Uskaltaako ketään myöntää haluavansa enemmän kuin yhden lapsen sen vuoksi, jos
tämä ainokainen esim. menehtyy :-/ Omaan itse välillä todella synkän ajatusmaailman ja tämä on tullut viime aikoina mieleen.. Jos menetän tämän ainokaisen ei mikään tai kukaan pysty pitää muakaan tässä maailmassa, jos taas lapsia olisi enemmän niin ehkä heistä saisi jonkinlaista voimaa ja elämäntarkoitusta. Anteeksi, jos joku pahoittaa mielensä kysymyksestä. Oli vaan pakko purkaa...
Kommentit (16)
lauseen tuollaisella pissis-kielellä.
Meillä on yksi lapsi ja muuten olisin lapsilukuun tyytyväinen, mutta juuri tuo ap:n mainitsema ajatus häiritsee. Täytyy varmaan yrittää jossain vaiheessa myös toista lasta. Pelkään että jos meillä on vaan tämä yksi lapsi, niin kasvatan häntä pumpulissa ja en uskalla päästää häntä mihinkään, kun pelkään niin että hänelle käy jotain.
Ikinä en ajattelisi että lapset korvaisivat toisensa vaan että jos yhdelle tapahtuu jotain niin toiset jäävät jäljelle. Tietenkin voi tapahtua niinkin että kaikki joutuvat yhtäaikaa onnettomuuteen.. mutta se onkin jo niin synkkä ajatus että työnnän sen heti pois mielestäni. Pitäisi kyllä ajatella että nyt on kaikki hyvin eikä miettiä mitä kaikkea voi sattua.
Terv. kolmen äiti
Täällä kanssa sitä vikaa, että pelkään varjelevani lasta liikaa... ajatuskin yksinäisistä koulumatkoista tms. hamassa tulevaisuudessa kalvaa jo nyt sydäntäni :-( Toistahan tässä on yritetty ja kaksi keskenmenoa tänä vuonna takana... Ehkä sekin vielä korostaa oman pienen rakkaan lapsen olemassaolon tärkeyttä. Ilman häntä tuskin noista ois selvinnyt näinkin " reippaasti" .
ap
Olen nähnyt vierestä, miten erään perheen ainokainen kuoli nuorena miehenä, juuri kun oli aloittamassa aikuista elämäänsä, harkitsemassa perheen perustamista. Vanhemmat jäivät ikään kuin tyhjän päälle.
Vaikka mä en ajattelekaan, että yksi lapsi voisi korvata toisen, niin kyllä mä teen lapset myös omaa vanhuuttani varten. Että olisi niitä lapsenlapsia ja ihmiset kävisi katsomassa. Ajattelenpa vielä niinkin laskelmoivasti, että teen useamman lapsen, jotta mahdollisuuteni saada lapsenlapsia lisääntyisivät! :) Ja ei tarvitse ärähtää moralistit, kyllä mulla on tietysti se lapsen saamisen halu se ajava voima tehdä lapsia, mutta haluan ja toivon, että äitiyteni mukana tulisi myös mummous, ehkäpä jopa isoisoäitiys.
Mutta antaa voimia ja uskoa jaksaa eteenpäin elämässä.
Jos ainoikainen kuolee sitä epätoivoisesti haluaa korvata tyhjän sylin .
Iän ja surun vuoksi se ei onnistu välttämättä enää kaikilla
On paljon pahempaa jäädä tyhjän sylin kanssa lopullisesti kituumaan kuin jos siinä onkin sisarus jolle sen rakkauden voi antaa.
Sehän on normaalia että haluataan lapselle sisarus, ihan vain yhdessä kasvamaan ja elämään.
Lapsen menetys vanhemmille on on paljon pahempaa jos siinä ei ole toista/useampia lapsia vierellä.
Suosittelen kaikille muutenkin, että lapsia olisi vähintään ne kaksi.
Heistä on tukea toisilleen kun vanhemmatkin kuolevat joskus
Kukaan lapsihan ei korvaa tai täytä kenenkään muun paikkaa. Mutta ei ole tarkoituskaan.
Nyt kahden lapsen äitinä olen joskus ajatellut että onneksi jäisi edes toinen, jos toisen menettäisin.
Jotenkin laskelmoivaa tehdä lapsi vain sen takia, että jos toiselle tapahtuu jotain.
ne ei erota ketä ja kuka sanan eroa
kuin kuolleen lapsen lapseton äiti.
Kyllä minäkin tahtoisin toisen lapsen mm juuri tuosta syystä.
Eiköhän se ole aika tavallista, että lapsia tehdään toisille " seuraksi" - sisaruksille, ja siinä samalla vanhemmillekin.
mä ainakin ajattelen toisinaan että on ihanaa että on monta lasta, jos jollekulle heistä sattuisi jotain, jäisi vielä jäljellekin. viakka eihän noita asioita voi oikein kunnolla ajatella, Herran haltuun. niinkuin joku sanikin että voihan he kaikki kuolla samalla kerralla. no, ei ajatella näin synkkiä vaan nautuitaan uhmaikäisistämme, vauvoistamme, kouluikäisitämme ja eletään päivä kerrallaan.
Tuntuu, että siitä en koskaan pääsisi yli enkä tiedä, mikä sen jälkeen olisi elämäni tarkoitus.
siis: uskaltaako kukaan myöntää...