Kaverini joka ei koskaan päässyt yliopistoon
uteli multa aina (opintoni viivästyivät psyykk. sairastelun tähden) että miksen ole jo valmis? miten voi kestää NOOOOOIN kauan yliopisto-opinnot? No, nyt olen maisteri, ja hän on jossakin oikeasti hassussa hommassa - ja minulla on hyvä, koulutustani vastaava työpaikka haettuna ja saatuna :-)
Kommentit (5)
Sieltä poispääsy (valmistuminen) onkin rankempi juttu.
muuta kuin avoimen opintoja teki, silti ilmoittaa opiskelevansa yliopistossa.. toki hän niin tekeekin, totta
mutta kaveri ei suinkaan ole tyhmä, vaan saa samalla sossun tuet, jotka on moninkertaiset opintotukikituutukseen verattuna ja vielä lisäksi välttyy ottamasta opintolainaa...
meni sitten muuhun koulutukseen ja hankki ammatillisen koulutuksen. Aloitti jo siinä samalla työt ja etenikin pikaisesti. Minun opintoni eivät edes viivästyneet, vaan valmistuin tavanomaisessa aikataulussa maisteriksi. Tässä vaiheessa kaverini oli jo hommaamassa itselleen jonkinlaista nimeä omalla pienellä alallaan. Minä kokeilin alani töitä ja ne olivatkin opiskeluun verrattuina ihan tylsiä. Nyt minä olen ollut kaksi vuotta kotona ja olen palaamassa toivottavasti ensi vuonna takaisin koulunpenkille - kaverillani on tosi mielenkiintoisen kuuloinen työ ja uransa etenee hienosti. Kumpikin tahoillamme onnellisia.
ammattiin opiskellaan, jotta saadaan työtä
työtä tehdään, jotta saadaan rahaa.
Jos saa työtä ja rahaa ilman yliopistokoulutusta, niin miksi menisi
yliopistoon kuluttamaan aikaa.
Esim. minun opistotason koulutuksella (nyk. amk-tutkinto) olen saanut
ihanneammatin eli työn jota rakastan ja 36 000 euron tulot, jotka ainakin riittää minulle.
Joo, tämänkin tietysti nyt haiskahtaa kehulle varmaan, mutta niin oli aloitusviestikin aivan typerää pätemistä.
Luultavasti aloittajalla on akateeminen tutkinto, tylsä työ ja huonopalkkainen pätkätyö.
kaverias v*tutti kun ei riittänyt päätä päästä yliopistoon
aika paska kaveri kun ei osannut iloita puolestasi