Lue keskustelun säännöt.
Mitäs jos musta ei olekaan äidiksi?
03.03.2006 |
Eilen tuli uutisissa lasten ravistelusta ja mies oikein käski katsomaan, etttä katso noin et sitten tee... Mulla on muurtenkin ihan surkee olo, että uskallanko ollenkaan koskea pieneen vauvaan, etten satuttaisi. Ja pelkään, että en kestäkään sen itkua, en saa imetettyä, en osaa hoitaa yms. Esikoista oottelen tässä jo " kypsemmällä" iällä ja tuntuu, että parempi olis kadota pois paikalta, ettei aiheuttaisi harmeja. Synnytys olis ihan kohta edessä.
Jos en haluakaan / pystykään äidiksi, sanonko siitä sitten sairaalassa vai miten toimia??
Kommentit (8)
haasteelta, että hirvittää. Mä en haluais vaan harmia tälle vauvalle ja tuntuu, että vois olla parempi sille, että joku toinen huolehtis siitä, niin se sais onnellisemman elämän. On mulla välillä parempi olo, mutta usein kun mies alkaa ohjeistaa, niin alan tuntea itseni tosi, tosi epäkelvoksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odottelimme siinä isää, joka oli autoa hakemassa. Minä mietin mielessäni, että ei helvetti, ne on hulluja, kun antaa tuon minulle kotiin! Miten minun muka pitäisi sitä osata hoitaa? Mitä ne oikeen kuvittelee?
Niin sitä vain iski paniikki minullekin, vaikka aina olen lasta halunnut enkä ole ajatellut, että suurempia ongelmia tulisi. Nyt tuo poikamme on kuitenkin terve ja onnellinen 2-vuotias ja me jopa uskalsimme laittaa toisenkin lapsen alulle...
synnytyksen alla. Alkoi raskaasti kaduttaa ja epäilyttää koko touhu. Sinulla on iso elämänmuutos edessä, ei mikään ihme että se vähän kauhistuttaa. Mutta asiat tulee yksi kerrallaan eteen ja selviät niistä kyllä, yhdessä muiden kanssa. Välillä on ihanaa, välillä kamalaa, välillä jotain siltä väliltä, mutta ennemmin tai myöhemmmin rakastut vauvaasi tai taaperoosi syvemmin kuin ikinä kykenit uskomaan. Etsi ympärillesi samassa elämäntilanteessa olevia (vaikka vauvamuskari tms), samanhenkisiä äitejä, joiden edessä ei tarvitse olla " täydellinen" . kuulet ne samat tuntemukset heiltäkin.
Vuoden parin päästä et voi enää muistaa aikaa jolloin sinulla ei ollut lasta.
- Elämä on ihmisen parasta aikaa, sitähän se kaikki vaan on.
t. äidiksi 35-v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin pelkäsin ennen lasten saamista, että osaanko olla tarpeeksi hyvä äiti. Olen aina ollut hiukan äkkipikaista sorttia, ja pelkäsin jopa, että voisin lyödä omaa lastani, kun tarpeeksi olen väsynyt ja suutun.
Nyt on molemmat lapset ohittaneet vauvaiän ja hyvin menee. Vaikka oli jossakin vaiheessa hyvinkin raskasta, olen ollut mielestäni hyvä äiti. Näköjään se pinnakin pitenee, kun todella tarvis on ;)
Kyllä sitä kummasti ihminen sopeutuu vallitsevaan tilanteeseen, olipa tilanne mikä hyvänsä. Kyllä sinä selviät ja osaat! Tsemppiä!
Tärkeintä on rakentaa tukiverkosta muista äideistä, jotta voit jakaa kokemuksia ja itsetuntoasi äitinä. Pärjäät varmasti hyvin, kunhan saat kokemusta vauvanhoidosta ja opit luottamaan itseesi. Älä jää yksin pelkoinesi, vaan puhu niistä avoimesti. Se helpottaa ja ehkäisee ongelmia syntymästä. Sitäpaitsi kaikki tulevat murehtivat jossain vaiheessa ovatko he sittenkään valmiita tähän. Paras apu on puhuminen ja ystävyysuhteiden ylläpitäminen.
Kyllä ne äidinvaistot sitten vaan herää, vaikka toki hermo on välillä kireälläkin. Kunhan puhallatte yhteen hiileen, niin kyllä se alkaa sujua. Ja paljon enemmän saat lapsen myötä kuin menetät.
Onnea matkaan!
T: Myös yli kolmikymppisenä äidiksi tullut (joka ei ole koskaan edes pitänyt lapsista. Ja nyt niitä on 2... :) )