Kokemuksia sterilisaatiosta?
Toipuminen, toimenpide? Vaikuttiko seksielämään? Entä onko tullut mieleen että jossain vaiheessa katuisi?
Kommentit (9)
toiseen kivekseen ( tai viereen ) joku patti ja sitä tutkittiin. Kuulemma vasektomian sivuvaikutus.
Välillä pallit on tuntuneet kuin roikkuisivat kitarankielien varassa.
Virallisesti vasektomiassa ei ole mitään sivuvaikutuksia.
Onko jollakulla muulla samanlaisia??
Ei ainakaan minulla ollut mitään sivuvaikutuksia, halut ihan niin kuin ennen ja mälli lentää samalla tavalla. Pientä kipua oli ekanan iltana ihan kuin joku olisi potkaissut palleihin mutta sen jälkeen ei mitään. Enkä ole katunut.
M49
Mulle tehtiin 2 vuotta sitten viidennen lapsen jälkeen. Itse toimenpide oli helppo vaikka pelkäsin kuollakseni. Parini parissa viikossa, tosin aluksi oli kassit turvoksissa ja arat.
Sittemin sekä itse että vaimo ollan tykätty. Mitään järsisyttävää ei kuitenkin seksin saralla seurannut kun vaimo ei (edelleenkään)tykkää että päästän sisään. Valuu kuulemma vielä seuraavana päivänäkin. Harmi, sillä itse kuvittelin, että juuri sperman pumppaaminen vaimon sisuksiin ilman raskauden pelkoa oli se syy miksi menin operaatioon.
Niin tuore, että sperman tutkimus on vielä tekemättä. Itse operaatio meni aika vilkkaasti. Ilmeisesti kirurgi joutui kaivelemaan keskimääräistä enemmän tai voimakkaammin, sillä puudutusainetta piti lisäillä useampaan otteeseen (mielestäni minulla ei ole kovin matala kipukynnys). Oli kyllä niin munille potkittu olo, että jäin kotiin kahdeksi päiväksi. pallit olivat parin päivän päästä kauttaaltaan yhtä isoa sinipunaista mustelmaa eikä autolla töihin ajaminen kolmantena päivänä ollut mitenkään kivaa. Särkylääkkeet kyllä auttoivat. Paikat olivat arat vielä 10 päivän jälkeenkin, mutta nyt kun on mennyt viisi viikkoa on olo jo täysin normaali.
Operaatio kyllä kannatti, sillä nyt vaimo pääsee eroon homooniehkäisystä joka ei hänelle sovi. maksa-arvot seurannassa ja mielialat heilahtelevat ajoittain rajustikin.
..Eli tutkimus yhä tekemättä, mutta olisi jo pitäinyt tehdä kuukausi sitten.
Meni minullakin hieman kaiveluksi toisella puolella. Tähän kuitenkin ihan tyytyväinen, koska lääkäri perusteli "että haluaa varmasti oikea piuhan katkaista".
Pari viikkoa arkuutta, tosin kipu lääkkeitä en kertaakaan tarvinnut.
Jostain syystä tuo autolla ajaminen tuntui ottavan koville ja sitä viikon välttälin.
Mahdollisista sivuvaikutuksista minua ainakin informoitiin hyvin (kävin leikkauksessa yksityisessä sairaalassa, onkohasn asia toisin julkisella puolella?), mutta kovin todennäköisiä/vaarillasia nuo eivät tuntuneet olevan. Lähinnä tuntuivat haluavan varmistaa, että leikkausen peruuttaminen ei välttämättä ole mahdollista, jos muutan mieleni (ikää tuo vaaditut 30v).
josko omanikin suostuisi - kunhan olemme varmoja, että lapsiluku täysi......
sterilisaatio neljännen lapsen syntymän yhteydessä. Lapsi siis syntyi sektiolla.
Katunut: joskus, mutta kyllähän neljässäkin lapsessa on ihan tarpeeksi perillisiä. Joskus on hieman harmittanut, ettei enää voi itse vaikuttaa lasten lukumäärään, mutta se on vain hetkellistä, ja tuskin on tarkoitettu että yksi nainen maailman täyttäisi.
Seksielämään se ei ainakaan ole negatiivisesti vaikuttanut. Nyt ei enää tarvitse räpeltää ehkäisyn kanssa.
Haittapuolia: Kaikki ne naiset jotka tidän, keille tehty sterilisaatio ovat valittaneet runsaista menkoista ja kivuista, pätee myös minuun
Minulle on tehty vasektomia vuosia sitten, lapsia oli jo useita. Sitten tuli ero, ja myöhemmin aloin seurustella nykyisen vaimoni kanssa, joka on/oli vielä hyvinkin synnytysiässä (ei lapsia). Vasektomia vitutti niin kovasti, että kävin teettämässä vasovasostomian, mutta vielä ei ole tullut tulosta. Aikaa näiden välillä oli yli kymmenen vuotta.
Seksihaluihin ei ole vaikuttanut millään tavalla kumpikaan leikkaus, mutta en suosittele kovin nuorille. Elämäntilanteet voi muuttua täysin yllättävillä tavoilla. itse olen nyt 49.
Hän on minua huomattavasti vanhempi, joten oli sitä mieltä, että hänen kannattaa ennemmin katkaista piuhat. Ja minulle ei sopinut hormoniehkäisy.
Toimenpide tehtiin ruokatunnilla, saman tien sai lähteä sairaalasta. Alapää oli päivän mustelmilla, mutta muuten ei ollu mitään ongelmia. Kaikki meni hyvin.
Ja vaikuttiko seksielämään: Todellakin! Meillä alkoi oikein villi kausi (siittiötarkistuksen jälkeen) kun ei enää tarvinnut pelätä raskaaksi tulemista! Ja tuntuu, ettei se lopu ikinä. Vasektomia oli parasta, mitä mieheni on minulle antanut. (lapsiemme jälkeen siis)