Pitäiskö tehdä toinen lapsi?

ja ei tee mieli pientä pakettia syliin!!! Mutta pohdin sitä, että kuinka paljon lapsi oikein tarvitsee leikkikaveria? Niinkö paljon, että väsynyt äiti vielä yrittää toista? Vai tyydytäänkö tähän yhteen? Täytyy tosiaan miettiä!

Meillä kaksi lasta alle kahde vuoden ikäerolla ja olen tyytyväinen. Enempää en jaksaisi silti.

Toisen lapsen saaminen ei ole samanlaista auova, kuin ensimmäisen. Raskausaika ei ole vain lepäämistä ja vauvan tuloon valmistautumista, siinä samalla hoidatte joka paikkaan ehtivää esikoistanne. Kun nyytti syntyy, et takuulla ehdi sylitellä sen kanssa kuten esikoisen kanssa. Esikoinen uhmaa, itkee, kiljuu, sotkee, haluaa juotavaa, syötävää, potalle, leikkikaverin jne.



Yöt on parhaimmat. Valvot vauvan kanssa aamuneljään, ennenkuin se nukahtaa. Sitten heräät tunnin välein imettämään ja kahdeksalta (viimeistään) onkin jo noustava ylös kun esikoinen herää ja on täynnä tarmoa. Päivälläkään ei tarvitse äidin nukkua, koska vauva on vähäuninen ja lapset nukkuvat eri aikaan, vauva hyvä jos ½ tuntia kerrallaan.



Jos esikoinen on alle 1v, sinulla ei ole hajuakaan, mitä tuleman pitää. Lapsilla on tapana muuttua matkan varrella ja 1v ei vielä ole näyttänyt todellisia värejään. Susittelen lämpimästi odottamaan, että ette laita itseänne sellaiseen tilanteeseen, missä ette halua olla.

Olen samaa mieltä, siksi meillä onkin iso ikäero lapsillamme. En olisi millään jaksanut hoitaa kahta lasta yhtäaikaa, hyvä kun etes nyt jaksoin ja ikäeroa oli 6 vuotta.

ei ainakaan kolmeen vuoteen jos sittenkään.. en ymmärrä miksi lapsia pitäisi olla kaksi tai jopa enemmän?

Ainakin tällä hetkellä meidän tilanne on tämä.

Omaa jaksamistaan ei tietenkään voi etukäteen täysin tietää. Itsekin olen sairastellut, joten auvoista ei ole aina ollut. Huolimatta siitä nautin, kun lapsilla on kasvukumppani kotona.Täytyy tietysti olla hyvä rutiininsietokyky koska vaippaikää ym kestää, kun kaksi tai kolmekin vauvaa tulee peräkkäin.

Ja voin raskausajan osalta täysin allekirjoittaa nro 8:n viestin. Ja odotan kauhulla tokan vauva-aikaa, kun kotona on uhmaikäinen ja tarmokas 2-vuotias.



Eka raskaus oli semmoista onnellista ja auvoisaa, mies hemmotteli ja sain levätä. Nyt sitten ei tule mitään armoa, vaikka kuinka väsyttäisi tai olisi kipeä. Kotihommat ja esikoinen pitää hoitaa niin kauan kuin vaan tolpillaan pysyy. Ja synnytyksestäkin on paras toipua ennätysnopeasti, ei siinä mitään nukkua tai levätä saa. Mieskin on sillä asenteella, että mitä tässä nyt, kun täähän on jo toinen. Että jee jee. Saisko tän vielä peruttua? (No, en nyt ihan tosissani ;-) )



No, tuttavat väittävät, että kyllä se sitten perin vuoden päästä alkaa palkita, kun sisarukset alkavat leikkiä keskenään. Aika pitkä aika vaan ootella ja valvoa.



Me päätimme alunperin ryhtyä tähän, jottei esikoisesta tule hemmoteltua k-päätä, näin kärjistetysti sanoen. Ajattelimme, että mukavampi se, että on sisarus kuin yksin.

me ollaan jo harjoiteltu neljättä.

Vanhemmat lapset ovat 6v,5v ja 3v.

en minä sitä kauhean raskaasti ottanut. Kyllähän siihen oli varautunut ja osasi asennoitua niin, että tämä on nyt hetki tätä ja kun tästä yli pääsee, niin elämä taas helpottuu. Kun vauva oli 1/2-vuotias, kaikki oli jo aivan toisenlaista (huomattavasti helpompaa, vaikka edelleen väsyttävää). En missään vaiheessa katunut toisen saamista, vaikka välillä olinkin aivan tajuttoman väsynyt.



