Raiskausten ja painostuksen alla synnytetty lapsi
En ole koskaan pitänyt lapsista enkä ymmärtänyt miksi ihmiset haluavat lapsia. Tulin raskaaksi pitkään jatkuneiden raiskausten ja eristämisen tuloksena. Halusin tehdä abortin, mutta mies uhkasi tappaa jos teen lapselle pahaa. Mies vahti jokaista liikettäni ja kaikkia kenen kanssa puhin ja mitä puhuin.
Lapsi syntyi sektiolla tammikuussa 2010. Kun lapsi parkaisi ensimmäisen kerran tajusin että elämäni on nyt totaallisesti loppu. Olen loppu elämäni olemassa vain lasta varten. Olen orja jonka on pakko pitää mikä tahansa työpaikka vain saadakseen ruokittua ja vaatetettua lapsi, jota en koskaan halunnut.
Lapsi on ollut välillä huostassa ja minä laitoshoidossa. Käyn terapiassa mutta mistään ei tunnu olevan apua. Toivon vieläkin että lapsi saisi jonkun sairaskohtauksen tai vastaavan. Tuntuu etten voi edes hengittää. Tuntuu että vasta lapsen kuoltua voisin taas elää. Tuntuu että raiskaaja on saavuttanut juuri sen mitä halusikin. Olen ikuisesti hänen vankinsa. En voi antaa lasta adoptioon, koska en usko että lasta rakastettaisiin uudessa perheessä. Myöskään vanhempani eivät koskaan antaisi minulle anteeksi jos antaisin heidän ensimmäisen lapsenlapsensa pois.
Ennen lasta omistin hevosen, josta jouduin luopumaan lapsen takia. Jouduin luopumaan kaikesta minulle tärkeästä lapsen takia. Vapaudesta, aikuisen ihmisten seurasta, parhaista ystävistäni(koira ja hevonen).
Tein jo melkein itsemurhan, mutten voinut jättää lasta tänne yksin kärsimään. Se olisi raukkamaista. Koen velvollisuudekseni hoitaa lapsen hautaan saakka. Lopettaa tämän hel**tin.
jo raiskaus väkivaltarikoksena rikkoo ihmistä todella syvälle.
Onneksi olet terapiassa. Muistathan, että sen hyöty ei välttämättä tapahdu kovin pian noin katkerien kokemustesi jälkeen.
Koska sinun on vaikea ollut muodostaa aitoa kiintymyssuhdetta lapseen, kuulostaisi kuitenkin siltä, että jokin sijaisperhe olisi tässä parempi vaihtoehto kuin että yrität vain hammasta purren hoitaa hänet. Ymmärrät varmaan, että lapsen ei kuuluisi saada kokea olevansa taakka, vaan ilo. Pelkäät, että adoptioperhe ei rakastaisi lasta. Mutta kykenetkö siihen tällä hetkellä itsekään? Jossain syvimmässä sielussasi rakastat häntä, koska et tahdo jättää häntä kärsimään.
Jotenkin toivoisin, että löytäisit terapiassa sen vaihtoehdon, miten lapsi voisi saada kodin, jossa hänestä todella jaksetaan huolehtia ja toisaalta sinä saisit levätä ja toipua kokemastasi.
Sinulla on oikeus elää ja myös lapsellasi on oikeus huolettomaan ja hyväksyvään rakkauteen.
Toivon kovasti, että saat asian mahdollisimman hyvään ratkaisuun.
Siunausta teille kummallekin
t Kirkkosisko
Tikkurilan srk
Vantaan seurakunnat