Mikä on mielestäsi pahinta mitä olet tehnyt lapsellesi?

olin hyvin masentunut. nyt se on onneksi ohi.

Kamalat omantunnon tuskat, vaikka tiedän, että 6kk selviää pari minuuttia ilman äitiä, jos sattuu heräämään päikkäreiltä kesken suihkuni. Vaikka suihkun ovi on auki ja huutelen lapselleni rauhoittaakseni, koen huonoa omaatuntoa siitä, että en ole hänen luonaan heti. Tulee itsekäs olo siitä, että otin suihkun. Sairasta.

sillä erotuksella, että lapsi jo yli 2v ja kauhea uhma ja " minä ite- kausi" päällä. Myöhemmin aina kaduttaa kun olen huutanut ihan tyhjästä.

samoin olen pari kertaa antanut tukkapöllyä. Nyt yritän laskea aina 10 sillä olen tukkapöllyjä vastaan varsinkin uhmaikäisille jotka eivät tajua itsekkään mikä heitä vaivaa!

Ja potkin itseäni erityisen paljon siksi, että itse kärsin äitini tästä nimenomaisesta käytöksestä loppujen lopuksi kaikkein eniten.

Turha sitten ruikuttaa kun ei oikein auktoriteetti murkkuun pure. Voi hyvänen aika. Kantakaa edes vastuu teoistanne älkääkä pyytäkö lapselta tuollaista anteeksi!! Olkaa vastedes tukistamatta mutta lapselta ei pyydetä anteeksi jos hän saa rangaistuksen oltuaan tuhma. Kauheaa ristiriitaista viestiä lapselle.

Ja ärissyt, että ole jo hiljaa. Onneksi opin kerrasta hillitsemään itseni.

käymään. En tietenkään normaaleja rangaistuksia pyydä anteeksi, joita esim. jäähyt tms. Inhoan yli kaiken ruumiillista kurittamista omien kokemuksieni vuoksi. Jos sinä pysyt viilipyttynä aina, niin saat olla itseesi tyytyväinen. Minun lapseni saavat tuntea ja tietää, että äiti on myös virheitä tekevä olento.

pahamieli siitä

Maito ei noussut ollenkaan kun en osannut imettämistä. Vauva joutui heti korvikkeille ja omatunto soimaa vieläkin. Ajattelen että jos olisin yrittänyt enemmän olisin voinut onnistua, vaikka yritin ja itkin ja yritin ja itkin kyllä 2 kuukautta, mutta maito ei siinä ajassa noussut. Pelkään mitä kaikkea traumaa tämä on vauvalleni aiheuttanut. Ajattelen etten imetä sitten toistakaan, koska pitää olla lapsia kohtaan tasapuolinen.

En hyväksy itsekkään läpsimistä tms., jos se vielä on usein tapahtuvaa. Mutta eikös jossain " kasvatusneuvoissa" juuri sanota vanhemman raivostuessa: Kerro lapselle miksi näin kävi esim. äiti/isä hermostui inttämisestäsi..tms. en olisi saanut tukistaa, koska niin ei saa tehdä ja pyytää lapselta anteeksi. Lapsikin huomaa, ettei vanhemmat ole täydellisiä. Jos kuitenkin joutuu pyytämään vaikka pvittäin/usein anteeksi, silloin ehkä vanhemmuus on hukassa ja luottamus omiin vanhempiin menee.