Lue keskustelun säännöt.
Kasvatuksen perimmäinen idea katoamassa....
22.11.2008 |
Täällä keskusteluja seuratessa huomaa usein, että kun vanhemmilla on eväät hukassa, kyseessä on kasvatuksen periaatteen unohtuminen.
Itse olen käsittänyt, että kasvattamisen tarkoitus on rakkaudella, ohajuksella ja läsnäololla valmentaa lasta selviämään aikuisena omillaan. Tavoitteena on valmistaa lasta kestämään jokaisen eteen tulevia pettymyksiä ja säilyttämään aikuistuessa ja erilaisissa elämän haasteissa myönteinen käsitys itsestään ja kyky toimia itsenäisesti mutta samalla muita ihmisiä arvostaen ja kunnioittaen.
Mitä täällä usein näkee? Jos ongelmia tulee, ne johtuvat päiväkodista, koulusta, opettajasta tai naapurin kakarasta. Omaa lasta puolustetaan viimeiseen asti, eikä nähdä sitä, että osa ongelmista johtuu siitä, että ei itse kestetä pettymystä siitä, että asiat eivät mene aina kuten halutaan.
Ja tällä en tarkoita sitä, ettei opettajien, päiväkodin tms. väärään toimintaan tule puuttua. Mutta usein vaan on niin, että esim. kasvatuksen ammattailaiset ovat huolissaan jostain lapsen toiminnassa ja sen kerrottuaan vanhemmille muuttuvat syntipukeiksi ja lasta väärin ymmärtäviksi. Unohdetaan se, että suurin osa ammattikasvattajista oikeasti haluaa lapsen parasta ja monissa asioissa heillä on hyviä ideoita ja keinoja ongelmien ratkaisemiseen.
Kommentit (14)
Ja miksi pitää totella? Koska aikuiset tietävät asiat paremmin, ja esim. koulussa aikuinen tietää, miten pitää toimia, jotta ryhmä pysyy hallinnassa ja kaikilla on hyvä olla.
Mutta usein täällä näkee, että oma lapsi nähdään tärkeämpänä kuin kaikki muut (mikä on tietenkin totta ja tärkeää), mutta samalla unohdetaan, että lapsen yhteisössä on muitakin, opettajan /päiväkodin tädin on selvittävä kokonaisuuden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kellekkään. Mä ainakin ajattelen niin et haluan heti kuulla totuuden mitä mieltä esim. ope on lapsestani ja jos jotakin ongelmia niin pystytään sit niihin tarttumaan ja auttamaan sitä lasta. On paljon ihmisiä jotka eivät ole pystyneet kohtaamaan omaa heikkouttaan ja syyttelevät aina muita, ikävää.
..kuin tuttuja aikuisia kuuntelevia. Olen ihan samaa mieltä siitä että tuttuja aikuisia on toteltava; vieraita ei. Lasta ei tarvitse opettaa näsäviisaaksi, pikkuvanhaksi (juu tiedän että tälläinenkin kausi lapsella, etenkin tytöllä, on aivan normaalia) ym. koska sillä lapsi jarruttaa omaa sopeutumistaan yhteiskuntaan. "Miksi mun pitää totella sua? Niin mutta miksi? Josset osaa perustella, en tee" <- tuollainen kielenkäyttö on paitsi ärsyttävää myös turhauttavaa; jotkut asiat pitäisi vaan oppia tekemään käskystä eikä aina odottaa että joku selittää loputtomiin miksi joku asia tehdään.
osittain sillä, että esim. lapsen nähden ilmeillä ja eleillä ilmaisevat olevansa erimieltä esim. opettajan tai päiväkodin hlön kanssa. Lapselle tulee oikeutus toimia kuten haluaa, koska tiedetään, että äidille valittamalla saa sympatiaa ja leijonaemo uskoo lastaan varauksetta.
