Lue keskustelun säännöt.
Tajuatteko te ollenkaan kuinka onnekkaita olette, kun olette raskaana? Että kaikki
21.01.2009 |
on mennyt niin hienosti, että saatte kantaa elävää ihmistä kohdussanne?
Älkää marisko joka asiasta, vaan olkaa onnellisia! Kestäkää vaivat kunnialla, koska saatte olla suorittamassa tärkeintä tehtävää koko maailmankaikkeudessa.
T: Katkera joo.
Kommentit (21)
ja nautin joka hetkestä, selkäkivut ja pahoinvoinnit eivät merkanneet mitään. Eikä se, että koti oli kauheassa kunnossa, kun ei voinut loppuraskaudesta siivota. Lapsi kohdussa oli kaikkein tärkeintä ja nyt terveenä köllöttelee omassa pinnasängyssä.
Luulin, etten koskaan saa tuntea tätä onnea.
Ihmeitä tapahtuu, usko niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:lle. älä katkeroidu valittavista raskaana olevista :) myönnän iteki tehneeni sitä. vaikka osasin arvostaa sitä mitä olin saanut. välillä olo vaan on niin tukala. jos kuukauden ajan joutuu valvomaan kun jalat on niin kipeät, ei auttanut kuin istua kuumassa suihkussa kaiket yöt, niin kyllä siinä henkisestikin olo oli aika raskas. tai se alkuraskauden masennus joka mulla oli, johtuen todella voimakkaasta pahoinvoinnista, no silloin en jaksanut edes valittaa, kun en jaksanut juurikaan puhua.
kyllä varmasti jokainen valittavakin äiti osaa arvostaa sitä omaa pientä lastaan joka sielä kohdussa kasvaa. suurempaa lahjaa ei nainen voi saada.
Ei aina jaksa innostua siitä pahoinvoinnista
t: rv 12
Tottakai olen onnellinen! mun suurin pelko on että tää vauva menee pois. Olen todella kiitollinen tästä, rv12. <3
kuin kaksi lastani ja tämä kolmas mahassa asuva, ja tietenkin puolisoni.
Nyt elän tätä raskautta kaikkine vaivoineen. Ja olen uupunut, flunssainen, selkäsärkyinen ja pahoinvoiva. Ja valitan. Vaikka siis olen onnellinen.
Kyllä jokaisella on oikeus elää sitä elämäntilannetta, johon elämä on heittänyt / Herra johdattanut, tai miten kukakin asian näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritimme aikoinaan kolme vuotta saada esikoista aikaan. Lapsettomuushoidot oli yhtä helvettiä. Alkionsiirto toisensa jälkeen epäonnistui ja välillä ovulaatiot ei menny niinku ois pitänyt. Vihdoin syntyi esikoinen ja nyt hänen täyttäessä kohta kaksi on tulossa pikkukakkonen. Siitä huolimatta esikoisen yövalvomiset, oma työssäkäynti ja selkäkivut vievät välillä raivarin ja ärtymyksen partaalle, eikä tästäkään tilanteesta joka sekunti pysty nauttimaan. Kai tämä on myös sitä raskauden hormonimyllerrystä. Toki ymmärrän lapsettoman katkeruuden ja vihan. Olisi epänormaalia, jos sitä ei missään vaiheessa tulisi. Tai sitten tunteet ois täysin tukahdutettu. Paljon voimia ap:lle.
En ole lapseton sanan varsinaisessa mielessä. Minulla on kaksi ihanaa lasta. En vähättele kipuja, en väsymystä. Niistä saa toki avautua. Tarkoitan sitä välinpitämätöntä ja raskauden arvoa vähättelevää asennetta.
Itsekin olen oksentanut 3 ensimmäistä kuukautta kummastakin lapsesta, valvonut supistuksien kanssa, kärsinyt synnytyskivut jne. Nyt vasta ymmärrän kuinka onnekas olen ollut! Sitä tarkoitin. En siis halunnut kivittää raskaanaolevia.
Voi kuinka antaisin mitä tahansa, jos saisin sen kokea vielä kerran. Saada olla raskaana ja saada synnyttää. Saada pienen ihmisen. Osaisin arvostaa sitä enemmän kuin koskaan ennen.
