Onko flamingon kylpylä millanen paikka 5 vuotiaan kanssa?
Kommentit (11)
Onko se puoli, missä venäläiset nussivat kaiken kansan nähden? Näin ole kuullut jostain.
tilaisuutta tutustua siihen kylpyläpuoleen, mutta kuulemani mukaan siellä on neljä erilaista saunaa ja mahdollisuus ottaa kaikenlaisia vartalo- ja kasvohoitoja, kuten kunnon kauneushoitolassa ainakin.
Niihin isompiin liukumäkiin oli ikärajat muistaakseni 8 ja 15 v.
Liian pimeä paikka, aika vaikea havaita missä lapset liikkuu.
Siellä ei ole vielä kovasti tunkua. Hyvät altaat ja hienot liukumäet. Siis vesipuisto. "Kylpylään" on 20 vuoden ikäraja. Ja vesipuisto maksaa 20 e/ pää, myös lapsesta menee siis täysi hinta, alle 4-vuotiaat ilmaiseksi.
kahdestaan menossa viisivuotiaan kanssa, niin eikö voisi kuvitella liikkuvansa lapsen kanssa samoissa paikoissa?
Itse olin siellä 2, 8, 12 ja 13 vuotiaiden kanssa ja oli kyllä aika tuskaista valvoa, että lapset on tallessa. Mielestäni lipun hinta on törkeä siihen nähden, että ei se sen kummempi kylpylä ole kuin muutkaan. Esim Forssan vesihelmeen meidän perhe pääsee koko poppoo yhden flamingo-lipun hinnalla ja ihan yhtä paljon lapset tykkää.
Ja tosiaan noihin liukumäkiin oli laitettu ikärajat, lastenallas oli tosi pieni ja yksi liukumäki johon pääsi pienenkin kanssa. Uimataidottoman lapsen kanssa ei tuolla juuri ole järkeä käydä.
Ikäraja tosiaan se 20 v. Ei ollut yhtään ryssää, kun me oltiin siellä. Pariskuntia lähinnä (en nähnyt kenenkään nusaisevan ;-). Paljon kynttilöitä, hämyisää (paitsi se suolavesihuone tms).
Useita saunoja.
ja tykkäs hirveesti, oli ihan innoissaan ja haluu uudestaan.
Itse en ollut mukana joten en tiiä tarkemmin koko paikasta, mutta ainakin poika oli tosi tohkeissaan joten kaipa siellä jotain tekemistä on uimataidottomallekin :) Aamu-uinti tarjoushintaan on 5e/hlö joten eipä tuo niin kallis ollut vaikka ei ois tykännykään,
Ikäraja tosiaan se 20 v. Ei ollut yhtään ryssää, kun me oltiin siellä. Pariskuntia lähinnä (en nähnyt kenenkään nusaisevan ;-). Paljon kynttilöitä, hämyisää (paitsi se suolavesihuone tms).
Useita saunoja.
Onko siellä tosiaan suolavesihuonekin? Millainen? Siis siellä vesipuistossa?
5-vuotias voi laskea yhdestä ihan pienestä ja vähän isommasta liukumäestä vauva-altaaseen, sekä leveästä vesiliukumäestä vaikka aikuisen sylissä. Siellä on kellukkeita (varmaan voi tuoda myös omat) jotka auttaa lapsen kanssa uimista. Isossa altaassa on kova virtaus, ja se on syvä, mutta lapsen kanssa voi siellä vaikka kävellä vedessä häntä kannatellen. Porealtaitakin on pari kappaletta ja sen lisäksi isossa altaassakin tulee jotain "purskeita".
Mua harmitti eniten ne sähköisesti lukittuvat kaapit, mun kaappi meni jotenkin epäkuntoon ja jouduin pyytämään infosta avausta.
Sellainen suht iso huone, missä rantatuoleja makoiluun. Oli ainoa kirkas tila siellä kylpylässä.
Muistaakseni se oli suolahuone. En ole tuosta termistä nyt satavarma.
Siellä ei ole vielä kovasti tunkua. Hyvät altaat ja hienot liukumäet. Siis vesipuisto. "Kylpylään" on 20 vuoden ikäraja. Ja vesipuisto maksaa 20 e/ pää, myös lapsesta menee siis täysi hinta, alle 4-vuotiaat ilmaiseksi.