Miksi suurin osa vanhemmista kantaa lasta aina turvakaukalossa joka paikkaan?
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vauvaa kannetaan joka paikkaan turvakaukalossa eikä sylissä? Tulee ihan sellainen olo, että vanhemmat eivät halua pitää lastaan sylissä, vaan ajattelevat, että lapsen on parempi olla yksin omassa kaukalossaan. Siis periaatteessahan sama juttu on vaunuissakin ja kyllä meillä esikoisella vaunuja käytettiin, mutta myös paljon kantoliinaa ja kauppaan tms, johon ei otettu vaunuja, kannettiin aina sylissä. Musta ainakin jo vähän isompi vauva on paljon raskaampi kantaa kaukalossa kuin sylissä ja onhan se hyvä lapsen saada olla vanhempiaan lähellä, kehittyy motorisestikin paremmin.
Jotenkin yhdistän tähän kaukalossa joka paikkaan kantamisella sen, että antaa lapselle mahd. aikaisin korvikkeita, kun eihän se äidinmaito ole mitään kunnon ravintoa tai annetaan lapselle lohdukkeeksi mieluummin tutti kuin otetaan syliin tai annetaan oikeaa rintaaa ja lapsi laitetaan aikaisin päivähoitoon, kun eihän se saa tarpeeksi virikkeitä kotona. Siis ajatellaan että tekniikka ja vanhemmuuden ulkoistaminen on lapselle parempi kuin läheisyys ja liiallinen riippuvuus vanhemmista.
Ehkä näillä asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Nämä ovat vain mielikuvia, joita minussa herää, kun näen vauvan yksin turvakaukalossaan. Kertokaa minulle syy tähän, niin ei tarvitse enää ihmetellä.
Kommentit (23)
Jälkikäteen on vähän pistänyt naurattamaan oma puusilmäisyys.
Ps. Meillä kyllä imetettiin vuoden, hoidettiin lapsi kotona kolme vuotta ja muutenkin syliteltiin ja huomioitiin vauvaa paljon. Mutta kulki kauppareissut ja monet muut reissut pitkälti kaukalossa.
Harvoin, toistan harvoin saa kuulla mitään näin tyhmää :D
Onnittelut päivän yksinkertaisimmasta viestistä *ojentaa kättä*
Mitä sanot siitä ,että synnytyssairaalassakin KIELLETÄÄN kantamasta vauvoja, niitä pitää lykkiä niissä kärryissä ettei niitä tiputella maahan vahingossa. Aatella, ja pitäisi olla syli&imetysmyönteistä!!!!
Ap taitaa olla yleistämisen kolminkertainen maailmanmestari?
Vierailija:
Mitä sanot siitä ,että synnytyssairaalassakin KIELLETÄÄN kantamasta vauvoja, niitä pitää lykkiä niissä kärryissä ettei niitä tiputella maahan vahingossa. Aatella, ja pitäisi olla syli&imetysmyönteistä!!!!
Eihän kukaan voi olla noin yksinkertainen? Herättää nyt pieni vauva sieltä kaukalosta syliin vai kuljettaako ap autossa lastaan kantoliinassa...
Vierailija:
Eihän kukaan voi olla noin yksinkertainen? Herättää nyt pieni vauva sieltä kaukalosta syliin vai kuljettaako ap autossa lastaan kantoliinassa...
Meidän juniori siirretään joko liinaan, rattaisiin tai kaupan turvakaukalollisiin kärrymalleihin, jos herää niin herää, usein jatkaa uniaan. Me käymme kaupassa sen verran harvoin, ettei maailma kaadu, vaikka sattuis herämään kesken unien.
Minä en mielestäni ole yksinkertainen, minulla on vain lyhyet kädet (kaukalo raahais maata kantaessani sitä ;-).
Vierailija:
Jälkikäteen on vähän pistänyt naurattamaan oma puusilmäisyys.Ps. Meillä kyllä imetettiin vuoden, hoidettiin lapsi kotona kolme vuotta ja muutenkin syliteltiin ja huomioitiin vauvaa paljon. Mutta kulki kauppareissut ja monet muut reissut pitkälti kaukalossa.
Just prikulleen noin kävi meilläkin :-) Selkä vääränä raahattiin kaukaloa vaikka vauva ois ollut hereilläkin. Hupsua vähän. Aika harvan olen nähnyt raahaavan kaukaloa enää toisen tai kolmanne lapsen kanssa.
Jos esikoinen luikkii omille teilleen tai jää notkumaan johonkin, niin vauva on silloin helppo jättää kaukalossaan maahan ja hakea esikoinen takaisin. Mä jopa kannoin vauvaa kaukalossa ja esikoista kainalossa yhtäaikaa. Ei ois onnistunut pelkän vauvan ja taaperon kantaminen ilman apuvälineitä...
Vierailija:
Aika harvan olen nähnyt raahaavan kaukaloa enää toisen tai kolmanne lapsen kanssa.