Vanhemmat usein unohtavat, että lapsi toimii kodin ulkopuolella eri tavalla. Toisaalta myös ammattikasvattajat joskus unohtavat, että kotona lapsi on erilainen. Mutta jos valmiiksi lähdetään syyttävällä asenteella, lapsen etu kärsii.
Täällä asialliset ja pohdiskelevat keskustelut usein jäävät huomiotta, syytteleviin ja provosoiviin ketjuihin riittää kaikilla mielipiteitä.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se nyt kumma, kun teidän mielestä on jees opettaa lapset nenäkkäiksi ja tottelemattomiksi... Lapselle pitää iskostaa mahdollisimman pienenä oikean ja väärän taju, ja säilyttää lapsi lähellä aidosti. Pienenä lapsella on oltava aina suojana vieraita ihmisiä kohtaan läheinen aikuinen ja taas isompana pitää lapselta löytyä sen verran itsesuojelua, ettei mitä vaan tapahdu.
Mutta kyllä sitä vierastakin tätiä on toteltava...
vaan myös sivistyksen ja opetuksen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
monelle vanhemalla on vanhemmuus survivalia- päivästä toiseen selviämistä- sitäkö ihmettelet?
en siis ihmettele sitä, että monelle vanhemmuus on survivolia. Vaan sitä, että vaikeuksissa syyllistetään koulu/päiväkoti ja loukkaannutaan siitä, jos lapsen vaikeudet otetaan esille.
Ja sitä ihmettelen, että toivotaan loputonta ymmärrystä ulkopuolelta lapsen esim. lapsen tuittuilulle tai keskittymisen vaikeudelle eikä olla valmiita puuttumaan asiaan kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhteisöllisyyttä ei 2000-lvulla ole ja kotiapua on vähennetty 60 % aikaisemmasta-
päivähoito ja koulu ovat ainoat todella perheitä tukevia instituutioita, siksi niihin vedotaan
t. nro 10
vaan sen tekee joku muu, päiväkoti, hoitotäti tai koulu.
Vanhemmat, jotka ovat töissä aamusta iltaan, mitä tietävät kasvattamisesta, kun lapsia näkevät pari tuntia illassa ja vkl:sin. Yölläkö ne lapsia kasvattavat ja opettavat?
Koko yhteiskunta on mennyt liian työkeskeiseksi. Rahaa pitää saada, jolla elää, ja jos joku tulisi vähemmälläkin toimeen, on ajateltava jo eläkeaikaa ja mistä silloin rahaa saa elämiseen.
Eli lyhyesti sanottuna, elämä on pelkkää työntekoa, lapset kasvavat siinä sivussa joten kuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdyn kyllä ajatuksiin liiallisesta työkeskeisyydestä. Yksityisellä puolella erityisesti on luotava uraa, vaikea olla pitkään poissa esim. hoitovapaalla, muuten tippuu kelkasta.
Mutta sitä suuremmalla syyllä, miksi päiväkodin/koulun tukea ei oteta aina vastaan. Ilmeisesti syyllisyys saa syyttämään muita, vaikka ongelman ratkaisemiseksi syyttely ei ylipäätään auta.
ap
nenäkkäät, yli-itsevarmat, röyhkeät lapset, joilla ei ole selkeää vanhemmuutta vaan joku tsemppaaja vain, joka ei aseta rajoja. Kyllä sä olet hyvä ja loistava, hokevat, aina lapsen pitää saada mitä haluaa, aina pitää olla ensimmäinen jne. Sairaita lapsia tulee sillä tavalla. Tiukat rajat, kuri ja säännöt pitää olla. Lasten on osallistuttava kodin töihin, kiroilla ei saa, toisia ei kiusata jne. Kyllä kasvatus on työtä!
ja edelleen pahoja ihmisiä tulee vastaan jokaisen elämässä, eikö vanhemman olisi kyettävä löytämään yhdessä lapsen kanssa sopuratkaisu ja keskusteltava asioista silloin kun ei olla liian väsyneitä, nälkäisiä, tai keskellä känkkäränkkä vaihetta.