Lue keskustelun säännöt.
Kun ulkonäkö ei ole "vakavasti otettava"!
25.10.2008 |
Eli siis olen valmistumassa aineenopettajaksi (yläkoulu ja lukio) ja ongelmani on liian nuoren ja muutenkin ilmeisesti "ei-vakavasti-otettavan" näköinen ulkonäköni.
Olen pienikokoinen ja muutenkin aina ikäistäni huomattavasti nuoremman näköiseksi luultu (olen 31-vuotias ja vielä ainakin vuosi sitten kyseltiin Alkossa papereita). Olen viime aikoina törmännyt mm. seuraaviin tilanteisiin:
Olin sijaisena kahdeksannella luokalla ja myöhemmin kuulin luokan vakiopelta, että oppilaat olivat kyselleet "Oliko se sijainen ihan oikea ope?"perustellen "Kun se oli niin nuori ja nätti." ...Siis tunnen itseäni 10 vuotta nuorempia opettajaopiskelijoita, jotka käyvät sijaistamassa, eikä heitä sanota "nuoriksi" tai kysellä, ovatko he oikeasti opettajia! Tuo "nätti" osuus oli tietysti kohteliaisuus, mutta en nyt välttämättä haluaisi olla 15-vuotiaiden makuun...
Nyt aloitin opetusharjoittelun eräässä koulussa. Ensimmäisellä harjoitustunnilla, kävellessäni luokan eteen, 9-luokkalainen poika VIHELSI perääni (joutui kyllä ohjaavan opettajan viereen istumaan). Lisäksi sain jokin aika sitten kuulla, että oman ekaluokkalaisen poikani kaveri oli sanonut "aikovansa rakastua X:n äitiin, kun se on niin kaunis." Usein minulta on myös kysytty, olenko lapseni sisko vai äiti...
Ja sitten siihen, miltä näytän: Pukeudun mielestäni HYVIN NEUTRAALISTI. En siis tosiaan mihinkään farkkuihin ja huppareihin opetustilanteissa, vaan esim. tällä vihellys-tunnilla minulla oli päälläni kapeat harmaat vajaamittaiset villakangashousut, loafterit ja musta pooloneule. Tukkani on pitkä ja vaalea eli ei kai sitten niin kovin aikuismainen, mutta pidän sitä aina arkena kiinni; nytkin se oli siistillä nutturalla. Meikkaan hyvin vähän ja epäprovosoivilla väreillä (tummanruskea ripsari, väritön huulikiille, puuteria ja vähän poskipunaa). Olen pienikokoinen ja tosi hoikka ja minulla on kuitenkin aika isot rinnat, mutta tälle en varmaan mitään itse voi (ellen haluaisi tarkoituksella ja väkisin lihottaa itseäni, missä taas ei olisi varmaan yhtään mitään järkeä). Voisin tietty leikata hiukseni, mutta pidän pitkistä hiuksistani, jotka mielestäni sopivat minulle, ja kuten sanottu pidän niitä aina opetustilanteissa kiinni. Pyrin pukeutumaan - kuten sanottu - tosi neutraalisti. En kai minä sille mitään mahda, millainen olen kooltani ja vartalomalliltani tai jos kasvoni näyttävät nuorilta! Olen jopa miettinyt "imagolasien" hommaamista; siis tehottomien silmälasien. Minulla on ikäväkseni HYVÄ näkö, että en saa edes laseja vakavuuttani kasvattamaan =(.
Kuulostaa varmaan tosi typerältä ongelmalta, mutta olen oikeasti aika kyllästynyt siihen, että minua luullaan jatkuvasti lapseni siskoksi tai hoitajaksi, ikääni päivitellään "Ethän sinä nyt hyvänen aika VOI olla yli kolmekymppinen!" joka hemmetin välissä ja nyt minua ei oteta tulevalla alallanikaan vakavasti...Onko ketään muuta, joka kärsisi nuoresta ulkonäöstä tai muuten alaansa/ammattiinsa epäsopivasta habituksesta (esim. nätti nainen yritysmaailmassa)? Miten olette suhtautuneet asiaan? Miten vakavastiotettavuutta voisi lisätä?
