Tajusin lukiessa tätä palstaa, että mullahan meni hyvin kahden pienen lapsen kanssa!

Kolme kertaa purskahdin väsymyksestä itkemään, kun isompi teloi pienempää. Ikäeroa 1 v 7 kk. Ja huutaa rähjäsin.



Noista olen itseäni soimannut :(



Mutta nyt tajusin, että olisin voinut jopa tukistaa tai läpsiä isompaa, huutaa ja karjua paljon enemmän, jättää ulkoilut väliin jne. jne. Onneksi en tukkaan tarttunut. Ja linja on pitänyt.



Todella vapauttava hetki, kun tajusin, että mähän selvisin hyvin!



Ja ei tarvitse alkaa haukkua kiitos. Mulla on ihan paska itsetunto ja tämä on mulle ihana asia, tekee oikeasti hyvää huomata, että on jossain onnistunut.