Lue keskustelun säännöt.
Miksi mä en sopeudu työelämään?
23.01.2009 |
Tottuuko tähän työssäkäyntiin ja sen sovittamiseen muun elämän kanssa yhteen?
Olen palannut tauon jälkeen työelämään, eikä se ole ollut mikään hyvä kokemus. En ole mitenkään urakeskeinen ihminen, jolle työ itsessään toisi suurta tyydytystä, se on minulle vain keino hankkia leipää pöytään ja toisaalta myös olla kontaktissa muuhun maailmaan. Nyt työhön paluun jälkeen elämä tuntuu pelkältä työnteolta. Aamulla aikainen herätys 5.45, pikaiset aamutoimet ja TYÖmatkalle. Päivä TÖITÄ. Illalla bussilla kotiin TÖISTÄ n. 17.30. Joskus vasta klo 18. Siinä jää pari tuntia aikaa olla lasten kanssa, mutta mitä siitäkin tulee kun pitää tehdä ruoka, pestä pyykit, täyttää/tyhjentää astianpesukonetta, silittää, katsoa päivän postit, milloin mitäkin. Suurin osa kotihommista jää tekemättä, kun ehtii vaan ne aivan pakolliset. (Missä vaiheessa kävisin viemässä postiin kummipojan synttäripaketin? Missä vaiheessa pääsisin pankkiin keskustelemaan korkoasiasta? Missä välissä pääsen päiväkodin kehityskeskusteluun ja milloin omaan hammaslääkäriin? En milloinkaan, koska arkipäivinä virka-aikaan se ei vaan ole mahdollista.) Kotitöitä teen iltaisin sen minkä ehdin, ennen kuin on kiiruhdettava iltapeuille ja nukkumaan jotta jaksaa herätä seuraavana aamuna TÖIHIN.
Harmittaa kun ei ole enää aikaa olla lasteni kanssa!!! Oikeastaan vain viikonloppuisin on oikeasti mahdollisuus heidän kanssaan jotain tehdä, muutakin kuin syödä yhdessä 15min ja tehdä iltapesut yhdessä kuten arki-iltoina. Viikonloput taas kuluu asunnon siivoamiseen ja niihin kotihommiin, joita en sittenkään ehtinyt arki-iltoina tekemään. Ja sunnuntaina täytyy taas asennoitua huomisiin TÖIHIN.
Tällaistako tämä oikeasti on?? Ihanko totta ihminen voi elää näin vuosikausia, vuosikymmeniä? Olen varmaan laiska ja asenne on täysin väärä kun en haluaisi uhrata elämääni ja etenkin sen parhaita vuosia (kun lapset on pieniä), työnteolle. Elääkin haluaisin. Voi kun olisinkin uraihminen ja saisin parhaan tyydytykseni työnteosta, sellaisille ihmisille tämä järjestely on paratiisi.
Ruokatunti meni, ei kun TÖIHIN.
Kommentit (52)
Ei taida aihe innostaa vai ovatko täällä kaikki olleet aina kotiäitejä? Vai onko työelämään sopeutuminen muille 'pala kakkua'?
Taidan käydä kuitenkin vielä seuraavan asiakkaan jälkeen vikaisemassa, jos joku haluaisi jotain kommentoida.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sitten kun ovat täysi-ikäisiä...
Tervetuloa oravanpyörään ap. Sitten helpottaa kun lapset on isoja.
Ehkä asia muuttuisi jos tekisin jotain unelmatyötä, olisin kutsumusammatissa. Tai sitten ei, koska unelmani on elää kotona lasten kanssa.
Me olisimme olleet onnellisia äitejä 50-luvulla? :D
Ymmärrän tunteesi.
Mulla on sentään tällä hetkellä työ, joka on aika kivaa, ja lyhyet työmatkat, ja silti mietin, että työ vie elämästä liikaa. Mutta alankin tekemään lyhennettyä työviikkoa.. Ihmettelen melkein, ettei useampi sitä tee, vaikka se on lain sallima mahdollisuus, kun on pieniä lapsia.
Koita kestää, ja jos et kestä, niin tee ajoissa joku kompromissiratkaisu.
täysin uudella alalla. Helppo ja hyväpalkkainen työ, lyhyt työmatka on.
