vain nykyään äidit ovat masentuneita ja stressaantuneita

vähemmän kuin aiemmin mutta masennusta ja ahdistuneisuutta, lievempiä häiriöitä enemmän.



Masentuneita ihmisiä on ollut aina, heitä ei vain diagnosoitu - kuten monia ei nykyäänkään. Välinpitämättömiä ja/tai jaksamattomia äitejä on ollut maailman sivun.

jäätyään leskeksi ison lapsikatraan kanssa. Vuosi oli kuulemma aika rankka, mutta vähitellen helpotti.



Samanlaista se naisten elämä on ollut aina, diagnoosit vain ovat vaihdelleet.

vaikka kyse lienee ihan samasta asiasta. Kannattaa lukea Anna Kortelaisen kirja aiheesta (Levoton nainen). Hyvin monet naiset suljettiin suomessakin hysterian vuoksi suljetulle osastolle.

äiti sairastui 80-luvulla masennukseen ja psykoosiin. Hän oli aivan loppu, joutui lähtemään viideltä töihin hoitaakseen meidät kun isä ryyppäsi ja oli metelöiny kaikki yöt ja käyttäytyi kuin sika (silloin kun oli kotona)... Kun vihdoin napsahti pikkuveljeni syntymän jälkeen niin lapset laitokseen ja äiti mielisairaalaan... Onneksi tajusivat siinä vaiheessa, että isä on juoppo, ettei sille hullulle jouduttu.

Minä olen ollut vakavasti masentunut.

Oma äitini oli masentunut kun olin lapsi.

Äitini äiti oli masentunut kun äitini oli lapsi.

Minuun _toivottavasti_ katkeaa tämä ketju.

myös neurasteniaa diagnosoitiin.



Uskon, että ihan samoja sairauksia on meillä nykyihmisillä.



T. Se Minna Canthista kirjoittanut, pitänee lukea tuo Kortelaisen kirja

1930-luvulla hukuttautui ja jätti jälkeensä suremaan kaksi pientä lasta ja miehensä.. Niinkös?

totta

Voin aivan erinomaisesti synnytysten jälkeen ja vauvojen hoitaminen sujui mukavasti.

Miten niin?

:)kun olen itsekin masentunut:(

masennusta on ollu aina, sitä ei vaa oo tajuttu aiemmin. tiesitkö kuin usein ennen vanhaan nainen tai mies hukutti ittesä tai muulla tavoin tappoi.se oli ainut hoitokeino. sodasta on hyvin vähän aikaa ja se tuska mitä on silloin koettu käydään läpi vasta nyt. se on siirtynyt sukupolvelta toiselle kun vasta nykyajan ihmiset ovat alkaneet käsitellä asioita. tähän asti vanhemmat on syytänyt sodan tuskan(mitä en ollenkaan vähättele)lapsiin hakkaamalla, huutamalla, vähättälemällä jne. nämä lapset ovat automaattisesti ottaneet mallia ja siirtäneet pahaa oloaan eteenpäin. nykyaikana vasta osataan käsitellä pahaa oloa ja hyvä jos joku vanhempi myöntää itsellee olevansa masentunut.samoin isä voi olla. tärkeää on hakea apua. ja tiesitkö, kunka alhainen lapsen arvo on vielä 1900 luvun alussa ollu. lasta ei pidetty tuolloin edes ihmisenä vaan olentona joka piti pitää hengissä. näin sen tunteita ei ole ajateltu vielä 50 vuotta sittekkää ja paha olo on paisunut.

mieltä viimeisen kaa

enemmän kun yhteiskuntarakenne on muuttunut ja ihmisillä ei ole verkostoja vanhaan malliin.

Monissa kulttuureissa synnyttänyttä äitiä huomioidaan erityisesti lapsen synnyttyä ja saa vain olla pikkuisensa kanssa. Muut tuovat ruuan ja hoitavat kodin. Nykymaailmassa äitiydessä pitää alusta alkaen onnistua yksin.

Tapaus käsiteltiin mielenhäiriönä ja hoidettiin mielisairaalassa. Eli eiköhän niitä masentuneita ja ahdistuneita äitejä ole ollut aina.

tunnettiin 2 viikon "lapsivuodeaika". Baby bluesia pidettiin normaalina ilmiönä ja hoitona äiti sai pesiä vauvan kanssa rauhassa sängyssä ainakin sen 2 viikkoa.

RASKAUSAIKANA

Isät on liian syvällä uraputkessa välittääkseen jälkikasvustaan, ja isovanhemmat köllöttävät Espanjan aurinkorannikolla hyvin ansaittuja eläkepäiviään viettämässä.

Mutta auta armias jos et kokkaa viittä ateriaa päivässä, pese rumpukaupalla kestovaippoja, juoksuta nappulaa neuvolassa ja sen seitsemässä " kehittävässä harrastuksessa" ja hoida sitä kotona kouluikäiseksi.

Tietysti kodin on syytä olla tiptop ja itse leivottua pullaa pakkanen turvoksissa, kun sukulaiset ja tuttavat tulevat yllätyskahveille työviikon jälkeen.

Eiköhän jokunen niistä vauvansa surmanneista ollut masentunut ja stressaantunut