Lue keskustelun säännöt.
Itsella rankka syksy takana ja nyt ahdistaa toden teolla mediassa esilla olevat tsunamiturman uhrit ja henkiin jaaneet... En kesta edes ajatella milta koko perheensa
18.12.2005 |
menettäneeltä tämä joulunalusaika tuntuu. Lisäksi vielä ne Honkajoen pikkupojat. Ahdistaa ja masentaa. Ja vinoilijat älköön vaivautuko... Pakko purkaa jonnekin, jos löytyis kohtalotoveria, jolla musta mieli.
Kommentit (9)
Eilen siis ahisti jo valmiiksi krapulassa ja sitten vielä ne pikkupojat pyöri mielessä koko ajan. Viime yönä heräilin monta kertaa ja ne lapset tuli vaan mieleen. Tänään ne tsunamijutut lehdissä ei yhtää kohottanut mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ko. nainen kokenut ennestään jo paljon, mm. molemmat vanhemmat tehneet itsemurhan.
äiti käväisi sisällä vaihtamassa vaippaa vauvalle ja pojat ehtivät jäälle. Jäljet loppuivat sulaan...
Kyllä niitä omia huoliakin on, mutta se ei tarkoita sitä, että toisen murhen ei koskettaisi.
joku oikeesti tällasia vatvoo? taidatte olla aika pumpulissa eläneitä kun tuollaisista järkytytte!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tulisivat surullisiksi/alakuloisiksi ikävistä uutisista?? Ei voi olla totta...
En todellakaan ole pumpulissa kasvanut... Kaikenlaista on mahtunut elämääni, hyvästä pahaan. Varsinkin tämä syksy on ollut rankka, paljon läheisten sairastumisia, oman terveyden laita ei myöskään kovin hyvä. Valmiiksi masentunut ja kyllä surulliset uutiset eivät omaa olotilaani kohenna. Ja arvasin jo aloitusta tehdessäni, että joku alkaa aukomaan päätään. Mutta ihan miten vaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskaana kaikki tuntui todella pahalta. Samoin nyt kun olen aivan mielettömän väsynyt. Itkin aamulla vuolaasti kun luin lehdestä tsunamijuttuja.
Mutta se miten paljon itkee ja kelaa näitä juttuja, ei ehkä suoraan ole yhteydessä siihen, miten empaattinen on. Tarkoitan tällä sitä, että toiset tekevät jotain asioiden eteen sen sijaan, että jäävät kelaamaan, miten paljon jotkut ovat menettäneet. Juuri nyt olen niin väsynyt, että hyvä jos saan omat asiat hoidettua. Minun kyyneleeni eivät ketään siis auta. Siksi kyllä ymmärrän noita päänsä aukojiakin tavallaan tässä ketjussa.
Parempi olisi miettiä omasta lähipiiristä joku, joka kaipaisi kosketusta tai seuraa ja ottaa yhteyttä (vaikka dementoitunut sukulainen, väsynt ystävä yms.), eikä itkeä epämääräistä ahdistusta, kun lukee pahoja uutisia. uutissurusta iso osa on ainakin minulla sellaista, että mitä jos minulle kävisi noin. Se ei siis ole aivan oikeaa empatiaa sitä kohtaan, jolle todella niin kävi.
ja hukkuneita pikkupoikia.