puolison pornon katselu
puolisoni jäi kiinni joku aika sitten pornon katselusta.Samalla selvisi että hän on harrastanut sitä koko yhdessäolo aikamme, eli noin 12 vuotta. samalla hän kertoi joskus runkanneensa kyseisiä videoita katsoen. Olen todella loukkaantunut kun en ole hänelle nähtävästi riittänyt! Seksin puute ei ole kotona vaivannut ainakaan häntä mutta itse olen saanut turhaan häntä odotella sängyssä kun herra on nähtävästi hoitanut homman jo tietokoneen äärellä. Kertokaa miten pääsen asian yli ja voin ruveta luottamaan jälleen itseeni ja siihen että mies ei asian luvattuaan ei enää katsele muita naisia kuin minua.
Kommentit (17)
Olisi kyllä aivan hirveää, jos mun pitäisi luvata miehelleni, etten enää koskaan aio kiihottua mistään muusta kuin seksistä hänen kanssaan. Jos sitten näin joskus kuitenkin kävisi, pitäisi kokea syyllisyyttä ja kertoa puolisolle. Hui, on kyllä todella painostavaa ja hallitsevaa.
Olen ihan tavallinen nainen, en mikään superseksuaalinen. Masturboin silloin tällöin, joskus mielikuvitellen, joskus pornoa katsoen tms. En minä näistä miehelleni (yhdessä 20 vuotta oltu) raportoi hyvänen aika - minullakin on yksityisyyteni, en mäkään kysy häneltä milloin viimeksi runkkasit ja mitä ajattelit/katsoit. Aivan hullu ajatuskin, ei mulle kaikki hänen asiat kuulu vaikka rakastavia ja välittäviä puolisoita olemmekin. Seksiin satunnainen omakiva ei välillämme vaikuta, muuten kuin ehkä lähinnä positiivisesti uskon, kun pysyy avoin henkinen väylä kullakin auki omaan seksuaalisuuteensa.
Se on sitten ihan toinen juttu jos mielummin runkkaa aina vaan pornolle vaikka kumppani odottaisi seksiä. Ap:n tekstistä tosin paistaa viha, huono itsetunto ja sen myötä itsekäs halu hallita toisen henkilökohtaista seksuaalisuutta kaikkineen. Ilmeisesti hän ei itse masturboi koskaan - muuten aloitus on jo suorastaan häikäilemättömän kaksinaismoralistinen.
n43v.
Totesin toisaalle saman, totean tähän lankaakin vaikkei ihan 1:1 ole asia:
Voi elämän kevät mitä tekstiä. Jätätte miehenne pornon takia jos seksi muuten toimii? Jumalauta.. Ei Helvetti.
No, toisaalta, minä en koskaan alkaisi suhteeseen naisen kanssa, jonka itsetunto on heikko että video muotoinen näytetlty stimulaatio kilpailee hänen kanssaan. Täysin samalla logiikalla minun pitäisi ahdistua saippuasarjojen ritareita, koska en itse kyllä ikinä pysty taipumaan sille tasolle romantiikassa, muistamisessa, huomioimisessa ja muussa, mitä saippasarjojen ritarit.
Ja se on ihan ok etten pysty, samasta syystä kuin on täysin ok ettei mun tyttöystävä, tai leikkikaveri tule koskaan olemaan sama kuin pornotähti: Ne on kuvitelmaa. Ei ole ole aitoja. Ne on yhtä todellisia kuin Disney avioliitto tai Cosmon toimivat ihmissuhde neuvot.
Ongelma ei ole porno, vaan ongelma on ongelman muodostavan ihmisen itsetunto.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 12:41"]Totesin toisaalle saman, totean tähän lankaakin vaikkei ihan 1:1 ole asia:
Voi elämän kevät mitä tekstiä. Jätätte miehenne pornon takia jos seksi muuten toimii? Jumalauta.. Ei Helvetti.
