Lapset pienellä ikäerolla - Milloin helpottaa?

Onko sun lapset itkuisia? Nukkuuko ne hyvin?

Ite sain lapset vähän yli vuoden ikäerolla ja ehdin jo valmistautua henkisesti siihen, että tulee tosi rankkaa. Nyt on sitten kyllä mennytkin yllättävän hyvin. Puolitoista vuotias ei ole saanu mitää uhma- kohtauksia vielä ja on todella reipas miehen alku. Sairaana ollessa kylläkin hermoja raastavaa on, kun kitisee ja kitisee, mutta ymmärrettävää kyllä, jos on kipeä...

Vauva( nyt reilu 3kk) on nukkunut alusta asti tosi hyvin, eikä ole itkenyt maha tms. kipuja. Ollut siis helppoa vauvan kanssa.

Silti on tosi usein raskas olo. Ilmeisesti masennusta. Ei vaikuta lasten kanssa olemiseen, mutta parisuhteeseen kylläkin. Ja kaikki tuntuu välillä tosi turhalle... Varmaan tätä imetystä, koska nukkua kyllä ehdin.

En tiedä milloin helpottaa sulla tai mullakaan nämä olot. Ja sitten kun saa taas hormoonit tasapainoon, niin tuleekin jo kaikki uhmat ja muut.

Sekavaa, eikä varmaan jeesaa sua yhtään, mutta tulipahan kerrottua omakin tarina.

koeta höllätä niistä kotihommista vaan

samanverran ikäero ja nuorempikin on jo 2 v.

Pahinta on tuo sisaruskateus, jatkuva tappelu ja huuto....

ne ekat 3kk oli lastenleikkiä verrattu seuraaviin 9kk! Voi jeesus sentään sitä aikaa:( Ihan kauheeta rääkkiä oli, mutta nyt tosiaan alkaa helpottaan, kuopus on nyt 1v2kk

Tuossa iässähän vauva vielä nukkuu paljon ja useammat päiväunetkin päivässä jos ei ole kummempia ongelmia vaivaamassa ja ruoka on näppärästi tisseissä. Vauvan nukkuma-aikana voit omistautua esikoiselle ja tehdä muita hommia ja kun esikoinen nukkuu niin nukkua itsekin.Meillä ikäeroa 1v5kk ja en koe asiaa erityisen raskaana paitsi nyt vikan 1v aikana välillä rassannut kun meno välillä niin villiä mutta ei kummemmin ja meno nyt varmasti ajoittain villiä oli se ikäero 1v tai 5v

Ja se johtuu täysin siitä, että aluksi yritin olla täydellinen ja pitää kodin aina siistinä. Nyt kun nuorin on 1,5-v, minulla ei ole enää mitään tekemistä, kun lapset vaan leikkii keskenään. Uskoisin että sinullakin helpottaa heti kun lapset alkavat leikkimnään keskenään.

muistaakseni alkoi helpottamaan kun nuorempi oli vajaa 1,5v.Nyt kuopus 2v ja muuten menee hyvin mutta se järjetön 2v uhma:/

Leikkivät kokoajan yhdessä,tappelevat myöskin mutta ovat kuin paita ja peppu:)

Alkuun oli tosi rankkaa vaikka en sitä itse huomannut sillon. Vauva oli itkunen enkä saanut nukkua kunnolla.

Nyt kun unikoulutettiin kuopus ja lopetin imetyksen, mieli on maassa. Tuntuu todellakin kaikki turhalta ja parisuhde tökkii. Nyt saan nukkua yöt mutta muuten on mieli maassa.

Vanhempi lapsista on ollut aina helppo lapsi joten en millään keksi mikä se ahistaa. Tuntuu että sillon oli helpompaakin kun vauva oli pieni eikä kerennyt mitään miettiä, meni semmosessa sumussa vaan.



Ja tämäkään vastaus ei helpottanut sinua ap yhtään.=)

Meilläkään ei ole kummallakaan lapsella ollut koliikkia, eivätkä ole kummemmin itkeskelleetkään. Jotenkin vain on tosi väsynyt ja voimaton olo. Hampaat irvessä selviän aamusta iltaan ja sitten taas seuraavana aamuna ylös ja samat pukemiset ja ruokailut ja ulkoilut ja... (Rytmit eivät ole ongelma, mielestäni ne helpottavat elämää)



Siitäkin on välillä huono olo että mitä minä oikein valitan: minulla on kaksi ihanaa tervettä lasta ja mies, joka osallistuu perhe-elämään miten työltään pystyy. Ja koti ja ystäviä ja nukkuakin saan yöllä (tosin tunnin pätkissä). Miksi siis tuntuu pahalta ja väsyttää?

