa, mutta itse olen kokenut tuon muutoksen positiivisena, vaikka huonoja hetkiäkin tietty on. Ja kaikkea, mistä " entisessäkin elämässä" nautimme, nautimme edelleenkin (matkustelu, ulkona syöminen jne.), mutta lapsen ehdoilla!
Eipä täällä kukaan voi sanoa sitä kannattaako se.
Tällä palstallakin huomaa että on paljon ihmisiä joiden elämä pyörii vain lasten ympärillä, joilla ei ole lainkaan omaa elämää, joiden parisuhde on kuivunut kokoon, jotka katkerina valittavat kaikesta jne.
Mutta itsestä se on kiinni millaiseksi oman elämän tekee. Lapsi muuttaa paljon elämää, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa sitä että koko elämä olisi sitten siinä. Loppujen lopuksi lasten kanssa on helppoa liikkua (varsinkin yhden kanssa) kun lapsen siihen totuttaa.
Ei elämä lopu lapsen saamiseen..
Kyllä itse ajattelen että lapsen saaminen ja lapsen kanssa eläminen on tuonut elämään hirveän paljon enemmän kuin mitä se on vienyt. Lastenkin kanssa voi ottaa rennosti.
Ei ole olemassa standardiäitiyttä, jota kohti kaikkien tulisi pyrkiä. Lapsen saannin kannattavuus kuulostaa melkein samalta kuin miettisi, kannattaako kuivausrummun hankinta vai ei.
Lapsi tulee kolmanneksi ihmiseksi teidän perheeseen. Hän ei ole mikä tahansa projekti tai hankinta vaan ihminen, joka muuttaa teitä ja elämäänne pysyvästi. Miten ja miten paljon, se on täysin ihmisestä kiinni.