Nainen kaipaa naisten kommentteja
En tiedä lukeeko näitä viestejä kovin moni tai onko odotettavissa rakentavia vastauksia, mutta yritänpä. Minulla on nimittäin ongelma: olen aina ollut hitaastilämpenevää sorttia ja myös sellainen, että reagoin stressitilanteisiin seksuaalisuudellani (ts. halut häviävät). Nyt, kun meillä on kolme alle kouluikäistä lasta tästä on tullut todellinen ongelma, sillä seksielämämme on hiipunut lähes olemattomiin. Tämä siksi, että aikaa ja mahdollisuuksia pitkäkestoisiin virittelyihin ja esileikkeihin ei oikein ole ja toisaalta AINA on myös mielessä joitakin stressaavia/keskeneräisiä asioita, jotka kuten sanottu vievät hirveästi voimavarojani ja syövät libidoani. Yksinkertaistettuna tuntuu siis siltä, että tässä elämäntilanteessa omassa elämässäni ei vain ole tilaa seksille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rehellisesti sanoen käytän todella vähäisen vapaa-ajan mieluummin muihin asioihin. Oman elementtinsä tähän tuo se, että sytyn niin hitaasti ja jos lapset esim. nukahtavat klo 22 ei ole mahdollista, että olisin riittävän kiihottunut seksiin vielä tuntiin. Sitten kello onkin jo niin paljon, että aamuherääminen alkaa painamaan mielessä...
Olenko ainoa tämän kaltainen nainen vai onko meitä enemmänkin? Vaikka seksistä paljon pidänkin, on mieheni se, joka tilanteesta eniten kärsii ja huomaankin hänen jo toistuvien pettymysten pelossa välttelevän koko aihetta. Haluaisin kuitenkin mieheni olevan tyytyväinen. Kuinka voisin oppia haluamaan enemmän ja antamaan tilaa halulleni unohtaen silloin pyykit, aamuheräämiset, seuraavan päivän työt ym...?
Ja ennen kuin joku tulee haukkumaan frigidiksi tms. (täällä ei aina ole kovinkaan asiallisia kommentteja) korostan, että olen mielestäni hyvinkin seksuaalinen ihminen, mutta lasten saannin jälkeen ja tässä oravanpyörässä tilaa seksuaalisuuden esille tuomiseen ei oikein ole.
Kommentit (8)
Jos naisen käytöstä perustellaan ihmiskunnan alkuhämärällä, niin samoin pitäisi tehdä myös miehen kohdalla. Miehessäkään ei ole mitään vikaa, jos se käy tuuppimassa toisia naaraita vaimon viettäessä halutonta aikaa. Kyseessähän on vain lajinomainen käyttäytyminen ja vaistonvarainen toiminta.
Jos naisen käytöstä perustellaan ihmiskunnan alkuhämärällä, niin samoin pitäisi tehdä myös miehen kohdalla. Miehessäkään ei ole mitään vikaa, jos se käy tuuppimassa toisia naaraita vaimon viettäessä halutonta aikaa. Kyseessähän on vain lajinomainen käyttäytyminen ja vaistonvarainen toiminta.
Mun mielestä liian monesti pidetään sitä tilannetta pihtaamisena. En usko että naiset pihtaa muutenkaan, vaan eivät vaan ole kiinnostuneita miehestään siinä elämäntilanteessa. Nykyään mies on valkattu hyvä palkkaisena, maineikkaana ja edustavana isäehdokkaana, ei siis sitä jolle sydän oikeasti sykkisi.
Se vaan on nyt niin että tässä maailman tilanteessa suurin parisuhdetta määrittelevä asia on se kontrolli että kenen seurassa laukeat. Siis jos laukeat toisen seurassa niin samantien koti, perhe, lasten tulevaisuus ja moni moni muu asia onkin yhdentekevää.
Sinä AP olet seksuaalinen, en epäile. Löydät sen renttusi vielä josta oikeasti olet kiinnostunut. Siis vanha sanonta, nainen haluaa olla huora oikealle miehelle, nimittäin pitää paikkansa. Tarvitsit miehestäsi tasa-arvoisen kumppanin ja turvallisen kotineekerin, mutta ei se yhtälö sisällä intohimoa useinkaan. Haluat tasa-arvoista seksiä, kodinhoitoa, vastuuta, rooleja...
Ota roolisi. Jos haluat kontrollin miehesi seksuaalikäyttäytymisestä, ota vastuusi.
T: 95% orgasmeista omin käsin parisuhteessa.
Minulla menee seksuaalinen halukkuus kausittain ja esim. nyt, kun on stressiä (muutto painaa päälle, samoin rahahuolet, menkat myöhässä..), seksiä ei tee mieli. Yhtään. Ihan sama mitä miehet pienessä päässään kuvittelevat tilanteestani, mutta se nyt vaan on faktaa että jossei tee mieli, on äärimmäisen hankalaa (ainakin minun) kostua ja mahdollistaa näin ollen seksi. Otin mieheltäni suihin eilen, tyytyi onneksi siihen.