No, toisaalta, minä en koskaan alkaisi suhteeseen naisen kanssa, jonka itsetunto on heikko että video muotoinen näytetlty stimulaatio kilpailee hänen kanssaan. Täysin samalla logiikalla minun pitäisi ahdistua saippuasarjojen ritareita, koska en itse kyllä ikinä pysty taipumaan sille tasolle romantiikassa, muistamisessa, huomioimisessa ja muussa, mitä saippasarjojen ritarit.
Ja se on ihan ok etten pysty, samasta syystä kuin on täysin ok ettei mun tyttöystävä, tai leikkikaveri tule koskaan olemaan sama kuin pornotähti: Ne on kuvitelmaa. Ei ole ole aitoja. Ne on yhtä todellisia kuin Disney avioliitto tai Cosmon toimivat ihmissuhde neuvot.
Ongelma ei ole porno, vaan ongelma on ongelman muodostavan ihmisen itsetunto.
[/quote]
"JOS seksi muuten toimii..."
Lukisitko aloituksen uudestaan.
N32v
Aloituksen mukaan (vuonna 2013 siis) seksin puute ei ollut ap:lle ongelmana. Jos pornon katselu ja runkkaus korvaa yhdessä harrastetun seksin niin sitten on ongelma. Mikäli toisella on suurempi seksidraivi niin runkkaus on hänellä yleensä yhteisen seksin lisänä, ei tilalla.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 14:29"]Aloituksen mukaan (vuonna 2013 siis) seksin puute ei ollut ap:lle ongelmana. Jos pornon katselu ja runkkaus korvaa yhdessä harrastetun seksin niin sitten on ongelma. Mikäli toisella on suurempi seksidraivi niin runkkaus on hänellä yleensä yhteisen seksin lisänä, ei tilalla.
[/quote]
"Seksin puute ei ole kotona vaivannut ainakaan häntä mutta itse olen saanut turhaan odotella häntä sängyssä..."
Sanompahan vaan... Itsekin katselen pokea, mutta mieheni äärimmäisen harvoin, koska ei pysty muutenkaan vastaamaan kysyntään. Ja siinä olenkin joutunut hänen itseluottamustaan paikkaamaan joskus nuorempana. Onhan se miehellekin hiukan paskalta maistuva juttu sitoutua naiseen, jonka haluja ei pysty tyydyttämään.
N32v
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 14:29"]Aloituksen mukaan (vuonna 2013 siis) seksin puute ei ollut ap:lle ongelmana. Jos pornon katselu ja runkkaus korvaa yhdessä harrastetun seksin niin sitten on ongelma. Mikäli toisella on suurempi seksidraivi niin runkkaus on hänellä yleensä yhteisen seksin lisänä, ei tilalla. [/quote] "Seksin puute ei ole kotona vaivannut ainakaan häntä mutta itse olen saanut turhaan odotella häntä sängyssä..." Sanompahan vaan... Itsekin katselen pokea, mutta mieheni äärimmäisen harvoin, koska ei pysty muutenkaan vastaamaan kysyntään. Ja siinä olenkin joutunut hänen itseluottamustaan paikkaamaan joskus nuorempana. Onhan se miehellekin hiukan paskalta maistuva juttu sitoutua naiseen, jonka haluja ei pysty tyydyttämään. N32v
[/quote]
Öh? Tuohan on parisuhteessa ihan normitilanne, joskin yleensä vähemmän halukas osapuoli on nainen. Ei seksihalujen erilaisuus ole merkki siitä, että ei pysty toista tyydyttämään vaan siitä, että toinen yksinkertaisesti haluaa seksiä useammin. Siinä kohdassa tasaa tilannetta seksilelut ja runkkaus.
Tyydyttämisessä on kysymys laadusta eikä määrästä. Toiselta kysyttäessä vastaus on että oikein tyydyttävää seksiä mutta liian harvoin. Jos ongelmia on jo yhden seksikerran kuluessakin niin sitten tilanne on toinen.
ihmettelin kun joskus kilttti vaimoni oli käynyt sivuilla. hänellä varmaan kumia fantsuja. joskus kertonukin. mutta eipä se sivuilla käynti hänen halujaan herättele minua kohtaan.