Autoon turvakaukalon kanssa kiinnittäminen on helppoa, helpompaa minusta kuin se, että vauvan laittaisi vasta autossa kaukaloon. Siis näin erityisesti silloin jos auto on parkkihallissa, joka on ahdas. Eikä ovea saa pidettyä kunnolla auki.
Meillä vauva on turvakaukalossa lähinnä julkisilla paikoilla liikuttaessa. Usein sitä paitsi vauvalla saattaa olla tosi vähän vaatetta ja kaukalossa " pussukka" . Eli vauva ei tarkenisi jos hänet nostaisi ylös. Kotonahan vauva saa sitten olla vapaasti, mutta siellä et meitä näekään ;)
Miettikää miltä lapsesta tuntuu, kun kaukaloa retuutaan toisessa kädessä niin että se heijaa sivuttain ja törmää tum-tum tasaisesti vasten kantajan jalkaa? Pahimmillaan kymmeniä minuutteja ja useita kertoja päivässä? Kyllä säälittää!
Silloin sitä kaukaloa ei voi jättää autoon... On hankalampaa kantaa lasta toisella ja kaukaloa toisella kuin molempia samalla kädellä :)
Kyllä lapsi saa kotona olla sylissä ihan kyllikseen: harvoin ollaan julkisilla paikoilla montaa tuntia putkeen.
Kaukalo on kätevä, kun sen saa tosiaan kaupassa poikittain kärryyn, joten ei vie tilaa ja kaukalon voi laittaa maahan, kun paimentaa isompia lapsia ja juoksee heidän perässään. Jos yksin käyn kaupassa niin miten helkutissa saan ison kauppakassin ja vauvan kannettua sylissä. Kaukalo on ehdoton ostoksilla ollessa. Kaukaloa kannan yleensä käsivarrella, joten ei hakkaa jalkaa vasten ja jos hakkaakin niin nukkuva vauva ei siitä häiriinny.
Vierailija:
Miettikää miltä lapsesta tuntuu, kun kaukaloa retuutaan toisessa kädessä niin että se heijaa sivuttain ja törmää tum-tum tasaisesti vasten kantajan jalkaa? Pahimmillaan kymmeniä minuutteja ja useita kertoja päivässä? Kyllä säälittää!
Ei päivää....Ei voi olla näin yksinkertasta porukkaa... :D :D
Oli kyllä paras alotus ja paras ketju aikoihin!! :)
niissä kun ei ole mitään kiinnitysmekanismia; kaverini lapsi oli juuri noin ja joku toinen törmäsi kärryihin, jonka seurauksena kaukalo vauvoineen tippui lattialle! Onneksi oikein päin, eikä vauvalle käynyt mitään, mutta vaikka kuin olette itse varovaisia, niin muut ei sitä välttämättä ole!
Ja mies sitten työnteli vauvaostoskärryä ja minä ostosten ostoskärryä...
Vierailija:
niissä kun ei ole mitään kiinnitysmekanismia; kaverini lapsi oli juuri noin ja joku toinen törmäsi kärryihin, jonka seurauksena kaukalo vauvoineen tippui lattialle! Onneksi oikein päin, eikä vauvalle käynyt mitään, mutta vaikka kuin olette itse varovaisia, niin muut ei sitä välttämättä ole!
lapsen kantamista turvakaukalossa esim.kaupungilla ja olette niin sitä mieltä että lasta pitäisi jatkuvasti kanniskella,niin osaavatko lapset ollakaan edes hetkeäkään ilman syliä.
Itse olen ainakin huomannut että kun meillä ollut käytössä sitteri ja turvakaukalo ja lapsi istuskellut välillä niissä eikä vaan pelkästään sylissä kanniskeltu,niin ei meidän lapsi ehdoin tahdoin ole aina vaatimassa syliä vaan haluaa kovasti touhuta myös itsekseen.
Eli ajan takaa sitä että jos lasta joka paikkaan kantelee sylissä ja jatkuvasti kotonakin kantelee sylissä niin eihän ne lapset kohta suostu muualla olemaankaan kuin sylissä.
Mitenkä teillä muilla on tämän asian laita?
Helpottui kantourakka huomattavasti, kun jätettiin koppa autoon ja kannettiin sylissä...
Sama kun sanoisit, että lapsiaan pyörällä kuskaavat on huonompia kun kävellen kuskaavat :D.
Hohhoijaa. Meillä on 1kk ikäisestä korvikkeella ruokittu 10kk pikkuinen, niin ja soseetkin aloitettiin 4kk ikäisenä. Mutta sylissä on aina kannettu ja pidetty paljon. Nykyisin touhuaa paljon itsekseen, mutta välillä kiipeää jopa oma-aloitteisesti syliin ja halii. Niin ja pitää tunnustaa, että pienempänä kannettiin välillä myös turvakaukalossa. Ei tosin pitkiä matkoja, kaupassa tms. Hoitoon ollaan suunniteltu laitettavan aikaisintaan 2 vuoden ikäisenä. Olikos ap:lla vielä muita olettamuksia?
.