Olen lapseton, mutta en ota siitä sen suurempaa stressiä.

Joskus tuntuu, että olen aivan outo kun en ole kovinkaan ahdistunut siitä, ettemme ole saaneet lapsia 2 vuoden yrittämisestä huolimatta. Yleensä ihmiset voivottelevat ja säälittelevät meitä siitä, ettei meillä ole yrityksestä huolimatta pienokaista. Olemme ihan avoimesti kertoneet että se nyt vaan ei perussairauteni takia ole onnistunut. Ihan täydellistä tappotuomiota emme ole saaneet lääkäriltä, joten suhtaudumme asiaan rennosti, tulee jos on tullakseen hengessä. Ikääkin meillä on 33 ja 35, joten voisi luulla, että paniikki on sietämätön. Mutta ei ole :) Nautin tästä elämänvaiheesta, mieheni kanssa on hyvä olla näinkin :) Emme ole halunneet sen kummempia lapsettomuushoitoja aloittaa, kun tjot-henki sopii meille paremmin. Onnea silti kaikille lapsellisille sekä lapsettomuudesta kärsiville ja kärsineille omassa tilanteessaan!