Millä tavoin pornon katsominen loukkaa sinua. anna hänen käydä sitten vieraissa jos se on hyväksyttävämpää.
Minä katson usein pornoa ja olen nainen!!
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 22:38"]
Millä tavoin pornon katsominen loukkaa sinua. anna hänen käydä sitten vieraissa jos se on hyväksyttävämpää.
Minä katson usein pornoa ja olen nainen!!
[/quote]
Juuri tuolla tavallahan se loukkaa, että toinen saa olla puutteessa miehen pornoaddiktion takia. Ihme lässytystä täällä aina. Vaihtoehdot ovat porno tai vieraissa käynti, no hetkinen. Onneksi kaikki miehet ei todellakaan ole tuollaisia. Täytyisi miehenkin pysähtyä miettimään, miksi oma käsi on parempi kuin seksi sen oman kullan kanssa.
Ex-mies katseli pokea netistä ja keräili koneelle alastomien naisten kuvia. Ite sain kärvistellä seksin puutteessa. Se oli todella loukkaavaa valita netti elävän naisen sijaan.
Nykyisen miehen kanssa katsellaan yhdessä pornoa ja seksiä on tarpeeksi. Ihanaa!
Loukkaantuminen on täysin luonnollista ja sallittua. Mutta, älä katkeroidu äläkä syyllistä miestäsi. Se ei vie mihinkään.
Keskustele miehen kanssa. Voisiko teidän kahden välistä seksielämää jotenkin "kehittää"? Voisiko sitä olla useammin? Olen sitä mieltä, että sitten kun myös sinä olet tyytyväinen seksinne määrään ja laatuun, niin mieheltä ei voi kieltää pornon katselua. Mutta seksielämä on parisuhteessa molempien vastuulla ja jos porno menee teidän välisen seksin edelle, niin se on ongelma.
Meillä tuo on ollut aina sallittua molemmin puolin. Mieheni matkustaa paljon työreissuilla ja onhan se parempi että runkkaa hotellihuoneessa kuin lähtisi baariin metsälle?? Ei meillä kummallakaan ole muuten tarvetta korvata seksiä sooloilulla - rakastelemme erittäin tyydyttävästi 1-3x viikossa, mies on aina halukas kun vihjaisen hänelle:) Ja päinvastoin, ei ole koskaan ollut tarvetta kieltäytyä.
Mun mielestä porno on ihan ok, sehän on persoonatonta -vain tyydytyksen väline. Ei se mies katso onko sillä naisella isommat tissit tai parempi perä, kunhan tyydyttää itsensä. En ole koskaan pelännyt että mies vertailisi minua noihin naisiin, en minäkään vertaile häntä.
Eriasia olisi chat sivustot, joku alastonsuomi tms missä ne naiset (ja miehet) on "todellisia" ja heille kommentoidaan suoraan kuvista ja videoista. Siihen ei pitäisi parisuhteessa olla tarvetta. Hipoo jo pettämistä
siis tutkimusten mukaan nykymiehista 100% katsoo pornoa, ja yleensa siihen liittyy runkkaus. tietysti aina parempi jos sitä ei tarvitse salata. semmosia me miehet ollaan, kaikki. porno voi mielestäni vähentää parisuhteen seksiä, joten sen katselua ei kannata harrastaa liikaa, ellei sitten yhdessä katota ja sitten siinä hoidetaan hommat samalla. minä en kaipaa pornoa patkääkään kun kotona seksi sujuu hyvin.
Meillä runkkaaminen on sallittu puolin ja toisin. Mikä siinä sitten on että se on hämmästyttävää? meille ei ole mikään mörkö tuo asia. Vaimon yöpöpöydän laatikossa on vipra ja liukuvoide ja minulla liukuvoide.
Hyvä että täällä on naisiakin vastailemassa. koska tiedän että on naisia joilla on muitakin lemmikkileluja yöpöydän laatikoissa mitä hävettävää pornon katselussa ja itsetyydytyksessä on niin loukkaavaa?