Kommentit (7)
Kun itsekin mua 35:sena uskotaan joskus olevan 26-28-vuotias. Olen äitini kanssa samaa maata: hänkään ei nyt 6-kymppiseltä näytä ikäiseltään vaan 50-vuotiaalta.
Ajattele, että vahempana sä todella nautit tilanteesta. Ei auta kuin hyväksyä asia.
Vältä pukeutumisessa tyttömäisyyttä ja jotain pinnejä ja hiusklipsuja otsahiuksissa. Pukeudu ikäisesi tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua luullaan myös usein 10 vuotta nuoremmaksi. Tosin itse olen sitä farkku, huppari, tennarit- tyyppiä ja pidän hiuksia usein ponnarilla. Opiskelen yliopistossa minäkin eikä kukaan ole vielä toistaiseksi tajunnut minun olevan 30-vuotias, kahden lapsen äiti.
Minua tämä ei sinällään haittaa, vaikka olen tytöttelyä itsekin työelämässä kokenut. Siellä asenne ärsyttää jonkin verran ja joskus minusta tuntuu, etten ole saanut taitojani vastaavaa työtä, koska näytän niin nuorelta. Toisaalta ne nappiin onnistumisetkin tulevat toiille sitten muka puskista.
Olen 29 v. ja itsekin reippaasti ikäistäni nuoremman näköinen. Olen kokeillut erilaisia vaatteita ja hiustyylejä mutta ei niillä ole ollut suurempaa vaikutusta...minne vaan menenkin niin luullaan aluksi n. 10 v. nuoremmaksi.
Työskentelen päiväkodeissa kiertävänä lastenhoitajana. Usein kun menen uuteen paikkaan niin joku kyseleen olenko heidän opiskelijansa harjoitteluun tulossa...kerran eräs ope luuli mua jopa TET-tytöksi ( 15 v. ysiluokkalainen). Lapsetkin uskovat paremmin kun joku "vanhemman oloinen" hoitaja pyytää heitä tekemään jotain, mua eivät monesti tottele kovinkaan hyvin.
Bussikuski oli viimeksi pari viikkoa sitten myymässä mulle lastenlippua ja istuskellessani eräänä maanantaiaamuna kahvilassa tuli tuntematon nainen sanomaan että "tosi typerää käytöstä kun te nuoret lintsaatte koulusta"...hmmm.
Tyttäreni on puolitoistavuotias. Kun liikumme kaupungilla tulee usein joku kommentoimaan tyyliin "ootpa nuorena tehnyt lapsen". Että ÄRSYTTÄÄ!!!!
Olen valmistunumassa aineenopettajaksi ja toiminut ns. epäpätevänä kouluttajana pari-kolme vuotta aikuiskoulutuksen puolella (omassa aineessani minulla on toki akat. tutkinto). Eli olen asiantuntija ja mielestäni hyvä työssäni MUTTA opiskelijat eivät yleensä ota minua vakavasti ulkonäköni vuoksi (olen kuullut jatkuvaa tytöttelyä yms.) Olen pian 35-vuotias kahden lapsen äiti.
No, olen kuitenkin luottanut asiantuntemukseeni ja yrittänyt jättää tytöttelyn ym. ulkonäköpuheet omaan arvoonsa, toki ne nakertavat itsetuntoa epävarmoina päivinä...
Pahinta on, jos se epävarmuus alkaa näkyä, koska silloin se yhdistetään tähän nuoreen ulkonäköön. Aikaisemmin tuo pedag.pätevyyden puuttuminen on ollut "heikko kohtani" itsearvostuksessa, mutta pian sekin korjaantuu. Ja iän myötä alkaa yhä vähemmän merkitsemään muiden puheet ja ajatukset, onneksi. Olen opettaja, ihan ok sellainen, sitä ei murra tyttömäisyyteni mihinkään. Ajattele sinäkin ap niin.
