Vaimo skitsoo
Vaikka otsikko onkin puoliksi lainattu jostain teinibiisistä, niin jotain tuollaista meillä nyt kuitenkin tapahtuu. Meillä on siis pieni perhe jossa pari koulunkäyntiä aloittavaa lasta, vaimo kotona ja minä päivät töissä.
Mitä sitten oikein tapahtuu? Vaimolla on jonkinlaisia ongelmia joista en oikein ymmärrä. Esimerkkinä muutaman viikon takaiset hetket jolloin hän ajoittain jähmettyi paikoilleen yhteen kohtaan tuijottaen. Jos jotain kysyi, niin sitä ei kuultu tai siihen ei vastattu. Huoneesta toiseen siirtyminen saattoi tapahtua silmät kiinni.
Tuostaan vaimo on piristynyt, mutta puheessa on pahoja epäloogisuuksia. Joku väri voi esimerkiksi olla “paha ja se syö”.
Näyttöpäätteet ovat myös pahoja, ne aiheuttavat jotain haittoja päällä ollessaan vaikka hän ei sitä kuulisi tai näkisi. Yhtenä iltana kiinni olevakin televisio oli peitetty viltillä ilmeisesti varmuuden vuoksi.
Kotiin ei voi tilata pitsaa, kun “se olisi kyllä hyvää, mutta kun ei tiedä kuka sen oikein tuo”. Ulkomaalaisista aiheutuu jotain haittaa jota en ole saanut tarkemmin selville.
Ulkomaalaisten lisäksi haitallisia ovat vanhat ihmiset “ne imee elinvoimaa”.
Pihalla oli viime kesänä mustarastas. “Tänä vuonna en halua sitä tänne”. Torjuntakeinot eivät minulle ihan auenneet.
Vaimolla on joku hoitosuhde ja hän käy jonkun hoitajan luona keskusteluissa. Minulle ei diagnoosia ole koskaan kerrottu, liekö edes tehty. Nyt niitä aikoja on muutaman viikon ajan siirretty ja peruttu. Ne ei kuulemma ole tarpeellisia eikä pakollisia.
Ongelma noissakin keskusteluissa on se, että tuollaisen tunnin vaimo voi skarpata ja olla hyvinkin hyväkuntoinen.
Lääkkeitäkin hänelle on määrätty useampaa eri lajia. Yksi jota hän syö on merkiltään Ketipinor, sitäkin syödään vähän miten huvittaa. Muuten sitä ei kuulema tarvitse, kuin vaan nukahtamiseen silloin tällöin.
Mistään tautiin tai lääkkeiden syömiseen liittyvästä keskustelusta hän kieltäytyy erittäin voimakkaasti. Käytös on niin voimakas, että en ole viime aikoina uskaltanut tuosta paljoa kyselläkään.
Mitähän tässä oikein pitäisi tehdä? Kohta ei omatkaan voimat enää varmaan riitä.
Kommentit (3)
En tietenkään tiedä vaimostasi tai perheesi tilanteesta muuta kuin mitä kirjoitat, mutta nyt kyllä kuulostaa siltä että hänen terveydentilansa on heikentynyt. Esimerkiksi Ketipinor ei auta psykoottisiin oireisiin jos sitä ei syö.
Voisitteko mennä yhdessä lääkärille? Minusta tuossa alkaa nousta jo huoli lasten hyvinvoinnista. Jos ihmisellä on paranoidisia pelkotiloja, se saattaa vaikuttaa myös lasten turvallisuudentunteeseen ja kehitykseen. Jospa menisitte koko perhe esim. perheneuvolaan juttelemaan. Tämän kaltaisissa tapauksissa yleensä koko perheen voinnista kannetaan huolta, etenkin lasten. Saattaa olla että jokin lyhyt sairaalajaksokin olisi lääkityksen tehostamiseksi paikalllaan, mutta siitä toki lääkäri päättää.
Kaikenlaisten psyykkisten oireiden kanssa voi oppia elämään ja myös mielenterveyskuntoutuja voi olla hyvä äiti ja vanhempi ja lapset selvitä KUNHAN asioista puhutaan eikä sairausoireista käyttäytymistä pidetä normaalina. Tämä virtahepo olohuoneessa, eli lyhyesti vaietut perhetilanteet sairastuttavat perheenjäseniä enemmän kuin kipeimmätkään keskustelut. Avoimuus (lapsentasoisesti) on tervehdyttävää.
Jos vaimo ei mitenkään suostu lääkäriin, voit ottaa itse yhteyttä lastenneuvolaan/perheneuvolaan tai esim. päivähoidon kautta. Apua te tarvitsette ja tietenkin mitä pikemmin, sen vähemmän haittoja lapsillekaan tulee.
Voimia perheellenne ja saanko toivottaa myös siunausta?
diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Väestöliitolla on hyviä myös nettiauttamispalveluja. Esim tällainen Vastaamo-palvelu toimii palvelusetelinä tietyissä kunnissa.
Tutustu myös näihin, apua saadaksesi
http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/vastaamo-palvelu/
Hei, toivottavasti olette jo saaneet apua, mutta halusin kuitenkin vastata. Olen itse kahden pienen lapsen äiti ja kärsinyt yli 2 vuotta uupuneisuudesta ja masennuksesta, joka laukesi ylivoimaisesta väsymyksestä ja menneiden aikojen käsittelemättömistä kriiseistä. Olen skitsonnut ja ollut huutava ja itkevä äiti. Ymmärsin hakea apua kun meinasin lyödä lastani enkä päässyt enää sängystä ylös. Kuten lapseni, myös rakas puolisoni kärsi tilanteesta. Haluankin korostaa että äidin vaikea skitsoilu on koko perheen sairaus, ei vain äidin, ja siksi sairauden käsittelyyn ja ymmärtämiseen on oikeus koko perheellä. Puolisoni avustuksella saimme haettua apua. Soitto kunnan perhetyöntekijälle, lääkärikäynti ja mielialalääkitys, psykoterapia. Kävin oma-aloitteisesti myös yksityisen psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolla, uudet lääkkeet ja yksityinen psykoterapia-kuntoutus (johon muuten saa Kelan tukea). Nyt tuntuu jo paremmalta, mutta en vielä työkykyinen. Jälkeenpäin ajatellen en pahimmassa olossa ollut siinä tilassa etten ymmärtänyt omaa ja perheeni parasta hakeutumalla kehoituksesta hoitoon. Olisi tarvinnut kovempia otteita lähipiiriltä, mutta eihän se puolisokaan ymmärrä missä mennään! Jos vaimosi on tässä samassa tilassa, ettei enää ymmärrä omaa ja perheensä parasta, niin ota sä Kesämies ohjat käsiin ja vaikka kannat itsesi ja vaimosi saamaan apua. Suosittelen yksityistä vastaanottoa, korkeampi hinta, mutta varmasti nopeaa ja asiaan erikoistunutta. Pieni hinta suuresta avusta! Voimia teille koko perheelle :)