Sarjassamme vammaisilla on helppoa: Vammaisperhe kyläilee: by vammaisen äiti

nykyään. Sen todistaa nuo edelliset kirjoittelut aiheesta!

Ei varmaan ole ihan helppoa.

Itse oon vähän tuudittautunut siihen ideologiaan, että lapsi valkkaa vanhempansa (tai taivaanisä katsoo parhaat ehdokkaat päältä), kaikille ihmisille ei anneta tavallaan sitä kunniaa, joka teille on suotu. Paljon se ottaa, mutta vammainen lapsi myös antaa paljon, niihin hetkiin ja tunteisiin siis kannattaa palailla kun tuntuu ettei tästä tuu mitään.

VOIMIA JA JAKSAMISIA SINNEPPÄIN!

Paitsi kerrottuna kolmella..meidän perheessä oli kolme pyörätuolilasta,tosin heille ei tarvinnut kuolaliinoja,olivat " vain" liikuntavammaisia+lisäksi vielä terveet lapset ja heidän rattaansa.Meno oli hurjaa extremetouhua matkustuksen ja kaiken muunkin osalta.Kirjoitan isosiskon roolissa avustajana olleena,jälkeenpäin olen ihmetellyt miten ihmeessä äiti ja isä ovat selvinneet meidän kanssamme..Kunnioittava kumarrus heille, sinulle ja muille,jotka elävät mukana vammaisten arjessa=)

Mietitään mennäänkö kylään. Mutta kun siellä taksi ei pääse tarpeeksi lähelle, jotta mies jaksaisi kävellä taksilta ovelle. Eikä siellä ole hissiäkään. Ei siis voi mennä kylään. Kutsutaan heidät meille.



Mietitään, mennäänkö syömään ulos tai elokuviin. Minnekähän taksi pääsee ihan ovelle saakka. Onkohan siellä hissi vai pitääkö kiivetä portaita. Onko vessa tarpeeksi lähellä pöytiä, jotta tarvittaessa ei mene liian kauan aikaa vessaan menoon.



Lähdetään lomalle. Enpä osannut kertoa tarpeeksi selvästi matkaa tilatessa, että mies ei pysty kävelemään yhdellä kertaa kuin vain noin 50 metriä. Niinpä hotellihuone on liian kaukana. Täytyy mennä puhumaan vastaanottoon. Siellä on varattu lähemmät huoneet jollekin ryhmälle. Mutta sitten meidän on lähdettävä pois. Kun kerran ollaan sinne saakka menty, niin vastaanotossa päättävät vaihtaa huoneita. Olen kiitollinen hyvästä palvelusta, jota jouduin nöyränä pyytämään.

Kun en ole lähellänne konkreettisesti auttamassa, haluan ainakin näin sähköisesti lähettää hiukan positiivista energiaa.

Eipä sitä terveen lapsen äidille tule aina mieleen, mitä kaikkea on otettava huomioon liikuttaessa vammaisen lapsen kanssa. Kuulostaa raskaalta ja minä ehdottomasti puollan kaikkia välineitä ja rakenteita, joilla helpotetaan vammaisten elämää. Voi vain kuvitella millaista on liikkuminen ison pyörätuolin kanssa, kun välillä tavallisten lastenvaunujen kanssa liikkuminen on mahdotonta, kun ei ole " ramppeja" yms. Voimia teidän perheelle kaikesta huolimatta. Toivottavasti moni terveen lapsen äiti tai isä osaisi ajatella enemmän esim. ravintolassa olevia vammaisia. Kyllä olen itsekin huomannut, että vammaisia tuijotetaan ja ihmetellään vielä nykypäivänäkin.

Minut valittiin virkaan,

kukaan ei päätöksestä valittanut minnekään.

Ehkä miettivät - miksi?

Miksi isä?

Olenhan minä pätevä tehtävääni, vai olenko?

Hakemusta en tehnyt, tehtävää en ensin halunnut,

mutta minut katsottiin sopivaksi. Mihin?