Silti tämä on aivan kamalaa:(
Jaan kaiken, mitä kirjoitit, kanssasi!!
Olin täysin kypsä kotiäitiyteen ennen töihin tuloa. Voi miten kaipaankaan niiitä rauhallisia päiviä lasten kanssa nyt:/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tasan kävisi töissä jos ei olisi taloudelliselta kannalta pakko. Elämä menee töissä ihan hukkaan :-( Olisi paljon kivempaa elää kotona omien lasten kanssa. Kun on neljä lasta ja rintamamiestalo niin puuhaa riittää ihan taatusti!
Niin kovin omilta tuntuvat nuo sinun ajatuksesi. Nyt olen pienen hetken saanut hengähtää kotosalla, mutta pian se työelämä kutsuu ja silloin se elämä on juuri sellaista kuin ap kuvailit. Pelottaa jo etukäteen...Pahinta on se syylisyys ja huoli mitä kantaa lasten takia. Jatkuvasti huono omatunto siitä kuinka vähän lasten kanssa ehtii viettämään aikaa. Töistä väsyneenä sitä myöskin kiukustuu lapsillekkin + miehelle pienimmästäkin vastoinkäymisestä.
Haaveilen minäkin siitä unelmatyöpaikasta....jonne menisin onnellisena ja josta onnellisena palaisin kotiin.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuullosta tosi tutulta. Juuri noin minäkin koin tuon.
Minä vaihdoin työpaikkaa lähelle kotia ja aloin tekemään 6 tunnun päiviä.
Nyt lapset 10 ja 13 ...sama järjestely jatkuu.
Saan vähän vähemmän palkkaa, mutta tämä sopii minulle tosi hyvin!
Ja aikaa perheelle ja oikealle elämälle jää töidenkin jälkeen
eli saanko kasi kysyä mitä teet? Jäin miettimään sanoja helppo ja hyväpalkkainen työ, sitä minäkin haluaisin :) :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..ja varsinkin viimeiset kolme vuotta kauhulla, et mitä se sit on kun tyttö on kolme ja palaan työelämään, pelkäsin sitä todella ja aihe ahisti suuresti. Nyt olen palannut töihin(ekaa kertaa oikeisiin päivätöihin)ja tyttö aloittanut päiväkodissa ja totta, elämä on sitä samaa kuin kirjoitit, mutta olen ajatellut asian niin että koska töitä on tehtävä niin minkäs mahdat. Olen luopunut silittämisestä, vaatteet narulta yleensä suoraan päälle ja sunnuntaina teen vuokaruoan jota syödään pari seuraavaa päivää jotta ekaks ei tarvii alkaa ruoanlaittopuuhiin kun illalla kotiin päästään. Meillä tyttö puuhailee olkkarissa iltasella kun minä teen (olen tytön kanssa kaksin)kotihommia, eli yhdessähän siinäkin ollaan vaikkei nyt suoranaisesti leikitäkään ja jutellaan samalla.
Tää on enemmänkin sellanen asennejuttu, itsekin jatkuvasti muistutan itselleni että tytönkin on hyvä oppia että tällaista tämä elämä on arkena, ja viikonloppuna on sitten enemmän aikaa yhdessä plus extrana sairaspäivät jolloin meillä ainakin maataan sohvalla sylikkäin, katsotaa piirrettyja ja syödään herkkuja, ladataan akkuja ja nautitaan.
Niille asioille mille ei mitään mahda, niin niihin täytyy vain sopeutua. Tietysti jos sulla on mahollisuus taloudellisesti tehdä esim lyhennettyä työpäivää niin aina parempi tai esim. lyhennettyä työviikkoa(4pvää/vko), mutta mulla ei taloudellisesti ole siihen varaa, hyvä että rahat riittää nytkään täydellä viikolla. Lisäksi teen aika paljon vielä viikonloppuisin ylitöitä jotta saataisiin elämiseen edes vähän lisää rahaa, helppoa ei siis ole.
Meillä herätys joka arkiaamu 5.00(tytöllä 5.30) ja päiväkotiin joka ikinen päivä 6.15, mulla alkaa työt 7.00 ja päiväkodista haen tytön 16,00, eli rankkoja, pitkiä päiviä tytöllä.
