Lue keskustelun säännöt.
Anoppina (mummuna) minä...
19.01.2009 |
- en kyseenalaista lastenlasteni vanhempien sääntöjä (ainakaan lasten kuullen)
- en vertaa lapsenlapsiani toisiinsa / muihin lapsiin / varsinkaan serkkuihinsa
- en nosta yhtään lapsenlasta jalustalle, muita paremmaksi --> kohtelen heitä tasapuolisesti
- en hemmottele lapsenlapsiani kohtuuttomasti
- en sekaannu lasteni perhesuunnitteluun
- en kysy tulevista häistä kerrottaessa, että "käviko vahinko?"
- en arvostele (hymyilen vaikka kuinka kirvelisi) lastenlasteni nimiä
- en oma-aloitteisesti tunge huushollamaan miniäni huusholliin, mutta mielelläni autan jos pyydetään (kohtuus kaikessa, vakiorjaksikaan en rupea)
- olen aktiivinen mummu (jos vielä virtaa riittää) ja haluan viettää aikaa lastenlasteni kanssa muulloinkin kuin silloin, kun lapsenvahtia välttämättä tarvitaan.
Mitäs muille tulee aiheesta / anopin tai oman äidin töräyksistä mieleen?
Kommentit (15)
En arvostele lasteni kasvatuskäytäntöjä, vaan annan heille tilaa olla omanlaisiaan vanhempia (tässä omalla äidillä petraamista...).
Pyrin rakentamaan hyvät välit miniään (näin on oma anoppi tehnytkin) ja olemaan tukena myös hänelle eikä vain pojalleni.
Otan lapsenlapsia hoitoon mielelläni, mutta kerron myös, jos ei oikeasti sopisi juuri nyt tai jos en jaksa (tässä anopilla petraamista).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat tekstin perusteella ihanalta anopilta, muistutat omaa anoppiani. :)
Siis en todellakaan ole vielä anoppi (esikoinen kolmannella), mutta on tässä matkan varrella tullut pantua korvan taakse erinäisiä asioita, joista toivon muistavani pitää kiinni sitten hamassa tulevaisuudessa, jos minusta anoppi/mummu joskus tulee!
Siis en tosiaankaan ole vielä anoppi, esikoinen on kolmannella ja aloitus futuristinen. Tämä on vain lista siitä, mitä soisin vielä muistavani sittenkin, jos joskus minusta anoppi/mummu tulee.
Mitä te muut soisitte muistavanne anoppeina/mummuina?
Saa nähdä näkyykö tämä viesti nyt (tai tuleeko kohta kahtena) kun äsken tökki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei näy lapsissamme ollenkaa minun ulkonäköäni, lapseni muistuttaa käytöksissään vain hänen poikaansa.
minun anoppi sanoo lapsen itkiessä, että kiusaako äiti sua, tule mummun turvaan.
Minun anoppi vie lapsen isin syliin istumaan, kun lapsi itkee äidin syliä.
Minun anoppi tolkuttaa joka paikassa lasteni mahdottomuuksia, mukavuuksia, vie valokuvia ihan joka paikkaan.
Minun anoppi soittaa neuvolan jälkeen ja kysyy painot ja pituudet, kirjaa ne ylös, vertailee.
Minun anoppi muistaa lapseni kehityssuunnat paremmin kuin minä itse...
Anoppi oli kiva siihen asti kun lapset syntyi. sen jälkeen en ole ollut yhtään mitään!
- En sano sairaalassa: Pärjäätteköhän te kotona?
- En laske kuka isovanhemmista saa viettää eniten aikaa lapsenlapsen kanssa, vaan pyydän kylään ja tarjoan apua syyllistämättä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* En pakota vierastavaa lasta eri huoneeseen kun äiti"kun onhan se totuttava"..
* En komenna lapsenlapsen vanhempia lapsen kuullen kun vanhemmat ojentavat lapsiaan..
* En tule käymään ilmoittamatta.
* En ole kateellinen kun toiset isovanhemmat näkee lapsenlapsia ja nimitä itseäni aina "suosikki isovanhemmaksi"..
onneksi se pahin vaihe meni ihan vaan alkuinnostuksen piikkiin. Ja onneksi hänellä on toisiakin lapselapsia mihin kohdistaa energiaansa! Kun vauvamme oli n. 3viikon ikäinen ja olimme menossa minun sukulaiseni valmistujaisiin anoppi soitti ja ilmoittti että vauvan pitää tulla heille siksi aikaa hoitoon, koska ei noin pientä viitsi mukaan ottaa!! Vauva tuli kuin tulikin meidän mukaan juhliin, tottakai.. Eihän sitä tiedä miten sitä sekoaa jos tulee omia lapsenlapsia joskus, mutta yritän todella olla tunkeilematta toisten kotiin koko aika ja en muutenkaan aio tungetella, sanoa, että apua löytyy jos sitä tarvitaan, mutta en koko aika sitä tyrkytä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vakavasti ottaen mokaan varmaan tyhmyyttäni monta kertaa, toivottavasti en saa liian kriittisiä miniöitä. Mutta ehdottomasti pyrin käyttäytymään sivistyneesti (kuten oma anoppinikin).
marttyyrina seuraa sivusta ja pode pahaaoloa siitä, että koen olevani vähempiarvoinen kuin toiset isovanhemmat enkä liioin kirjoita myöhemmin kirjoja, joissa kerron, miten ala-arvoisesti minua on isovanhempana kohdeltu ja miten inhottava ex-miniäni aina oli. Vaan jos joku mättää, puhun asiasta aikuisille lapsilleni.
T. Merete Mazzarellan kirjan (Illalla pelataan Afrikan tähteä) aiheesta juuri lukenut. Vähän kärjistän, mutta vaikka kirja antoi ajattelemisen vaihetta, niin en ihan ymmärrä. Jonkunhan tuostakin aiheesta täytyy kirjoittaa, mutta tuntuisi hassulta, jos oma anoppini ensin vain vetäytyisi ja surisi yksinäisyyttään ja sitten todella julkaisisi kirjana kaikki "vääryydet" ja vaikeudet, mitä isovanhempana kokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- arvostele muille muiden miniöiden tekemisiä
- kysy joka kerta imetätkö vielä, joko vauva saa perunaa; enkä kerro kuinka joku toinen miniä/serkku imettää vaan vaikka lapsi selvästi nälkäinen
en arvostele hänen naismakuaan vaan hyväksyn hänen valintansa
Lisäksi pidän oman elämän, enkä roiku lapsissani koska minulla ei ole muita ihmissuhteita
En ruikuta joka saatanan kerta kun lapseni lähtevät luotani kylästä "joko te lähdette" "niin harvoin nähdään"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja oliskin hyvä idea kirjoittaa itselleen kirje, jota läpi lueskelee kun anoppina / mummina olo alkaa lähestyä!
Minä ainakin aion näin tehdä! Kiitti vinkistä =)
ja sitten se, etten tyrkytä omia lapsenhoitotapojani miniälle/tyttärelle´"ainoina oikeina". Enkä esim. epäile, että "onkohan sulla liian laihaa maitoa, kun vauva on noin paljon rinnalla?".