Suhteilla? Ei, kukaan ei tuntenut kateutta.



Työaikalaki ei anna minulle turvaa,

en tunne vapaapäiviä, tilipäivääkö

en eläkettä tästä saa.

Eikö tämä olekaan työtä?

Ei, minull ekerrotaan



Onko se kuvitelmaa, kun silmät

painuvat väsymyksestä kiinni,

kun hartioita pakottaa,

kun sydän tykyttää ja

hengittäminen tuntuu vaikealta,

sekin kun enää muuta ei jaksa kuin itkeä?

Ei.



Minä en halua alistua,

minä taistelen, herkästi haavoittuen,

mutta rohkeasti - ystävä,

sinun puhelinsoittosi,

kortti, kirje, lyhyt vierailukin

antoi voimaa ja rohkeutta.



Minä haluan elää,

seurassa muiden, iloita,

minä en halua jäädä yksin,

nämä seinät eivät saa minua vangita.



Vuosi kuluu.

Ja elänhän minä vihdoin

rakkauden ja ystävien voimalla.

Teen työtä virassa, johon

minut valittiin tuhansien joukosta

äidiksi vammaisen lapsen.



Olen onnellinen, aistitko sen,

rakastan tätä lasta,

haluan tämän onnen ja

rakkauden jakaa kanssa toisten.

Rakkaat ystävät kiitollisena tästä

aloitan uuden vuoden.

Yhdessä - käsi kädessä - jaksamme.



-Sirpa Lammi-





VAMMAISTEN ÄIDIT - NUO VALITUT



Jotkut naiset tulevat äidiksi vahingossa,

jotkut vapaaehtoisesti,

muutamat sosiaalisen painostuksen takia

ja jotkut tavan vuoksi.

Oletko koskaan ihmetellyt,

kuinka vammaisten lasten äidit valitaan?



Jostakin syystä kuvittelen

Jumalan leijailevan maan päällä

valikoiden lisääntymisvälikappaleita

hyvin huolellisesti ja harkiten.

Tarkkaillessaan Hän antaa

enkeleilleen ohjeita tehdä merkintöjä

suureen mustaan kirjaan.



" Aalto, Kaija, poika, suojeluspyhimys Matteus.

Metsä, Marja, tyttö,

anna suojeluspyhimykseksi vaikka Gerard.

Hän on tottunut rienaamiseen."

Lopuksi Hän sanoo enkelille erään nimen ja hymyilee:

" Anna hänelle vammainen lapsi."

Enkeli on utelias: " Miksi hänelle, Jumala?

Hän on niin onnellinen."



" Aivan niin," Jumala hymyilee,

" voisinko antaa vammaisen lapsen sellaiselle äidille,

joka ei osaa nauraa? Se olisi julmaa."



" Mutta onko hänellä kärsivällisyyttä?" enkeli kysyy.

" En tahdo hänellä olevan liikaa kärsivällisyyttä,

muuten hän hukkuu itsesääliin ja

epätoivonmereen.

Kunhan shokki ja paha mieli vaimenevat,

hän kyllä selviytyy. Katselin häntä tänään.

Hänellä on juuri sellainen itsetunto ja itsenäisyys,

joka on niin harvinainen ja niin tarpeellinen äidille.

Katsohan, lapsella jonka hänelle annan,

on oma maailmansa.

Hänen on saatava se elämään hänen maailmassaan,

eikä se tule olemaan helppoa."



" Mutta Herra, luulenpa, ettei hän edes usko sinuun."

Jumala hymyilee: " Ei haittaa,

minä pystyn järjestämään sen.

Hän on täydellinen. Hän on juuri

sopivan itsekäs."



Enkeli henkäisee: " Itsekäs,

onko se hyvä puoli?"

Jumala nyökkää:

" Ellei hän silloin tällöin osaa erota lapsestaan,

hän ei tule koskaan selviytymään.



Tässä on nainen,

jonka teen onnelliseksi vajavaisella lapsella.

