JÄÄTTEENMÄESTÄ pääministeri ????
Jommassa kummassa iltalööpissä oli spekulaatio Vanhasen kannatuksen noususta ja siitä mikäli Vanhanen voittaisi presidenttiyden, niin nousisiko Jäättenmäki uudelleen pääministeriksi?
Aika piristävä ajatus.
Annelin kuuluisi saada revanssi silletörkeälle miehiselle ajojahdille jonka käynnisti Lipponen.
Seurauksena Jäätteenmäki joutui eroamaan.
MINÄ olin yksi niistä naisista jotka ännestin Annelia ja toivoin siten että hän nousisi myös pääministeriksi.
Annelin silloinen kohtelu oli vaarin ja olen varma,
että jos häenen paikallaan olisi ollut mies eli esim. Lipponen ei olisi alkanut sitä älytöntä Jäätteenmäen kokemaa riepottelua.
Kommentit (12)
Ja toisekseen en oikein jaksa uskoa, että Jätemäellä on enään mitään mahkuja päästä pääministerin pallille.
Sanoisin ei keskustallakaan ole niin paljoa pokkaa, että ei nekään kehtaa moista ehdottaa.
kantaa siihen kuka valehteli tai pelasi likaista peliä niin en toivoisi ainakaan Annelista pääministeriä, musta se on kuin kuivanut noita-akka
Jäätteenmäki arvosteli Paavo Lipposta (eduskunta vaalien alla) siitä kun Lipponen oli USA vierailulla luvannut BUSHlle että Suomi tukisi näitä USA:n hyökkäyksiä IRAKia vastaan.
Lipposen puheet oli taas vastoin silloisen hallituksen näkemystä ja päätöksiä.
Jäätteenmäki oli saanut tämän selville niiden " salaisten" papereiden kautta. Jotka oli hänelle faksattu presidentin kansliasta.
Anneli halusi että kansa tietäisi millainen Lipponen on päätöksenteoissaan? --> Tämä kaikki käännettiin Annelia vastaan---> hänestä tehtiin vehkeilijä--->Iltalööpit rummutti " Kuinka huono Anneli on-->ja Lipposen pyynnöstä" ja näin Anneli joutui lopulta eroamaan.
----------------------------------------------------------------------
Lisättäköön että siihen aikaan oli vahvat epäilykset että itsensä Tarja Halonen olisi niiden salaisten lappujen takana.
Hänellä ja Lipposella kun ei kovin hyvät välit ole, sillä etenkin pääministerinä ollessaan Lipponen aika törkeesti käveli " pressan" " Yli" monissa päätöksissä.
sekä Halonen että Jäättenmäki halusivat inhoLipposen pois päivän politiikasta.
Halonen pelkurimaisesti sitten kuitenkin kiisti osallisuutensa.
Muutama viikko sitten oli uutisissa spekulaatio että Halosta olisi painostettu Lipposen taholta silloin tähän Lipposen kantaan ja haluun erottaa Anneli Jäättenmäki.
http://www.annelijaatteenmaki.net/
He olisivat edustava parivaljakko maailmalla--> Vanhanen presidenttinä ja Jäätteenmäki pääministerinä.
naisen valehtelu vie alaspäin, miehen ylöspäin, vaikka paljastuisi.
Nainen tekee kaksi kertaa töitä saman palkan eteen kuin mies.
Itse juuri eilen taas tämän kaivoin muistilokeroista:
meillä on provikka palkka, ennemmin tein töissä n. 150 laskutettavaa tuntia kuussa, tuntihintani " paljoudesta johtuen" oli n. 60% siihen, mikä yksikkömme hinta muualle oli. Miehet teki puolet vähemmän tunteja, mutta lopputulos oli isommalla veloituksella sama. Kaiken lisäksi olen aina ollut 2 kertaa niin hyvä ja 2 kertaa niin tehokas kuin muut meillä ;) eli saman homman meillä muut olisi oikeastaan tehneet 4 kertaa kalliimmalla: aikaa menee 2 kertaa enempi, tuntihinta on 2 kertaa kalliimpi.
Ja edelleen kuitenkin alkuperäiseen asiaan palatakseni: Anneli on upea ja osaava nainen - olen heti kannustusjoukoissa ja kannatusjoukoissa, kun pääministeriä kaivataan!
Heh olettekos koskaan kuunnellut kun se selittää jostain eu-jutuista.
Ei meidän nyt kannata hankkia hankalan mainetta. On tämä ihan kohtalainen Suomen kannalta ja lässyn lässyn lää.
Helevata muut maat jyrää tommosen mennen tullen. Siellä pitää osata pitää puoliaan tai jää rannalle.
Ja toisekseen Jäteenmäki ei ole edustava. Ellei sitten puhuta jostain noita karkeloista.