On ihan omasta asenteesta kiinni, minkälainen ikäero on paras. Meillä 2,5-vuotta osoittautui tosi hyväksi. Mutta suosittelen ehdottomasti sen toisen lapsen yrittämistä. Mikään ei ole ihanampaa seurattavaa, kun toisiaan rakastavien sisarusten touhut ja kikatukset (onhan niitä riitojakin, mutta niin pitääkin olla). Ja toista pystyy rakastamaan aivan yhtä paljon kuin ensimäistäkin lasta.

lapsilla ikäeroa 1v 7kk ja miten mahtavia leikkitovereita he ovatkaan keskenään. Mulla oli tänään vapaapäivä pitkästä aikaa ja sain nukkua puoli 12:sta. Lapset 4,5v ja melkein 3v leikkivät keskenään pari tuntia aamulla. Kyllä on ihanaa!

Ei se kyllä noin mene.. Tai no saattaa mennä mutta turhaan stressaa, se kestää vain pienen ajan..

Kannattaisi varautua aina kaikkein pahimpaan, jos toista lasta aikoo alkaa laittamaan. Yllättäviä tekijöitä joihin ei voi varautua on todella paljon. Jos samaa syssyyn osuu useampi stressitekijä, voi elämästä tulla helvetillistä kaikille. Mutta, joillakin on hyvä tuuri ja useammankin lapsen kanssa elämä on ruusuilla tanssia.



On ihanaa, että on kaksi lasta. En missään tapauksessa enää harkitsisi tehdäkö toinen lapsi, nyt kun olen nähnyt nämä kaksi yhdessä kikattelemassa. Eli kaksi lasta vähintään ilman muuta, mutta oma jaksaminen ja apuverkosto kannattaa arvioida hyvin ennen hommaan ryhtymistä.





t.8

Kyllä tuo kuvaukseni oli hyvin kevyin kääntein kerrottu. Jos ihan karua kieltä puhuisin, minkälaista elämä oli toisen lapsen syntymän jälkeen, se olisi painokelvotonta.



Miten ihmeessä voit sanoa, että " ei se noin mene" ? Kyllä se meillä vaan meni, ja paljon jätin kertomatta. Sen, että vauva HUUSI, esikoinen ITKI, vauva HUUSI, esikoinen ITKI, äitikin ITKI.



Yksinäisyyttä, unettomuutta, HUUTOA, sairautta, kiukuttelua ja väsymystä. Siinäpä se. Olen niiiiin onnellinen, että kuopuksen vauva-aika on jo takana. En kaipaa siitä sekuntiakaan takaisin. Jokaisen päivän vaihtaisin pois jos voisin. Karua, mutta totta.



t.8

Sait sen vaan kuullostamaan aivan kamalalta johon kukaan ei soisi ryhtyvän. Sitä tarkoitin.. Tai noh, ehkä minulla on ne ruusunpunaiset lasit sitten päässä, vaikka on ollut nyt vaikka mitä, en silti säilytä negatiivisimpia vastauksia sanavarastossani lapsia harkitsevalle....

Ikäeroa tulee 2,5 vuotta. Vitosen kaltaisia äitejä en ymmärrä ollenkaan :), ajattelen, että vauva-aika on vaan kestettävä vaikka läpi harmaan kiven. Silti halusin ehdottomasti kaksi lasta. Sisarukset ovat uskomaton rikkaus, en tiedä mitä olisin tehnyt ilman omiani. Mutta minä haluan nimenomaan LAPSIA, mitään varsinaista vauvakuumetta en ole ikinä potenut :).

kannatan ehdottomasti kahta tai jopa kolmea lasta. Meille tuli ikä vastaan ja lapsia siis kaksi, jollei nyt satuta hullaantumaan adoptointiin.



Lasten välisellä ikärajalla ei mielestäni ole merkitystä. Olen vain niin ikionnellinen, että saimme nämä kaksi lasta. On ihana katsoa kun he touhuavat, joskus yhdessä, joskus erikseen. Pinna on kärventyä, kun he riitelevät, mutta jotenkin sekin tuntuu sitten tilanteen mentyä ohi ihanalta. Sellaiselta ihanalta perhe-elämältä.



Tai kun lapset laulavat spontaanisti yhdessä, ei sitä voi kuunnella liikuttumatta. Tai kun isompi vie pienempää lauantaiaamuna potalle ja huolehtivaisesti neuvoo pyyhkimään ja pesemään kädet. Kaikenlaisia pieniä arjen asioita, jotka päivittäin antavat iloa ja joiden vuoksi tekee mieli ristiä kädet ja lähettää yläkertaan kiitokset.