Miksi aina pitäisi tehdä mieli? Mitä jos sekin olisi normaalia, että aina ei huvita- edes sellaista, jolla on normitilanteessa korkea libido?
Jospa jakaisitte vähän enemmän arjen tuomaa stressiä? Tai poistaisitte osan, esim palkkaisitte siivoajan tekemään perussiivouksen joka (toinen) viikko jolloin teille riittäisi imurointi ja järjestely silloin tällöin. Eli itselle vain sellainen ylläpitosiivous jolloin ei tarvitsisi miettiä kusista vessanpönttöä lasten mentyä nukkumaan.
Jos halujen puutteessa on kyse noin yksinkertaisesta asiasta kuin kotitöiden tuomasta ylikuormituksesta niin silloin parisuhde lienee sen arvoinen että työmäärääsi kevennetään joko miehen tai palkka-avun toimesta.
Toinen mikä pisti silmään oli tuo "sen vähäisen vapaa-aikani käytän mieluummin muuhun". Saisiko sitä vapaa-aikaa lisättyä siitä vähäisestä? Pallo lähtee taas ensimmäisenä miehen suuntaan. Mutta mikäli hän hoitaa jo puolet kodin ja lasten asioista niin ei ole tietenkään reilua laittaa kaikkea hänellekään. Onko teillä sellaista tukiverkkoa että lapset voisivat mennä välillä vaikka isovanhemmilleen jolloin sinä voisit mennä omaan harrastukseesi? Tällöin sillä nyt olevalla vähäisellä vapaa-ajalla voisi jaksaa enemmän miestä.
Minä en usko libidoon ja luontoon jos ko henkilö itsekin sanoo olevansa liian väsynyt. Eiköhän silloin kyse ole väsymyksestä. Ja ongelma selvitettävissä väsymyksen (ja mahdollisen kotiin juuttumisen aiheuttaman minän hukkaamisen) selvittämisellä.
Palstamiehet kutsuu sitä kotiprostituutioksi, minä yhteisen perheen vastuun tasaamiseksi eli ensin puolitatte kodin tuoman työmäärän ja viimeistään jos senkään jälkeen voimat eivät riitä niin kaikki ulkopuolinen apu kehiin. (Jos yhtään on varaa, niin kannattaa varmaan ihan suoraan ottaa siivouspalvelut etc käyttöön)
(Kätevää tuo miehinen näkökulma heittää biologia kehiin kun vaimo on ylirasittunut. "Juu, eihän tässä olisi mitään tehtävissä joten odotellaan vaan näin että jaksat sitten taas kun lapset on isompia. Mullahan on sitten oma biologiani, ymmärräthän sen kun minä ymmärrän näin hienosti sinua?" ;) )
N25
mutta edelleen olen haluton! Työt eivät vähenny kun lapset kasvaa, päinvastoin. Lisäks rahahuolet painaa ja se, että saan maksaa kaikki laskut ja menot, mies miettii vaan itseään ja omia harrasteita ym. Ei auta tiskata kerran viikossa jos minä olen maksanut laskuja tonnilla. Riitelemme paljon. Halut minimissä, eikä paluuta enää ole.
Mulle seksi on nautinnon antamisen ja saamisen lisäksi myös rentoutumiskeino. Ja milloinkas sitä enemmän kaipaisin rentoutusta kuin väsyneenä tai stressaantuneena?
Oppisitko ap ajattelemaan asiaa niinpäin?
N35
Sohaisen nyt ampiaispesään, mutta kuitenkin.
Siivoojan palkkaaminen ei auttaisi, kun ei se ongelma ole siivous, vaan kokonaisvaltainen asioiden "murehtiminen" ja märehtiminen. Ja maailma on täynnä tarinoita, miten tulee stressiä siitä, että ehtii siivota paikat kuntoon, että siivooja pystyy siivoamaan.
Ja sitten se ampiaispesä. Jos kotona ja lasten kanssa on ahdistavaa eikä halut irtoa, niin sitten panolomalle. Jos mies on vasta katkeroitumassa eikä jo menetetty sielu, niin kunnon kaniloman muistoilla klaaraa taas pitkälle, ainakin mies ja toivottavasti ap:kin.
sp44
Uskon, että tämä johtuu ihmisen evoluution liittyvästä kehityshistoriasta. Sinulla on nyt huolehdittavana jälkeläisiä, niin juuri nyt uusien jälkeläisten saaminen ei ole toivottavaa lajin säilymisen kannalta. Uudet jälkeläiset saattaisivat vaarantaa jo syntyneiden jälkeläisten huolenpidon ja tulevaisuuden.
Luonto on hoitanut tämän tekemällä seksuaalisuuden vähemmän mielenkiintoiseksi tässä elämäntilanteessa.
On sitten ihan eri juttu millä ongelmasi ratkaistaan, mutta uskon, että pohjimmiltaan on kyse varsin primitiivisestä vaistonvaraisesta reaktiosta. Siis ihan luonnollisesta sellaisesta.
Sinussa ei ole mitään vikaa, muista se.