T: Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toiset ei saa yhtään. Vähän suhteellisuudentajua. Vaikka ymmärrän kyllä että vauvakuume saattaa sekoittaa lasta toivovan pään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En valittanut tilanteestani. Kehoitin vain jokaista miettimään kuinka arvokkaan lahjan on saanut. Vauvakuume ei ole sekoittanut päätäni, olen täysin rinnoin kiitollinen lapsistani.
Minulle on vain auennut täysin uusi todellisuus, näen kaiken toisin. Toivoisin, että joku joka ei ole osannut raskauttaan niin suuresti arvostaa ymmärtäisi tekstini luettuaan lahjansa arvon. Niitäkin riittää, jotka haistattaa asialle pitkät, ryyppää ja vetää kamaa.
T: Ap
Tässä ei ole kyserakkaudesta, vaan arvostamisesta. Itse en sitä tajunnut ennen kuin nyt. Toki arvostin ennenkin ja olin onnellinen, mutta en kuitenkaan täysin sydämin. Näen sen vasta nyt. Pidin ennen asioita itsestäänselvyyksinä. Enää minulla ei ole siihen mahdollisuutta.
T: Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että satuin raskautumaan. t: 7, 12
koska suurin osa tulee suht vaivattomasti raskaaksi ja kantaa ja synnyttää lapsensa normaalin kaavan mukaan, he ovat se normi. Ne, joilla ei kaikki mene putkeen, on vähemmistö ja siksi epäonnisia. Todella onnekkaita tällä katsantokannalla ovat ne, joiden ei kaiken järjen mukaan pitäisi tulla raskaaksi tai voida synnyttää terveitä lapsia, ja tekevät sen kuitenkin.
Jos ihmisiltä kielletään vaivoista ja väsymyksestä valittaminen, niin menee vähän turhan poliittisesti korrektiksi mun makuuni. Ei asiat ole varsinkaan lasten kanssa niin mustavalkoisia, että aina olisi ihanaa ja ruusuilla tanssimista, jos vaan _asennoituu_ oikein. Kyllä voi olla onnellinen lapsistaan ja samaan aikaan kiristellä hampaita ja valittaa av:lla, kun uhmis hyppii silmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskenmenon kohdannut osaa varmasti ajatella tätäkin asiaa vähän eritavalla.
Itselläkin keskenmeno, kohdunulkoinen.
t: 7, 12 jne
Keskenmenon kohdannut osaa varmasti ajatella tätäkin asiaa vähän eritavalla.
mäkin vähän ihmettelin. luulin ap:n olevan lapseton ja siksi ymmärsin hänen katkeruutensa. mutta nyt ap onkin vain turhasta valittaja, ihan yhtä hyvin mä olisin voinut surkutella aloituksessa. haluan toisen lapsen jota mies ei varmasti ole luvannut. en kuitenkaan marise asiasta täälä koska ihan tosi on että kaikilla ei ole edes sitä yhtä omaa rakasta lasta
toiset ei saa yhtään. Vähän suhteellisuudentajua. Vaikka ymmärrän kyllä että vauvakuume saattaa sekoittaa lasta toivovan pään
Siltä se vaikuttaa, kun sen kolmannen perään pitää noin katkerana uikuttaa kuin niillä kahdella ei olisi mitään arvoa.
Siksi ap taisikin kiehahtaa, kun alitajunnassaan tietää itse olevansa samanlainen.
raskauduin ekassa kierrossa. voi pahoin ja valitin, synnytin ihan normaalin, helpon synnytyksen, sain ihanan pienne vauvan joka nyt taapero. joskus saa laskea kymmeneen kun alkaa hermoja kiristämään. rakastan lastani ylikaiken ja vaikka välillä valitan niin elän jatkuvassa lapsen menettämisenpelossa. pelkään ihan pirusti.. kuitenkin valitan. joka ilta kun saan lapsen nukkumaan tajuan olla kiitollinen ihanasta päivästä äitinä maailman ihanimmalle lapselle vaikka päivän aikana olenkin saattanut valittaa jostain. kyyneleet silmissä katselen nukkuvaa lasta joka yö, niin onnellinen ja kiitollinen olen. mutta kyllä jos on rankkaa niin minäkin valitan..
nekin sikiöt, jotka abortoituvat ennen kuin äiti edes tajuaa olevansa raskaana? Mikä tragedia. Koska muuten en tuota heittoa usko.
Kuka muuten sanoi, että mun lapsensaantihistoriani olisi täysin ongelmaton?
Keskenmenon kohdannut osaa varmasti ajatella tätäkin asiaa vähän eritavalla.
t: ex-lapseton