Yleensä kun mainitsen asiasta, saan kuulla sarkastisia kommentteja tyyliin "On varmaan joo tosi iso ongelma olla nuoren ja nätin näköinen", ja ymmärränhän toki tuon näkemyksen. Oma äitini on nyt 63-vuotias, ja hämmästelen hänen rypyttömyyttään kaiken aikaa; minusta hän näyttää korkeintaan viisikymmpiseltä. Tottakai tulen tulevaisuudessa olemaan kiitollinen hyvistä geeneistä, jotka kai lähinnä vaikuttavat ihoon sekä pienikokoisuuteen ja sitä kautta "nuorekkaaseen" ulkonäköön.
Minusta kuitenkin monissa positiivissakin asioissa on toinen puoli; niin kuin nyt tässä asiassa tämä tytöttely ja iän jatkuva taivastelu. Tietysti silloin tällöin on kiva kuulla olevansa "nuori ja nätti", mutta olen nyt esimerkiksi 8 vuotta saanut kuulla JOKA KERTA uudessa seurassa (esim. työ- opiskelu- tai kaveripiirissä uusille ihmisille esittäytyessä ja itsestäni kertoessa) samat kommentit. Niitä ovat juuri "siis MITÄ? Onko sulla 5-/6-/7-/8-vuotias lapsi! Ei VOI olla?" Koska sä olet oikein sen saanut? 12-vuotiaanako? (vastaus 23-vuotiaana)...Jossain vaiheessa se käy rasittamaan, ja tekee mieli sanoa, että "ihan tosi olen kyllä ihan oikea äiti, enkä edes mikään teiniäiti".
Ja sitten tosiaan tämä työelämä-asia...Olen muutenkin vasta integroitumassa alalle ja täynnä epävarmuuksia ainehallinnasta ja auktoriteettiaseman saavuttamisesta sekä esiintymisestä. Asiaa ei ollenkaan helpota se, että oppilaat lähtökohtaisesti kyseenalaistavat opettajuuteni ja ihan varmasti jotkut vanhemmat opettajat katselevat, että "mikäs tytönhempukka se tuolta opettajainhuoneeseen astelee".
No, kuten joku jo sanoikin, asian kanssa täytyy vain oppia elämään. En tosiaan ajatellut keinotekoisesti tai vasten omia tyylimieltymyksiäni alkaa pukeutua tätimäisesti, leikata lyhyttä tukkaa jne, mutta kiinnitän kyllä aika paljon huomiota vaatteisiin, meikkiin ym. tekijöihin työaikoina. Kuten sanottu, jotain erityisen hillittyä päälle töihin; ei sitä huppari/farkku-linjaa. Yritän myös muutenkin käyttäytyä sillä tavalla hillitysti ja hallitusti. Tuntuu, että joutuu tekemään tosi paljon ylimääräistä, jotta tulee hyväksytyksi "aikuisten seuraan tasavertaiseksi".
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koulun vittumaisin ja tiukkapipoisin ope, loppuu viheltelyt. Inhoan teinien "opettamista", (enkä opetakaan enää) ja näytän aina heti kättelyssää mistä kana pissii. Olen 165 pitkä ja painan 49, pukeudun tyyliin tiukkohin farkkuihin ja huppariin. Onneksi kyllä 2 lapsen äitiys on hieman rupsauttanut naamavärkkiä, mutta kyllä noin 25 on yhä yleinen ikäveikkaus. Olen 34.
Kun menet vakituisemmin töihin johonkin kouluun ja oppilaat tutustuvat sinuun, ei tuo nuori ulonäkösi ole mikään iso ongelma enää. Pojat saattavat ehkä ihastua, mutta ei se niin vakavaa ole, jos käyttäydyt itse kuin aikuinen. Oppilaat tottelevat yleensäkin huonommin nuoria opettajia - olivast he nättejä tai eivät - joten et takuulla ole ongelmasi kanssa yksin. Turha sinun on alkaa teennäisesti hakemaan vähemmän nättiä ja vanhempaa ulkonäköä. Vakavastiotettavuuden voi saavuttaa myös käytksellä. Jos olet reipas ja hyvä opettaja, niin ansaitset kyllä paikkasi luokassa ja opettajienhuoneessa.