Mutta kun ns " käsityö" vähenee, vanhemmuss vaatii henkisesti jotenkin enemmän.



Jossain määrin siis vanha sanonta, pieni lapsi, pienet murheet pitää paikkansa.

Meilläkin lasten ikäero n. 1,5 v Nyt kun vauva on jo 8kk lapsilla on jo yhteisiä leikkejä, mutta niihin pitää ite panostaa aika paljon... Siis olla mukana leikkimässä. Näin kuitenkin yritän opettaa lapsia olemaan yhdessä. Nyt voi sanoa, että on alkanut helpottaa kun molemmat syö samaan aikaan (pieni syötettävänä syöttötuolissa). Ovat siis silloin molemmat silmissä, eikä tarvii miettiä mitä se toinen tekee. Lapset myös nukkuu päikkäreitä 2-3 tuntia samaan aikaan (muuten en varmaan olisi järjissäni).

Mieti mikä teillä on niin hankalaa... (Meillä vaikeimmat ajat oli, kun päivärytmit oli vielä rikkonaiset ja lapset nukkui eri aikaan tai vauva vain hetken silloin, kun iso päikkäreillä. ) Kun olet miettinyt mikä mättää eniten yritä keksiä siihen ratkaisu. Jos olet väsynyt, voisiko mies hoitaa lapsia esim. vuoroaamuin (toimii meillä hyvin). Tai voisitko käydä perhekerhossa tai kyläillä, jotta pääsisit pois kotoa ja lapset sais vähän vaihtelua.



Koetahan jaksaa, kyllä se helpottaa viimeistään kun lapset on 18-v

Jos ei saa nukkua kunnolla se vaikuttaa KAIKKEEN tekemisiisi.Tunnin pätkissä nukkuminen tekee tosi paljon hallaa kropallesi ja voimillesi.Kunhan kuopuksesi alkaa nukkumaan paremmin uskon että voimat alkaa palautua sinullekin:) Näin ainakin minulla oli.

Ota itsellesi yhden yön uniloma silloin tällöin (jos imetykseltä mitenkään onnistuisi, lypsät jos vauva ottaa pullosta). Ja käy kodin ulkopuolella joka viikko yksin ettei tunnu vaan siltä että on ÄITI.

siivousjutut (ikkunanpesu, parketinvahaus). Tsemppiä!

Olisko joku harrastus tai vaikkapa vain kävely ilman lapsia silloin tällöin.

Itse muistan, että kun hoiti kotona kahta pientä (ikäeroa 1v6kk), oli välillä päästävä olemaan ihan itsekseen. Vaikka vain vähäksi aikaa.

Tai jos löytyisi joku ystävä, jolle voisi purkaa niitä typeriltäkin tuntuvia arjen kiemuroita. Kyllä se elämä hymyilee vielä.

oli lapset minkä ikäsiä tahansa. Meillä pojat joilla ikäeroa on 1v4kk ovat olleet molemmat hyviä nukkujia. Nyt on mielestäni raskaita tähän asti kun nuorempi on vilkas ja vikkelä 1v3kk ja isommalla kova uhma päällä.

Joo nukkuminen on varmasti se suurin syy. Kun ensimmäinen oli pieni, pystyi päivällä nukkumaan vaikka kuinka mutta nyt ei ymmärrettävästi pysty. Tosin nukkuvat reilun tunnin samaan aikaan, nytkin pitäisi olla nukkumassa eikä tässä koneella. (En ole koneella usein!)



Baby bluesiin on varmasti syynä myös imetys ja sen aiheuttamat hormoonit. Imetyksen takia ei yöllä saa nukuttua ja muutenkin on todella paljon lapsessa kiinni, ei edes halua lähteä mihinkään. (Paitsi silloin kun palaa hermot).



En välttämättä ole tyytymätön elämääni, koska tiedän että tämä kuuluu tähän vauva-aikaan ja menee kyllä ohi. Haluaisin vaan jonkun päämäärän että tiedän milloin helpottaa?

Ihanaa kuulla toisaalta että muillakin on rankkaa toi pienellä ikäerolla lasten saaminen. Tuntui että muilla pien Meillä myös 1,5 v ikäeroa. Nyt esikoinen on 3v ja nuorimmainen 1v6kk ja elämä on alkanut jo sujua. En ihan tarkkaan tiedä missä vaiheessa meillä helpotti. Tilanne muuttui matkanvarrella eikä se ihan helppoa nytkään ole eli työtä riittää, mutta alkaa olla mahdollisuuksia jo hoidella itseäänkin ja parisuhdetta välillä.