Tiedän siis mitä tunnet tällä hetkellä, eikä se ole kiva tunne, siihen päälle vielä jatkuva syyllisyys niin ei ole kivaa. Ja varsinkin ärsyttää se että mitään asioita ei pääse hoitamaan, neuvola, pankkiasiat, yms..ei mitään toivoa, meillä myös kasvatuskeskustelu roikkuu kun en pääse ikinä päiväsaikaan juttelemaan. Ollaan kyllä sovittu että joku päivä voitaisiin pitää se 16.-17.00, mut sekään ei houkuta et tytön päivä venyisi entisestään.
3v-neuvola järjestettiin niin että mummi haki tytön pk:sta ja vei terv.asemalle jonne minä sitten ajoin kiireessä töiden jälkeen suoraan, näin oltiin siellä tasan 16.00 ja terkkari lupasi ottaa meidät vastaan niin myöhään poikkeuksellisesti, eli joustoa tarvitaan joka suunnalta ja sit jotkut asiat vaan jää hoitamatta, ei sille mitään voi. Hyväx täytyy käyttää myös kaikki ylimääräset "vapaat" esim just sairaslomapäivät, ikävä kyllä. Ja sitten kun lomia on kertyny niin lomalla myöskin. Meillä käytettiin muuttovapaa myös lääkärissä käyntiin, että saatiin influenssarokotus..(muutettiin siis ja samalle päivälle oli pakko ottaa rokotus kun ei muuten koskaan oltais keretty!)
Lähipiiristä on myös apua, kun välillä joku muu hakee lapsen pk:sta niin itse menen suoraan töistä kauppaan ja tulen sitten vasta kotiin, näin pääsen välillä yksin kauppaan eikä tytön päivä kuitenkaan veny.
Sullahan mene pari tuntia matkoihin/suunta, päivässä melkein neljä tuntia. Ei ihme, että rasittaa. Ehkä sun kannattais hankkia työpaikka ja asunto vähän lähempää toisiaan? Toinen mikä kannattais niin ehkä ajatella,e ttä niiden lasten kanssa ei ole tarvis tehdä mitään erityistä, vaan te voisitte kaikki antaa toisillenne enemmän jos esim tekisitte ne kotityöt yhdessä. Ensinnäkin te olisitte yhdessä senkin aikaa ja toisenakin ne VOISIVAT sujua nopeammin joten aikaa jäisi muuhunkin.
Mun työelämä ei ole tuommoista. Mulla menee työmatkoihin 20 minuuttia menen sitten jalan tai autolla ja lisäksi mä voin tehdä osan töistä kotona. Mulla ontyö, josta nautin, ei harmita yhtään ryhtyä töihin aamuisin. Mun työpaikalta voi myös lähteä ihan milloin vain pankkiinkin (tosin pankista ovat kyllä soitelleet mulle niin aktiivisesti, ettei siellä ole tarvinnut käydä) tai vanhempain varttiin tai lääkäriin ja se on kyllä taivaan onni, kun meillä on erityislapsi, jonka kanssa näitä palavereja on ollut. Mun työmatkan varrella on myös kaksi postilaatikkoa ja lisäksi postin toimisto on meidän ruokakaupan yhteydessä, joten se kummipojan lahjan postitus sujuisi kyllä. Lasten kanssa mä elän ihan tavallista arkea, ja ne kotityöt me tehdään yhdessä. Meidän lasten nukkumaanmenoaika on klo 21, joten mä kerkiän olemaan heidän kanssaan aamut ja noin neljästä siihen yhdeksään. Sen erityislapsen tkaia mä olen vielä aamulla laittamassa koululaisia matkaan, noin 8-10 asti, sen mukaan koska koulu aamulla alkaa. mitä työpäivästä jää tällä välillä puuttumaan, teen sitten yhdeksän jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keventää kummasti ja jos lapsille parempaa hakee, niin molemmat vanehmmat voivat nykyään tehdä lyhennettyä työaikaa.