Siinä vaiheessa pornon katselusta tulee ongelma, kun mies mielummin runkkaa sitä katsellessa, kuin harrastaa seksiä naisensa kanssa. Joillain miehillä kun sattuu olemaan ihan oikeasti addiktio siihen pornoon. Itse seurustelin kerran tälläisen miehen kanssa, tapailuaikana en hirveästi kiinnittänyt edes huomiota koko asiaan vaikka tiesin tasan tarkkaan mitä mies kotonaan teki, katselenpa itsekkin mitä haluan. Siinä vaiheessa kun muutimme yhteen tajusin, että mies tosiaan ensin kieltäytyi seksistä ja sitten luikahti pornoa katselemaan. Keskustelessamme asiasta selvisi, että jos mies päivässä runkkaa vähintään kerran aiheuttaa se sanoinkuvaamattomat vieroitusoireet. Mies aloitti myöhemmin terapian ja kuulemma on nykyisin hyvin onnellinen. Erosimme muutama vuosi sitten ihan muista syistä. Nykyisin on naimisissa ja lapsikin on tullut.
Nykyisessä suhteessa avomieheni taitaa pornoa katsella aika vähän, kerran yhdessä katsoimme ja varmaan katsonut silloin kun en kotona ole. Eikä tämä kyllä haittaa minua yhtään, siinähän katselee niin kauan kun se ei mene liiallisuuksiin. Ap:lle sen verran, että jos tosiaan on niin, että miestä ei sen takia haluta, kun pornon katseluun menee suurimmat halut, siinä vaiheessa on jo jokin vialla. Muista ettei syyllistäminen auta mitään ja varsinkaan kieltäminen. Parhainta tulosta löytyy kun yritätte keskustella asiasta.
Normaalipornon katsomista taas on mieheltä turha kieltää, jokainen mies sitä jossain vaiheessa elämäänsä katselee, toiset vähemmän toiset enemmän. Se on viihdettä ja moni nainen näyttää unohtavan nimenomaan juuri sen. Kyllähän me naisetkin saamme omanlaista tyydytystä (ei nyt seksuaalista välttämättä) kun katsomme romantiikka/romanttisia komedia elokuvia, enkä ole kenenkään miehen kuullut vielä kieltävän näitä elokuvia..
Naiset hakevat yleisesti ottaen eri asioita viihteeltä, me saamme mielihyvää siitä, että joku tekee elokuvassa jotain romanttista ja miehet saavat mielihyvää siitä, että elokuvassa näkyy tissit. Naiset myös aivan varmasti mielellään katselevat niitä komeita lihaksia elokuvissamme, joten oikeastaan emme ole edes niin erilaisia. Mutta no tämä meni oikeastaan diipadaapan puhumiseksi, joten sanotaan nyt vielä,ettei kannata ottaa sitä pornon katsomista tosissaan niin kauan kun se ei mene liiallisuuksiin.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 07:37"]
Normaalipornon katsomista taas on mieheltä turha kieltää, jokainen mies sitä jossain vaiheessa elämäänsä katselee, toiset vähemmän toiset enemmän. Se on viihdettä ja moni nainen näyttää unohtavan nimenomaan juuri sen. Kyllähän me naisetkin saamme omanlaista tyydytystä (ei nyt seksuaalista välttämättä) kun katsomme romantiikka/romanttisia komedia elokuvia, enkä ole kenenkään miehen kuullut vielä kieltävän näitä elokuvia..
Naiset hakevat yleisesti ottaen eri asioita viihteeltä, me saamme mielihyvää siitä, että joku tekee elokuvassa jotain romanttista ja miehet saavat mielihyvää siitä, että elokuvassa näkyy tissit. Naiset myös aivan varmasti mielellään katselevat niitä komeita lihaksia elokuvissamme, joten oikeastaan emme ole edes niin erilaisia.
[/quote]
Niin toiset tykkää katsella toisten seksiä ja toiset ei. Annetaan vapaus löytää nautinto omalla tavallaan.