Nytkin Vanhanen paiskoo hartiavoimin töitä ettei Suomen EU- maksut nousisi pilviin.
Nousevat toki jokatapausessa koska uusia maita liittynyt EU:n.
' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' '
Suomi hylkäsi EU:n budjetin yhdessä muiden kanssa
Julkaistu 0:31
Päivitetty 1:00
tulosta juttu
lähetä linkki
keskustele
BRYSSEL. EU:n huippukokoukseen osallistunut Suomi hylkäsi perjantain vastaisena yönä puheenjohtajamaan Britannian budjettiesityksen vuosille 2007-2013 yhdessä lähes kaikkien muiden jäsenmaiden kanssa.
¿Ääripäät ovat hyvin kaukana toisistaan¿, kokoukseen osallistunut pääministeri Matti Vanhanen sanoi yöllä päättyneiden neuvotteluiden jälkeen.
Britannia halusi leikata Suomen saamia maaseudun kehittämisvaroja peräti 39 prosentilla. Ehdotus on Suomelle hieman parempi kuin puheenjohtajamaan edellinen ehdotus, mutta silti vielä selvästi huonompi kuin Suomen kesällä hylkäämä Luxemburgin paperi.
Britannian ehdotus merkitsisi sitä, että Suomen EU-tulot laskisivat kahdeksan prosenttia. Suomen maksut nousisivat kymmenen prosenttia.
Nyt Britannia joutuu laskemaan uuden budjettiehdotuksen, jota jäsenmaiden johtajat arvioivat uudelleen tänään perjantaina jatkuvassa huippukokouksessa.
Britannia yrittää löytää sopua neuvottelemalla ensin kriittisten jäsenmaiden kanssa kahdenkeskisesti. Suomella ei ole omaa tapaamista Britannian kanssa. Suomen vaatimukset pääministeri Tony Blairille välittävät Suomen liittolaiset.
Vaikka jokaisella maalla oli omat etunsa ajettavina, lähes kaikki eli 24 maata 25:stä olivat yhtä mieltä yhdestä asiasta: Britannian pitäisi luopua merkittävästä osasta jäsenmaksualennustaan.
Torstaihin mennessä Britannia oli tarjoutunut uhraamaan alennuksestaan kahdeksan miljardia euroa. Ranskan mielestä oikeampi summa olisi 14 miljardia.
Lisää aiheesta:
Ravintolaruuan arvonlisäveron alennus jäi vielä auki (23:38)
Keskustele aiheesta
Vierailija:
Jäätteenmäki arvosteli Paavo Lipposta (eduskunta vaalien alla) siitä kun Lipponen oli USA vierailulla luvannut BUSHlle että Suomi tukisi näitä USA:n hyökkäyksiä IRAKia vastaan.Lipposen puheet oli taas vastoin silloisen hallituksen näkemystä ja päätöksiä.
Jäätteenmäki oli saanut tämän selville niiden " salaisten" papereiden kautta. Jotka oli hänelle faksattu presidentin kansliasta.
Anneli halusi että kansa tietäisi millainen Lipponen on päätöksenteoissaan? --> Tämä kaikki käännettiin Annelia vastaan---> hänestä tehtiin vehkeilijä--->Iltalööpit rummutti " Kuinka huono Anneli on-->ja Lipposen pyynnöstä" ja näin Anneli joutui lopulta eroamaan.----------------------------------------------------------------------
Lisättäköön että siihen aikaan oli vahvat epäilykset että itsensä Tarja Halonen olisi niiden salaisten lappujen takana.
Hänellä ja Lipposella kun ei kovin hyvät välit ole, sillä etenkin pääministerinä ollessaan Lipponen aika törkeesti käveli " pressan" " Yli" monissa päätöksissä.
" Lipponen oli USA vierailulla luvannut BUSHlle että Suomi tukisi näitä USA:n hyökkäyksiä IRAKia vastaan.
Lipposen puheet oli taas vastoin silloisen hallituksen näkemystä ja päätöksiä.
Jäätteenmäki oli saanut tämän selville niiden " salaisten" papereiden kautta. Jotka oli hänelle faksattu presidentin kansliasta.
Anneli halusi että kansa tietäisi millainen Lipponen on päätöksenteoissaan? --> Tämä kaikki käännettiin Annelia vastaan---> hänestä tehtiin vehkeilijä--->Iltalööpit rummutti " Kuinka huono Anneli on-->ja Lipposen pyynnöstä" ja näin Anneli joutui lopulta eroamaan. "
..jos Annelilla ei ollut puhtaat jauhot pussissa..... vai pitäiskö sanoo että sillä oli likaisempi peli kuin muilla...
Puhtaita jauhojahan niillä ei ole kellään....