ovatko muiden mies ja suku " löysiä" kasvattajia??

Olen kuullut satunnaisia tarinoita, että näin voisi olla muuallakin. Eli minusta välillä tuntuu, että minä yksin KASVATAN lasta.



Mies ja miehen suku on ylihuolehtivaa, jossa kaikenlaisia pettymyksiä yritetään välttää viimeiseen asti. Tosiaalta kasvatuksessa on järkeä joissain asioissa, mutta mielestäni se on pääsääntöisesti liian huolehtivaa: Lapsen pieniäkin tekemisiä korjataan helposti, ettei tulisi vääriä tapoja, ettei kävisi vahinko jne. Samalla lapselta ei oikein uskalleta vaatia aina asioita, koska pelätään pettymystä, että lapsi alkaa itkemään. Esimerkiksi nukkumaan yritetään päästä sovulla neuvottelemalla ja mitä pidempään neuvottelet sitä suurempi huuto syntyy.



Omat vanhempani taasen nyt sitten kait korvaavat kaiken hoidon ja yhdessäolon & hemmottelun mistä minä olen jäänyt paitsi, antamalla ne lapsilleni. Tässäkään tapauksessa lasta ei kasvateta, vaan hän saa jokaisen keksimänsä oikun.. karkkia eiku limsaa eiku keksiä..





öh.. enää ei masenna yhtä paljon kuin aikaisemmin, koska olen ajatellut etten juuri ole tekemisissä isovanhempien kanssa. kohta lapset ovat sen ikäisiä, että ne voi jättää yksin mummolaan, mutta onko täällä kohtalotovereita??