jännittää...aloitan terapian!
kylläpä on perhosia vatsassa. tänään ensimmäinen tapaaminen terapeutin kanssa, huh huh. no hyvä sikäli jos elämänlaatu paranisi.
Kommentit (12)
Upeeta että oot päässyt terapiaan.
Vai kaikkinaisen jännityksenkö takia hakeuduitkin terapiaan?
Ehkä pieni jännitys kuuluukin asiaan. Onnea terapiaasi!
mutta ei se suoranaisesti ole syy, miksi terapiaan hakeuduin.
en tiedä mikä siinä jännittää...uusi ihminen, uusi tilanne, mitä puhutaan (vaikeat asiat), tunteet mitä terapia nostaa esiin jne.
ap
Synkkaako terapeutin kanssa, pitääkö se mua hulluna, osaanko puhua mistään tärkeästä, miltä se tuntuu, alkanko itkeä hulluna jne.
Terv. ei-ap
yksityiselle olen menossa, kela myönsi minulle tukea. ap
Hulluna ne voivat pitää, mutta eikös se kuulu asiaa ;-) Ei kai ihan tasapainoinen ihminen terapiaan hakeutuisikaan.
alussahan tämä taival on vasta. olo on kuitenkin toiveikas, että saisin käännettyä elämäni parempaan suuntaan. ap
uskon ja toivon itsekin, että tämä on hyvä asia elämälleni. taustoistani melko yleisellä tasolla tänään juteltiin, kun vasta eka kerta oli. ap
mutta omasta kokemuksesta sanoisin että kannattaa panostaa että saa terapiasta kaiken hyödyn. Ei kannata tyytyä siihen että läpättää yksikseen kolme varttia mitä mieleen tulee... Mulla se ei kyllä auttanut tippaakaan. Jaarittelin vaan pinnallisia muistoja ja luulin että tämä on nyt sitten sitä terapiaa. Missään vaiheessa en saanut tunteita peliin.
Jos nyt voisin aloittaa uudestaan, tekisin niin että miettisin päivää, paria ennen terapiaistuntoa jonkun itselleni todella kipeän asian, ja sitten velloisin siinä ja katsoisin mitä ajatuksia se herättää. Vellomisella tarkoitan tunteisiin menemistä. Tässä yhtenä päivänä otin tilanteen mikä olisi minulle todella käsittämättömän kamala, kuvittelin itseni siihen vaikka kaikki hälyttimet piippasi punaista ja sitten vaan olin siinä hirvittävässä, lähes kestämättömän helvetillisessä psyykkisessä kivussa jonka kuvitelma aiheutti. Ja kestin, kestin, kestin. Hetken päästä se kipu sitten laantui ja enkä koe enää samaa kauhua asiaa ajatellessa kuin ennen. Tuollaisen jälkeen tulee tarve puhua asiasta, käsitellä sitä jonkun kanssa. Siihen terapeutti olisi enemmän kuin tarpeen.
Eikä siihen että kertaa jotain ikäviä asioita jotka on kestettäviä. Kun ongelmana on ne asiat jotka on kestämättömiä. En ymmärtänyt tätä silloin terapiassani, enkä tiennyt miten tunteita etsitään. Eikä se terapettikaan sitten jotenkin osannut neuvoa minua tai olin neuvomisen tavoittamattomissa.
mutta ihan hirvee jännitys päällä. ap