Itse viihdyn töissä, mutta ymmärrän kyllä kirjoituksestasi että sinulla on rankkaa. Kotitöihin yms. neuvon vain, että minimillä kannattaa mennä.
olen hoituri ammatiltani, mutta jätin sen työn ja olen nyt IT-alalla ohjelmiston kehityksessä. (liittyy kyllä hoitotyöhön kun on potilastietojärjestelmä kyseessä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
terveisin toinen hoitaja, joka haaveilee alanvaihdosta, muttei vielä ymmärrä mitä voisi sairaanhoitajan koulutuksella alkaa muuta tekemään :)
Mulla vaan on vielä yh-tilanne niin noista yhteisistä viikonlopuistakin joudun joka toisesta luopumaan (isän hyväksi).
Tätä tää on, eikä ton yh-tilanteen takia mulla ole mahiksia lyhyempään työaikaan. Ja vaikka oliskin taloudellisesti mahdollista olla kotona niin sitäkään en jaksa koska taasen tää yh-asema, on joka hetki jumissa lasten kanssa ja vaikka rakkaita ovatkin niin ei niitä 24/7 jaksa. Jos saman katon alla olis iltasin se toinen huoltaja niin sitten voiskin jäädä, minä sanon nyt näin jälkiviisaana ja omalta kohdaltani.
Huonoa omatuntoa joka suuntaan ja pahaa mieltä, sihen sopeutuminen on mulla tässä työelämässä vielä työn alla.
On lohduttavaa ja samalla kamalaa huomata että en todellakaan ole ainoa joka ajattelee näin.
Joku teistä kirjoitti hyvin asennoitumisesta. Olet aivan oikeassa, tämä on varmasti pitkälle asennoitumiskysymys, oikealla asenteella tästä selviäisi paljon paremmin. Mutta olemmeko sitten nyky-äidit tottuneet liian hyvään, kun kuitenkin on sellainen olo, että MIKSI täytyy asennoitua johonkin minkä kokee huonoksi. Miksi pitää asennoitua siihen, että tätä tämä nyt on, ei vaan ole aikaa lasten kanssa olemiseen, tai korkeintaan siten, että osallistuvat äidin kanssa kotihommiin. Miksi pitää asennoitua siihen, että elämä nyt vaan on niin hankalaa, että monista asioista, esim. harrastuksista, päiväkotikeskusteluista, neuvoloista yms. pitää tinkiä.
Tätähän tämä on varmasti aina ollut (paitsi silloin ihanalla 50-luvulla ;-), mutta itselleni tämä iskee päin naamaa kuin kylmä rätti. Kukaan ei koskaan kertonut että ei kannata hankkia lapsia jos etä ole rikas, koska et kuitenkaan ehdi heidän kanssaan olla. Toki sitä olisi voinut itsekin miettiä, mutta tuskin kuitenkaan olisi tajunnut tätä todellisuutta. Minua ei lohduta se ajatus, että tämä helpottaa kun lapset muuttaa pois kotoa. Apua, minähän haluaisin juuri olla lasteni kanssa enkä todellakaan odota sitä aikaa kun muuttavat pois.
Mitähän kirjoitin ensimmäiseen viestiini kun joku sai käsityksen että työmatkani kestävät 2tuntia/suunta. Todellisuudessa ne kestävät reilun tunnin/suunta. Sellaista se on täällä pk-seudulla ja ympäristössä.
Olisi paljon asiaa, mutta töitä on jatkettava. Töiden jälkeen käyn vielä katsomassa pikaisesti täällä, jos ehdin. (Tulihan se sieltä taas, jos ehdin..)
Sellaista se elämä on kaikilla muillakin työssäkäyvillä perheenäideillä.
ole koskaan sopeutunut työelämään, en tykkää työstäni, en yhtään tippaa.
Mua ahdistaa jo ajatus että viikonloppu on kohta taas ohi vaikka ei se edes vielä ole alkanut.
Voisin suosiolla olla työttömänä ja tehdä kotihommia, käydä lenkillä ja auttaa vaikka naapureita, musta ei oo 7-15.00 työaikaan +tietty työmatkat 70min*2
en minä tykkää töissä käynnistä vieläkään ja lapset on jo 13 ja 17
Tervetuloa oravanpyörään ap. Sitten helpottaa kun lapset on isoja.