mitä tehdä parisuhteessa, jossa toinen loukkaa jatkuvasti puhetavallaan?

koska MINÄ olen se joka loukkaannun (turhasta miehen mukaan) ja MINÄ olen myös se joka aloitan riidan vastaamalla miehen ikävään kommentointiin...



En jaksaisi aina olla syyllinen kaikkeen ja analysoida jatkuvasti tätä meidän parisuhdetta

Tunsin huonommuutta kun ikävästi puhui ja kun esim, kompastuin hän siitäkin sätti mua. Lisäksi oli väkivaltainen selvinpäinkin ja siihen se suhde kaatuikin. Yleensä tuollaiset miehet ovat verbaalisesti väkivaltaisia ja valitettavan usein myös fyysisesti.

Menkää parisuhdekurssille ja opetelkaa kommunikointi puolen asioita.

www.vaestoliitto.fi

Sun teksti on kun mun kädestä!!! Joka sana!!!

Enkä tosiaan tiedä mitä tekis. Välillä tuntuu että tarviiko tätä sietää loppuelämänsä vai tuleeko kenties joskus olotila niin täyteen että otan eron. Raivostuttavaa!!

olipa hassua että joku nosti tämän juuri kun olin täällä taas...



ja taas tai edelleen tämä aihe on ajankohtainen meillä.. Minä mietin vakavasti eroa, olen miettinyt jo yli vuoden, kohta kaksi.. EI huvita tehdä lisää lapsia tällaisen P.n keskelle..



Lisäksi mies on aika riippuvainen äidistään ja siskostaan ja näillä ämmillä (ihan suoraan sanottuna) on hyvin samanlainen puhetapa kuin miehelläni, joten sitä p:kaa kyllä sitten tulee kun on tullakseen ja minusta täysin aiheetta.. Voihan minulle asiallisestikin sanoa jos jokin ei miellytä, mutta onhan se tehokkaampaa olla ilkeä.. :(

miehelläs. Ei varmasti oo kiva sellasta kuunnella. Puhuthan itse asiallisesti hänelle?

ja olen onnellinen, että me vihdoin viimein erottiin. (erosta jo vuosia) Tuolla menolla miehesi saa poljettua itsetuntosi ihan mitättömäksi. Eikä miehelle saa mitään järkeä päähän, koska hänen mielestään hänessähän ei ole mitään vikaa, vaan sinä olet naurettava jne.



En valitettavasti usko, että tuo tuosta paranee. Sinä voit joko ottaa ja lähteä tai jotenkin yrittää sopeutua tuohon vähättelyyn ja mollaamiseen (en suosittele). Ikävä tilanne, kun on kerran lapsiakin. Mutta ei tuollainen elämä kovin mukavaa ole, tiedän.

mies on jonkin verran ottanut opikseen, tajunnut, että on inhottava ja että hän ei haluaisi olla toisille ihmiselle saati vaimolleen inhottava. Hän on jonkin verran muuttunut.



Parisuhdeterapiaa on harkittu, mutta se on tyssännyt siihen, että terapia pitäisi saada tämän pikkukaupungin ulkopuolelta ja kyllähän mies siihenkin kaikkea keksii, mikä ei asiaan kuulu (ei tahdo lähteä ratkomaan ongelmia, opettelemaan keskustelua, vaan on lähdössä välillä kilpailemaan terapeutin kanssa, pätemään jne.)



Mutta tämähän on kotoa opittua ja aika sitkeässä, joten usko meinaa loppua välillä.. minulla tahtoo olla pinna viimeistä myöden täynnä. yhtään en aio enää ottaa suvun puolelta mitään ja tämä on varmistettu siten, että emme tapaa juuri lainkaan. Pitäisi varmaan jonkun verran sietää, mutta toisaalta ei kyllä kiinnosta yhtään





ap

Sanoi asioista tosi ikävään sävyyn, ja jos yritin esim. ruokapöydässä vain rupatella kevyesti tyyliin, ai tänäänkö ne virtaset lähti sinne reissuun, töksäytti junttimaisesti, että no onhan siitä ollut sata kertaa juttua, et sä mitään kans kuuntele/muista!





Joo, ei siinä auta muu kuin huomauttaa asiasta tarpeeks monta kertaa. Mäkin sanoin, ett hei haloo, mä olen sun vaimo ja lasten äiti, mulle ei puhuta noin. Kysyin, puhuuko hän alaisilleen tai kavereilleen siten. No eipä tietenkään, eihän kukaan muu kuin vaimo sietäis tollasta!



Meillä mies on ottanut opikseen aika hyvin. Hairahtuu vanhaan tyyliin enää harvoin. Silloinkin sanon heti, ettei juu tarvii ollenkaan aloittaa tota tyyliä, jos ei osaa jutella asiallisesti, niin ollaan sit hiljaa.