Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kaksi miestä - yksi elämä...
03.03.2006 |
Enpä olisi uskonut olevani koskaan tässä tilanteessa...
Olen elänyt viisi vuotta avoliitossa miehen kanssa, johon aikoinaan rakastuin päätäpahkaa, intohimoisesti ja täysin sokeasti. Meillä on kaksi pientä lasta. Yhteiselämä on myrskyistä ja vaikeaa ja usein on ollut minulla luottamus mieheen todella koetuksella. Hän on aina ollut aikamoinen naistenmies, raha-asioissa ihan mahdoton, kotihommissa toivoton, lasten kanssa avuton. Helvetin viehättävä paskapää, seksikäs, hyvä sängyssä, hauska, charmikas ja pirun komea...*Huoh* Juuri sellainen mies, johon ei pitäisi järkevän naisen koskea pitkällä tikullakaan.
Vuosia sitten aloittaessani opintojani tutustuin ainejärjestön piirissä mieheen, josta tuli todella läheinen ystäväni. Olin häneen aika ihastunutkin jossain vaiheessa ja luulen, että hänkin minuun. Minulla oli silloin kuitenkin toinen suhde meneillään ja tuttavuutemme tämän opiskelukaverini kanssa lämpeni syväksi ystävyydeksi, jota ei sitten myöhemminkään kumpikaan uskaltanut alkaa viemään sen pitemmälle. Olemme nukkuneet samassa sängyssä, matkustaneet ulkomailla, viettäneet yhden joulunkin kahdestaan, muttemme koskaan edes suudelleet.
Tämä ystäväni on kiltti, lämmin, ajattelevainen, hyvänäköinen ja todella älykäs mies, jota monet tytöt " ajoivat takaa" yliopistolla. Hän ymmärtää minua, arvostaa ja kunnioittaa ja on lapsilleni tuttu ja turvallinen. Nyt hän on valmistumassa ja on saanut jo hyvän työpaikan. Minulla on edelleen opinnot pahasti kesken, olen kotona nuorimman poikani kanssa ja meillä on hörhön avokkini sähläilyjen vuoksi todella tiukkaa rahatilanne ja ilmapiiri muutenkin kotona vähemmän viihtyisä...
Monesti viime aikoina olen miettinyt, että olisiko ilman tuota miestä elämä helpompaa, mutta lähtöratkaisua on niin vaikea tehdä. Mitäs jos en jaksakaan/haluakaan olla yksin? Olenko sitten yksin aina ja iankaikkisesti? Miten ihmeessä minä suoritan yliopisto-opinnot loppuun persaukisena kahden lapsen yh:na? Onko se " hullu rakkaus" todella hiipunut, vai vain hetkeksi unohtunut?
Eilen tämä ystäväni sitten tuli käymään. Kertoi minulle erään ikävän asian, jonka oli saanut selville miehestäni. Tämän asian selvitin avokkini kanssa, eikä siinä mitään sen enempää, mutta...kun minulle tuli hyvin selkeästi sellainen olo ystäväni kanssa jutellessani, että hän olisi hyvin mielellään " pelastamassa" minua tästä tilanteesta ja haluaisi siis olla muutakin kuin ystävä...Myös ne pari tekstiviestiä, jotka häneltä yöllä sain, puhuvat omaa kieltään.
Mitäköhän tässä nyt pitäisi ajatella? Ei suhdetta pitäisi lopettaa kenenkään muun ihmisen takia, eikä miestä vaihtaa toiseen lennossa. Siitä ei hyvä seuraa. Mutta huijaanko vain itseäni, jos kuvittelen eroavani nyt kaikista niistä muista syistä, kun aina aikaisemmin olen niistä huolimatta kuitenkin aina jäänyt? Tekisinkö ratkaisun nyt ihan vääristä syistä? Ja haluanko minä tuon toisen miehen, ihan oikeasti, vai onko minusta nyt vain turvallista ajatella, että hän on olemassa? En kai minä näin riippuvainen ole jostain kakslahkeisista? Nehän ne minut tähän sotkuun ovat alkujaan saaneetkin...
Toinen kysymys ihan kokonaan on se, että miten tosissaan tuo minun ystävänikään tässä on. Haluaako vain ajatella itseään jonain sankarillisena hyväntekijänä, joka parantaa sankarittaren haavat? Vai onko ihan tosissaan valmis elämään minun ja lasten kanssa? Mutta tuota asiaa ei oikeastaan ole tarvis edes pohtia, koska en voi hänen aikeidensa mukaan mitään ratkaisuja tehdä. Tämä on minun elämäni.
Voi blääh. Varsinainen saippuaooppera.