Hän ei vielä käsitä sitä,

mutta häntä tullaan kadehtimaan.

Hän ei koskaan pidä ainoatakaan puhuttua sanaa

itsestään selvänä. Hän ei koskaan

pidä yhtäkään askelta tavallisena.



Kun hänen lapsensa ensimmäisen kerran

sanoo: " ÄITI" ,

hän on ihmeen todistaja ja hän tietää sen.

Kun hän kuvailee sokealle lapselleen

puuta tai auringonlaskua,

hän näkee sen niinkuin vain harvat ihmiset

näkevät minun luomistöitäni.

Sallin hänen nähdä selvästi asiat,

jotka minä näen -

annan hänen kohota niiden yläpuolelle.

Hän ei tule koskaan olemaan yksin,

minä olen hänen vierellänsä

hänen elämänsä jokaisenä päivänä yhtä varmasti,

kuin hän on tässä vierelläni,

koska hän tekee minun työtäni."



" Entäs hänen suojeluspyhimyksensä?" enkeli kysyy

heilauttaen kynäänsä ilmassa.

Jumala hymyilee: " Peili riittää."



-kirjasta " Childhood" -



Näiden runojen myötä jaksamista raskaaseen arkeen,

iloa ja onnenhippusia myös!

Saako kysyä, että miksi miehesi on vammautunut noin, että jaksaa kävellä vain lyhyitä matkoja?



Vammaisen vaimo kai pian itsekin.

Ei meille kerrottu etukäteen eikä annettu valinnanvaraa, haluammeko vaalea tai tummahiuksisen, pitkän, vammaisen, r-vikaisen, musikaalisen...lapsen. Ne vaan tulee kun on tullakseen.

Ultralla ja sikiötutkimuksilla pystytään ennakkoon tutkimaan joitain sairauksia, lääkärin arvion mukaan n 30%. Esim poikani vaikeaa epilepsiaa ei, hän syntyi täysin terveenä lapsena. Lisäksi tulevat synnytyksessä ja vauvaikäisenä aiheutuvat vammat, kuten cp-vamma usein on.

Juu. Sinäkin voit saada vammaisen lapsen, se iskee kuin halolla päähän ja siinä sitä sitten on. Oma lapsi, lihaa ja verta, isänsä silmät ja äitinsä kova ääni. Sitten sitä rakastaa eikä voi antaa pois. Kaikkensa tekee ja tilanteeseen tottuu.



Kiitos voimia antaneille, piristi kovasti. Olemme jo tottuneet tuijotuksiin ja viikon kestäviin pohdintoihin sopivasta kyläilykeikasta, joten ei sitä tule niin murheella ajateltua. Huumorilla pärjää pitkälle! Ja erittäin kauniita olivat nuo runot, niitäkin pitäisi ehtiä ajatuksella lukemaan.

Ja ilonaiheita on jokapäivä, poika tuo koulusta " äiti" -maalatun tyynyliinan ja on syönyt avustettuna lounaansa. Taksikuski on onkinut jostain lapsen syntymäpäivätiedon ja antaa illalla kortin.



Voimia meille, voimia teille! Huh, kyllä noiden terveidenkin lasten kanssa tarvii pitkää pinnaa, oikeastaan vielä enemmän kuin tämän vammaisen, joka on iloinen ja tyytyväinen kun on iltapuuro ajoissa.



t se vammaisen äiti :)

Voimia vammaisen äidille. Itseä vaan ottaa kyllä syvästi päähän nuo " tulit valituksi Jumalan tahdosta vammaisen äidiksi" tms. höpötykset. Ystävän vammaisen lapsen kanssa selviämistä vierestä seuranneena ja keskustelleena, hän on todennut noin sata ja tuhat kertaa, ettei mikään inhota niin kuin tuo jeesustelu, että " on valittu" . Ja sitten nämä " niin paljon annetaan kuin jaksetaan kantaa" . Entäs sitten kun toinen on niin tiltti, ettei enää jaksaisi ja silti on jaksettava??? Ei siinä enää kysellä kantokykyä, vaan on vain jaksettava JA IHAN jokaisen vammaisen lapsen äidin ja isän.