Sanoisin että ekan vuoden jälkeen tilanne on jo varmaan helpompi, koittakaa sinnitellä siihen asti ja sopia parisuhteessa että tuli mitä tuli vastaan niin yhdessä kestetään. Ei tämä ole ikuista ja yllättävän nopeasti menee lopulta.



Meillä oli nuorimmaisella alkuun koliikkia, lisäksi hän on muutenkin tosi äänekäs ja vaativa jo aivan laitokselta asti. Vauvan kiljuntaa oli stressaavaa kuunnella kun toiselle oli vaikka pakko pukea vaatteet päälle että päästään ulos hetkeksi. Lisäksi tämä nuorimmainen on aina ollut tosi herkkä ja vähäuninen. Nukkui pieniä pätkiä ja heräsi helposti ääniin (vaikka niihin oli mahdollisuus " tottua" ). Vasta reilun vuoden iästä nuorempikin on alkanut nukkumaan paremmin eli heräilemättä yöllä ja jopa 2t päiväunia. Mukavaa on nykyisin myös kun sisarukset leikkivät yhdessä, toisaalta kinastelua ja riitaa leluista syntyy nyt paljon.



Alkuun suunnittelin illalla jo seuraavan aamun juttuja valmiiksi ja keitin esim. aamupuuroa joka toinen päivä ja lämmitin mikrossa edellisen päivän puurot ym. Lisäksi on tosi tärkeää yrittää nukkua itsekin mahdollisimman paljon ja syödä riittävästi. Tilannetta auttaa paljon myös kun lapset oppivat potalle, syömään itse, mahdollisesti kävelemään ym. Ja nuorempi usein oppiikin asiat pikavauhtia vanhemmalta.



onnea - kyllä se jonkin ajan kuluttua iloksi muuttuu, vaikka nyt onkin tosi rankkaa!

uskon, että syy väsymykseesi on nyt se, että koet elämäsi turhautuneeksi kun lapset on tehty. Koet, että elämässäsi ei ole jännitystä, eikä mitään uutta odotettavaa. Olet tippunut tyjiöön kun pitääkin elää sen ratkaisun kanssa, että lapset ovat tässä ja nyt. enää ei voi haaveilla, koska tärppää ja kuinka kaikki onnittelevat ja saa huomiota kun odottaa ja kaikki hössää. Joutuukin itse ottamaan vastuun ja elämään vain sitä arkea.



Mieti elämänkaarta ja sitä, mitä elämältä todella haluat. Aika menee niin äkkiä, että kohta huomaat ihmetteleväsi, että tuhlasit elämäsi parhaimman ajan turhan murehtimiseen.



Tsemppiä sinulle. Ota lapset kainaloon ja rakasta heitä. Siinä tärkeintä, mitä voit nyt tehdä. Tuskin olet sen onnellisempi kun lapset ovat jo maailmalla ja saat nukkua ja maata niin paljon kuin haluat. Aika aikaansa kutakin.

kun nuorempi nukkuu yönsä ja alkaa leikkiä esikoisen kanssa.



Meillä ikäeroa oli 2 v 5 kk. Pelkäsin pahinta, mutta esikoinen oli hyväuninen ja nukkui pitkiä päikkäreitä. Vauva söi pari kertaa yössä. Sain vauvan ollessa n. 4 kk ikäinen rytmitettyä heidät yhtä aikaa pitkille päiväunille, joten nukuin itsekin silloin. Kokeilepa onnistuisiko! Minä yritin aina hiukan viivyttää vauvan päikkäreitä, kunnes hän otti ne pitkät unet n. klo 14 aikaan, jolloin imettäessä vauvaa esikoinenkin söi (Ruuat kannattaa tehdä edellisenä iltana valmiiksi), vauva nukahti rinnalle, hivutin hänet sänkyynsä, nappasin vanhemman kainaloon ja mentiin unille mekin. Makuuhuoneeseen laitoin pimennyskaihtimen ja mustat verhot, että tuli ihan pimeää auttamaan esikoisen nukahtamisessa.



10 kk ikäiselle vauvalle tälläsin jo lusikan käteen. Hän ihastui siitä ikihyviksi ja siitä pitäen hän on syönyt siististi itse, hiukan avustettuna! Minä lueskelin vieressä lehteä....niin että usko vaan, kyllä se vielä helpottaa. Jso muuten ei onnistu, suosittelin päiväunia silloin, kun miehesi on kotona. Auttaa jaksamaan!