Esikoinen ollut vaativa vauva ja nyt vilkas taapero. Tämä raskaus on ollut tosi helppo, ainoastaan selkä on jossain vaiheessa temppuillut mutta sen kanssa kyllä on pärjännyt. Musta on niin kiva ajatella sitä, että lapsista on seuraa toisilleen. Esikoinen ilahtuu jo nyt tosi paljon, kun ollaan jossain lapsiperheessä kylässä tai meillä muita lapsia käymässä. Säälittäisi jos sen pitäisi vuositolkulla yksikseen leikkiä ja koittaa keksiä tekemistä.



meitä vanhempia on kaksi, joten myös kaksi on jakamassa yövalvomista jos / kun sitä tulee. En ymmärrä tuota mitä joku sanoi, että valvo vauvan kanssa eka neljään ja sit vasta vauva nukahtaa ja syö tunnin välein ja silti joudut nousemaan kasilta. Haloo, mitä teidän perheissä isät sitten tekee?? Onpa niillä tosi tosi rankat työt jos niiden on ehdottomasti saatava nukkua yönsä heräämättä jotta jaksavat tehdä töitä. Isän on kanssa osallistuttava yövalvomisiin ja heräämisiin (lukuunottamatta sitä jos vauva vain syö yöllä), meidän perheessä ainakaan isällä ei ole missään vaiheessa ollut halua omalta puolelta olla osallistumatta valvottuihin öihin. Joten niistäkin selviää!!

Lapsia TEHDÄÄN, mutta on eri asia SAADAANKO niitä. Näille jotka jaksavat repiä hikeä kun sanotaan että lapsia tehdään. Tottakai niitä lapsia tehdään, ilman " tekemistä" ei ole mahdollista hedelmöittyä (paitsi Neitsyt Maria - mutta hänet voimme jättää laskuista). Eli ensin pitää olla " tekemistä" että voidaan se lapsi saada, mutta saaminen onkin jo eri juttu eikä yleensä ole kenellekään yllätys tai salaisuus. Joten voitte lakata jauhamasta tuosta tekemisestä ja saamisesta, hankkikaa neuroosi jostain muusta.

Meillä lapsilla ikäeroa on 1v 10kk ja kaikki on mennyt loistavasti.

Esikoinen on 2 ja kuopus 6kk.

Raskausaika on vaikea, pahoinvoinnin ja väsymyksen keskellä ajattelin, että en halua toista lasta. En uskonut, että voimani riittävät kahden hoitoon.



Kuopuksen syntymän jälkeen en ole katunut hetkeäkään. Vauva on helppo. Herää yöllä 2 kertaa syömään ja päivällä on mitä ihanin ja tyytyväisin vauva, missään vaiheessa ei ole itkenyt paljoa.

Esikoinen oli alkuun mustasukkainen ja purki sitä minuun ja vauvaan, tilanne tasoittui kuitenkin muutamassa kuukaudessa. Alusta asti olen pitänyt sen rytmin, mihin esikoinen on tottunut ja alkukangerteluiden jälkeen ulkoilut ja kaikki muukin on sujunut hyvin. En ole kokenut elämään kahden pienen kanssa lainkaan raskaaksi.



No, vauvoja tietysti on erilaisia, mutta halusin kirjoittaa omista kokemuksistani vastineeksi noille kauhukertomuksille. Että ei se elämä kaikille pilalle mene toisen lapsen syntymän jälkeen ja kaikki voikin mennä tosi hyvin.

Eli olen sinänsä samaa mieltä 8:n kanssa. Meillä kaksi lasta 1v2kk:n ikäerolla eikä tämä aika ole kahden alle 2v:n kanssa ollut kyllä mitään ruusuilla tanssimista. Mutta nyt selkeästi helpottaa, kun kuopus on jo 6kk. Tosiaan ei se raskausaika ollut mitään leppoisaa oleilua, varsinkin kun esikoinen heräili öisin vielä toisen syntymään asti.



Ja kun esikoinen oli vauvana suht helppo tapaus (nukkui pitkät päiväunet, vatsaitkut loppui jo 2kk:n iässä), mutta toinen ei sitten nukkunutkaan päivisin kuin max 1/2h:n pätkiä ja itki vatsavaivoja pitkin päivää (vatsakivut helpottivat vasta 4kk:n iässä). Eli kuten 8 jo totesin, niin meillä itki päivisin esikoinen, vauva ja välillä väsynyt äitikin.



Olen muuten pannut merkille, että lyhyellä ikäerolla saadaan useimmin kaksi ensimmäistä lasta. Sitten on jo sen verran kokemusta kahden " vauvan" hoitamisesta yhtä aikaa, ettei enää samaan hommaan ryhdytäkään.