Kallonkutistajan tarpeessa???

Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, toki on epäileväisempi jos on itselle jo tapahtunut jotakin.

Hän haastattelee sinua ja päättää oletko kallonkutistajan tarpeessa vai et.

setvimään oman lapseni sairautta.. Mutta leikkaus-ja tehohoitoa vaativa vika kuitenkin:((



Olen ihan ihmeissäni ajatusteni kanssa.. Osaan yleensä käsitellä asioita hirveän hyvin.. Ja toivon todellakin ihmisille hyvää, sekä olen iloinen toisten onnistumisista.



Mutta nyt nämä ajatuksen pilaavat minun päiväni...



Meinaan oksentaa kun sanotaan sana TERVE... ällöttää lukea neuvolakorttiakin kun siellä lapsestani sanotaan että TERVE..



Ap

... niin voisiko olla kyse siitä, että sinulle tärkeintä on että rakas lapsesi on hengissä. Hän on sinulle ja preheelle aivan yhtä tärkeä riippumatta siitä onko terve vai sairas. Tottakai sairauden löytyminen on ollut järkytys, pettymys ja kriisi ja koko " terveyden vaatimuksesta tai terveyden toiveesta" on tullut hyvin turhauttava ja ällöttävä asia, koska oman lapsenne kohdalla terveys ei ilmeisesti ole edes mahdollista.



Vähän sama kuin ystäväni, jonka lapsi on ollut syntymästä asti kehitysvammainen. Hän kavahtaa aina jos odottavat ystävät erehtyvät sanomaan tutun fraasin siitä ettei tulevan lapsen sukupuolella ole väliä " kunhan vain on terve" . Ystäväni sanookin aina, että tarkoitatko että meidän vammainen lapsemme on jollain lailla epäkelpo tai huonompi kuin tuleva, madollisesti terve lapsesi. Hän siis kokee toiveen terveydestä tavallaan loukkaavan omaa lastaan asettavan hänen lapseensa tavallaan " ei-hyväksytyksi" ja " vialliseksi" . Aivan kuin odottava kaveri olisikin sanonut, että " toivottavasti minulle ei synny noin iljettävää lasta kuin sinulle, onpa lapsesi vastenmielinen" . Näin siis ystäväni kokee ja tulkitsee tuon kuluneen fraasin toiveesta terveesta vauvasta, vaikak hänelle olisi sanottu se ihan ilman taka-ajatuksia tai viittauksia heidän vammaiseen lapseensa.



Jospa kohdallasi on kyse vähän samasta asiasta. Kyllähän terveystoive muistuttaa aina lapsen vammaisuudesta tai sinun kohdallasi sairaudesta ja ehkä se koskettaa ja satuttaa kun samalla on varmasti täytynyt luopua monista lapsen tulevaisuuteen liittyvistä odotuksista, haaveista ja moni jopa ns. itsestäänselvä asia muuttuu mahdottomaksi.



Olisiko lpasesi sairauden puitteissa olemassa jotain yhdistystä, joka järjestäisi vertaistukiryhmiä tai sopeutumisvalmennuskursseja. Varmasti eniten saisit apua joltain saman asian läpikäyneeltä ja sairauden kanssa elävältä perheeltä. Psykologi voi tietysti auttaa myös, mutta ei hän voi eläytyä ja tukea samalla tavalla kuin ihminen joka on asian omakohtaisesti kokenut.

Kiitos!



Luin tekstisi ja itkin.. Jotenkin kirjoitit sen kaiken mitä minä ajattelen, vaikka en saa sitä sanottua, saati kirjoittaa..



Olemme menossa sellaiselle kurssille, josta puhuit. Tulee varmaan ikimuistettava kurssi. Tämä äiti varmaan, itkee siellä silmänsä päästään.. No se on sitten sen ajan murhe.



Ap