Lasta EI tarvitse lyödä! Ikinä.

Minulla on hyvin omapäinen 6v. Joka on kyllä ruodussa vaikka tahtoa ja virtaa löytyy vaikka pienen kylän verran. Meillä parhaiten toimivia keinoja ovat:



- lahjonta (vaikkapa ylimääräinen pelipäivä viikossa, normaalisti saa pelata kahtena päivänä)

- Pelioikeuden menetys

- joulupukille soittamiella uhkaus (toimii tietysti vain jos uskoo, jos ei uskoisi uhkaisin antaa ahjaksi risuja)

- karkkipäivän menetys

- laskeminen viidestä alaspäin

- jos riehuu likaa: kosketus on paras rauhoittaja

- mietintätuoli ja jäähy



Lapsi on myös kannettu pakkaseen ilman kenkiä kun ei niitä tahtonut jalkaan. Halusi nopeasti jalkaan (joskus reilusti pienempänä. Joskus olen joutunut ottamaan lapsen tiukasti syliin ja siinäpä reuhtoo. Minä olen aikuinen, voitan taatusti. Jos ei muu auttaisi, kantaisin vaikka kilometrejä. Tahtojen taistelut eivät meillä mene kovin pitkälle koska lapsi tietää, että teen mitä uhkaan.



Koskaan en ole tukistanut, lyönyt, antanut remmiä tai nipistänyt. Siihen ei ole mitään tarvetta. Ja niille jotka nyt sitten väittää että luulen vain lapseni olevan hankala: hän on ylivilkas erityislapsi. Ja silti pysyy hanskassa.

Lapsen satuttaminen "opetusmielessä" tai kostoksi on täysin turhaa. Ja haitallista. Fyysinen rajoittaminen sen sijaan on joskus tarpeen. Esim. pidetään kiinni, pidetään paikallaan, ei päästetä jonnekin tms.

Ei ole minullekaan tullut vielä sitä tilannetta eteen, että olisi tarvinnut lapsia lyödä, mutta aika kovakourainen on ollut pakko olla. Kun hoidettavana on esim. 3 lasta, joista yhdellä poikkeuksellisen vaikea luonne, tulee joskus tilanteita että pieni fyysinen ojennus tekee enemmän kuin tuhat sanaa...

tavallaan se on lapsen päätös. Ja hän saa ne kengät jalkaan heti kun tahtoo. Ja kun sinne ulos on mentävä: kengissä tai ilman. Jos aina vain antaisi lapsen päättää, lopulta ei pääsisi itse edes töihin, kun lapsi kieltäytyisi pukemasta.

ap

avojaloin ole väkivaltaa yhtälailla?

joista tämä erityislapsi on vanhempi. Nuorempi on pieni kiipeilevä taapero. Ja satuttamaan en alennu koskaan. Jos lapsi on vaikka juoksemassa päin punaisia, nappaan kyllä hupusta kiinni tai kädestä tms. Fyysinen rajoittaminen on ok. En tajua mitä virkaa sillä satuttamisella on.



ap

Ruumiillisen kurittamisen innokkaimpien kannattajien viestit puhuu puolestaan, niistä näkee ettei kyseisillä tyypeillä ole yksinkertaisesti keinoja, he eivät osaa. Jos osaisivat, he eivät kirjoittaisi sellaisia viestejä kuin kirjoittavat. Tyypillisesti esim. nähdään, että ruumiillisen kurittamisen vaihtoehto on se, ettei tehdä mitään eikä lapselle aseteta rajoja ollenkaan. On esim. naurettavaa väittää että jotain 1,5-vuotiasta on PAKKO tukistaa, muuten se ei usko. Tuollainen väite kertoo vain vanhemman totaalisesta keinottomuudesta lapsensa kanssa.



Ja asenne on se että paskat mun mitään kasvatusoppaita tarvi lukea, ennenkin on maalaisjärjellä pärjätty.

Plaaplaaplaa, valitettavasti kasvatuksenne tulokset näkyvät....

Viimeisimmässä palaverissa pph:n kanssa saatiin vain kiitosta lapsesta, mitään valittamista ei ollut. Touhukas mutta tottelevainen oli pph:n kommentti.

Hyvin näkyykin. Lapseni on neurologisesasta ongelmastaan huolimatta kohtelias, osaava ja oikeudenmukainen. Hakkaamalla hänestä olisi taatusti tullut uhmakas ja aggressiivinen.



ap

minullakin on kohtelias, osaava ja oikeudenmukainen lapsi. Ja on saanut tukkapöllyä. Ilman sitä hän oli uhmakas ja aggressiivinen.

minullakin on kohtelias, osaava ja oikeudenmukainen lapsi. Ja on saanut tukkapöllyä. Ilman sitä hän oli uhmakas ja aggressiivinen.

tehnyt tilanteessa:



Istun tuolilla imettämässä vasen käsivarsi 4 päivän ikäisen vauvan alla. Esikoinen hyökkää mustasukkaisena vauvan kimppuun ja roikkuu vauvan päässä kämmenet otsalla, omat jalkani ovat hänen allaan enkä pääse nousemaan seisomaan ja poistumaan paikalta. Aluksi oli esikoisen jalat maassa, painoi vaan päätä. Kielsin ja komensin, huusin, lapsi vaan nauraa ja nostaa polvet koukkuun oikeasti roikottaen koko painoaan vauvan otsan päällä. Sillä hetkellä tartuin vapaalla kädellä esikoisen niskavilloihin ajattelematta lainkaan muuta kuin vauvan turvallisuutta. Toiminta katkesi siihen, lapsi laski jalat maahan ja katsoi hölmistyneenä.

Hohhoijaa, tämä on aina tätä. Otetaan jokin ääriesimerkki ja sillä yritetään todistaa jotain - mitä? Että lasta saa tukistaa pikkurikkeistä?

t. 11

Olisin komentanut. Meidän tapauksessa varmaankin: "IRTI tai tulee PELIKIELTO!" (koska tuo poika rakastaa xboxiaan...) Jos ei toimi (vauvaahan pystyy pitämään yhdellä kädellä) laittanut toisen käteni lapsen käsien alle ja nostanut. Ja sitten langettanut tuomioni. "PELIPÄIVÄ PERUTTU." =) Lapsen voi tarttua niskavillojen sijasta vaikka kädestä.

kämmenien väliin? En ylettynyt kädellä kuin esikoisen kämmeniin tai päälakeen. Vastasyntyneen niskat eivät kovin pitkää neuvotteludialogia kestä.



Tuo sinun ehdottamasi ap ei olisi toiminut. Onko muita ideoita?

Grow up

en kyllä näe eroa siinä tarttuiko tuo 11 niskavilloista vai väänsikö käden irti-karjaisun säestämänä. Eiköhän asia mennyt perille joka tapauksessa, hätätilanne ja mitään traumoja ei taatusti jäänyt. Hiustenhalkomista, sanon minä.

mutta minulta kysyttiin mitä olisin itse tehnyt.



ap

En tajunnut, että oli niin pieni.

pitäisi koputtaa puuta ettei vaan tule huomenna sellainen tilanne että vahingossa lyö lasta. Sillä eihän se lapsi sitä eroa tunne. Älä koskaan sano ei koskaan.