Tsemppiä teille ja toivottavasti teidänkin tuet tarkistetaan joskus ajantasalle.

Ma luin tippa silmassa tuota alkuperaisen vastausta. On niin ihanaa kun on olemassa kaltaisiasi ihmisia. Niinhan se on etta ne vammaiset lapset ovat monesti niita kaikkein iloisimpia ja tyytyvaisempia ja varmasti vanhemmilleen ihan yhta arvokkaita kuin ne terveetkin.

Ja siis tosiaan voiko viela nykyaankin olla ihmisia jotka eivat tieda etta meille jokaiselle voi syntya vammainen lapsi tai se lapsi voi vammautua myohemmin. Eli seuraavan kerran kun naette vammaisen lapsen (tai aikuisen) niin inhon ja ylenkatsomisen sijaan olkaa onnellisia siita etta teilla on terveet lapset. Se kun ei ole itsestaan selvyys vaan silkkaa tuuria.



Voimia ja jaksamista teille kaikille joilla on jostain syysta " vaativammat" lapset jotka tarvitsevat erityishoitoa!

muusta kuin Jumalasta tai enkeleistä.....

Ja kitten kun oma lapsi kuolee vammaansa, tulee mieleen tuhat kertaa päivässä, että kuinka mielellään lähtisi taas hänen kansaan ravintolaan järjestämään muille ihmeteltävää tai koko perheen matkalle turistibussilla, jossa myös järjestetään muutamakin kohtaus ja jäädään jumiin pennkien väliin....aina on valitettavaa on sitten niin tai näin, mutta niin terveiden kuin sairaiden lasten kanssa on vanhemmilla välillä raskasta, mutta lapsia kuin lapsia, en ymmärrä, että äiti puhuu jatkuvasti lapsistaan:vammainen ja muuta lapset???

koska kirjallisessa ilmaisussa on jotenkin asia tuotava esille.

En pelkää enää sanaa vammaisuus. Enkä enää sanaa kehitysvammaisuus. Se on yksi lapseni ominaisuus.

Voisin yhtä hyvin puhua vaaleatukkaisesta lapsesta, laulutaitoisesta lapsesta ja raapivasta lapsesta, mutta mistä lukija näistä saisi selville että se vaaleatukkainen on vammainen? Tästähän asiassa kuitenkin on kyse, tässä keskusteluketjussa.



raapivan, laulutaitoisen ja vaaleatukkaisen äiti

" minkä takia niitä lapsia pitää tehdä miksi ei ehkäistä jos on syntynyt jo yksi tai kaksi vammaista niin sitten vielä pitää tehdä se kolmaskin miksi ihmeessä"



Koska se seuraava voi olla terve? Koska elämä ei muutu mahdottomaksi sillä, että perheessä on vammaisia lapsia?



Kai olet kuullut, että Ludwig van Beethoven oli perheensä yhdeksäs lapsi, hänen syntyessään äidillä oli kuppa ja vanhemmista sisaruksista kolme oli kuuroja, kaksi sokeaa ja yksi jälkeenjäänyt?

Mitä tämä maailma olisi jos kaikki ihmiset olisivat täydellisiä, eikä vammaisia olisi? Keneltä se on pois, jos vammaisia hoidetaan? HOidetaanhan vanhuksia, pitkäaikaissairaita, huumeidenkäyttäjiä, alkoholistejakin. Kaikki tämä maksetaan meidän veroeuroistamme. Eikä kukaan tosiaan voi täysin valita millaisen lapsen saa. Sikiöseulonnoista voi selvitä jäämättä " kiinni" , mutta ei se takaa, että lapsi on terve. Itselläni erityislapsi (vamma ei näy eikä kuulu ulospäin) ja en mistään hinnasta vaihtaisi häntä. Rakastan häntä juuri sellaisena kuin hän on, omana persoonallisena ja valoisana persoonanaan.