Kahden läheisriippuvaisen suhde?
Jos parisuhteen osapuolista toinen on ns. normaali ja toinen omistushaluinen, läheisriippuvainen, mustasukkainenkin, elämä voi olla hyvinkin raskasta, etenkin sille ns. normaalille, mutta myös sille ripustautujalle, kun se toinen ei lainkaan tunnista hänen ajatuksiaan.
Entäpä, jos suhteen molemmat osapuolet ovat läheisriippuvaisia, omistushaluisia ja sanoisivat sen ääneenkin, onko lopputulos tuhoon tuomittu vai sujuuko yhteiselämä silloin, kun tunnistaa toisen aivoituksia ehkä paremmin kuin muut?
Ymmärsiköhän kukaan kysymystäni? Toivottavasti..Jos on kokemuksia, kuulisin mielelläni!
Kommentit (5)
Itsekkin olin ja olen läheisriippuvainen ja suhde oli kyllä aika helvetillinen. Eihän siinä niin kaun mitään ole muutakun sitten erotilanteessa se on vaikeaa.. Kumpikaan ei halua jättää kun ei osaa olla yksin. Mä tajusin lähteä suhteessa vasta sitten kun mies oli lukinnut komeroon minut ja mä uhkasin tappaa miehen puukko kädessä!
mites se suhde toimii sitten normaalin osapuolen kanssa? Eikö se normaali tunne, että olisi loukussa tms.?
tasapuolinen suhde kun molemmat ovat " hulluja" . Mutta sitten luin vastauksia ja ajattelin että siihenhän se voi tosiaan mennä että tappavat toisensa. Kun kyse on kuitenkin enemmän sairaudesta, ei luonteenpiirteestä, eli ei kai sitä usko toisen käyttäytyvän oikein kuitenkaan...
Mutta luulen että jos tämä suhde alkaa " vetää viimesiään" niin mä ripustaudun.. En osaa elää yksin. -4-
Sillä tavallahan se puoliso valitaan, että toinen vastaa niihin alkukantaisiin tarpeisiin.
Omistushaluinen ihminen haluaa omistaa toisen. Hän myös ymmärtää, että toisella on sellainen halu. " normaalihan" ei ymmärrä tätä halua, vaan pitää sitä epänormaaina.
Ongelmia tulee sitten, kun se toinen paranee, ei suostu enää miellyttämään toista, alkaa toimia oman mielensä mukaan jne.
Et kuitenkaan taida puhua läheisriippuvuudesta siinä alkuperäisessä ajatuksessa (Tommy Hellstenin sanoilla)? Eli ihmisestä, joka on elänyt esim. alkoholisitiperheessä.