Kommentit (8)
ei se ainakaan mitään herkkua tulisi olemaan sen uuden miehen kanssa kun muuttaisitte hänen luokseen lapsiesi kanssa. Kyllä se hohto alkaa nopeasti katoamaan kun pitää elättää kahta toisen lasta. Eipä se tämä " uusi" mies taida yhtään tietää millaista on lapsiperheen elämä. Älä ainakaan laske sen varaan pitkällä tähtäimellä. Kuten itse sanoit niin lennosta ei kannata miestä vaihtaa. Uutuuden viehätys katoaa nopeasti varsinkin kun on ne toisen lapset mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä vaan pahalla ota, mutta tällaisen sinkun silmin on erittäin mielenkiintoista lukea tarinaasi. Enkä minä oikeen mitään osaa sanoa. Kiitos että kirjoitit. Hyvä, että purat ajatuksiasi ja MIETIT, etkä suinpäin syöksy muuttamaan elämääsi. Onhan mahdollista, että tämä ystävämies onkin sinulle parempi, mutta sen asian kanssa ei kannata hätiköidä. Jos hänet onkin sinulle tarkoitettu, niin aika sen näyttää. Eihän mikään kiire ole, vai onko? Ja jos on, miksi?
Joskus olen sitä omassa elämässäni miettinyt, miten erilaisen miehen sitä nuorempana halusi ja kenen kanssa nyt elämänsä jakaisi. Ne hullut rakkaudet kuuluvat minusta nuoruuteen, aikaan jolloin kaikenlainen hulluttelu ja vastuuttomuus olivat arkipäivää. Varsinkin vanhemmuuden myötä elämää jatkaa mieluummin sellaisen kanssa, joka kantaa myös vastuuta ja johon voi luottaa.
Kaiken kaikkiaan antaisin sinun tilanteessasi ajan kulua, ja esim. ottaisin selville, ovatko ystäväsi tunteet tosiaan niin, vai tuntuuko sinusta siltä vain? Ja kuuntele rehellisesti itseäsi (ei aina helppoa, tiedän) oletko ihastunut ystävääsi uudella tavalla hänen takiaan, vai koska olet kyllästynyt huithapeliin lastesi isään?
Tsemppiä, tässä sen taas näkee, että elämä on todellakin ihmeellisempää kuin mikään saippuasarja!!
Vierailija:
. Ne hullut rakkaudet kuuluvat minusta nuoruuteen, aikaan jolloin kaikenlainen hulluttelu ja vastuuttomuus olivat arkipäivää.
nään niin pää on pilvissä monta päivää. Järjellä olen koittanut asioita pistää tärkeysjärjestykseen mutta kyllä ne tunteet tulee välillä pintaan, ihmeelllisiä nää asiat.
Vierailija:" Rakas nuori (?) sinkkuystäväni! Kunpa kuuluisivatkin... Olisi elämä paljon helpompaa."
Vierailija:
" Ne hullut rakkaudet kuuluvat minusta nuoruuteen, aikaan jolloin kaikenlainen hulluttelu ja vastuuttomuus olivat arkipäivää. "
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä olen ollut yksinhuoltajana hyvin lyhyen hetken verran, mutta yksikään fiksu, akateemisesti koulutettu mies ei säikähtänyt sitä, että minulla oli lapsia ennestään. Kaikki miehet vain halusivat tietää, että onko lapsikiintiöni täynnä. Ja mitä toisen lapsen elättämiseen tulee, niin ehkä jollekin toisen lapsi on toisen lapsi, mutta siinä vaiheessa kun ollaan 24/7 saman katon alla, niin sillä lapsen biologisella alkuperällä on hyvin vähän vaikutusta. No, en tiedä, että miten muilla uusperheillä menee, mutta minä otin täysin sinkkumiehen meille asumaan ja on ihan yhtä hyvä isäpuoli kuin lapsen isä oli aikoinaan ennen kuin alkoi elämänsä sotkea. Leikkii monta tuntia päivässä, pukee, vie tarhaan, pesee hampaat ja antaa hyvänyönsuukot ja kasvattaa. Ei se minun ja miehen rakkaussuhdetta ole mihinkään haalistanut.
Sen sijaan tuo lennosta vaihto on toinen juttu. Siinä tulisi kuitenkin aina mieleen syyllisyys, että rikkoiko toisen miehen takia lasten perheen ja se olisi suhteelle taakkana. Itse olin täysin yh ja mies täysin sinkku, joten huonoa omaatuntoa ei tarvinnut kantaa mistään. Samoin ei mene valitettavasti exällä, joka edelleen suree hänen takiaan tapahtunutta kahden perheen hajoamista.
Alue: Aihe vapaa
Samantyylinen tarina;äkirakastuminen tai paremminkin ihastuminen, " oikeanlaiseen" mieheen, joka onkin maailman paras isä ja varmaan aviomieskin, autaa kotihommissa, tuo rahaa, on kiltti, hyvä sängyssä, komea ja ihana ihminen. Kuitenkin...sydämeni sanoo etten rakasta häntä vaan erästä toista joka myös oli jo aikaisemmin kuvioissa, mutta varattu. Varattu on vieläkin ja se estää mua tekemästä mitään. Mutta mietin tätä samaa että kun en kerran ole onnellinen,miksi en eroa? No lapsen vuoksi en eroa vielä. Olen kuitenkin varma, että jonain päivänä. Mutta aion rakentaa elämää lapsen kanssa ensin rauhassa. Sinuna en ainakaan muuttaisi suoraan tuon toisen miehen luo, jos eroon päädyt. Kukaan muu ei sitä voi päättää kuin sinä.