Mistä/milloin huomasit olevasi rakastunut?

Siis tällä palstalla varsinkin, kaikkien limojen yms joukossa :D Ja av:lla saattaa hukkua muiden sekaan...



Enpä osaa omalta kohdaltani sitä niin tarkasti määritellä, kai se vain on tunne, joka vahvistui pikku hiljaa. Ensin kiinnostuin hänestä, vähitellen tutustuttiin ja samalla ihastuin häneen. Ajan kuluessa tajusin sen olevan syvempää.



Luottamus, kunnioitus, välittäminen ja se, että on aidosti kiinnostunut toisen asioista ja mielipiteistä, saman suuntaiset mielipiteet ja arvot - nämä ovat omasta mielestäni avainasioita suhteelle.



Mutta kesällä sen kuitenkin tajusin, tulee aina lämmin olo ja kun suljen silmät, näen oranssia :D

Siis ei ole koskaan ollut sellaista tiettyä hetkeä, että olisin tajunnut, että olen rakastunut tai rakastan jotakuta. Ei edes mieheni kanssa. Muiden kanssa suhteet ovat olleet niin lyhyitä, max. kuukauden mittaisia, etten mä ole siinä ajassa ehtinyt tajuta kuin toisen etunimen hädin tuskin (no, ei nyt ihan, mutta melkein), ja sitten se olikin siinä. Mieheni on ollut ainoa, jonka kanssa suhde on kestänyt pidempään, nyt viisi vuotta. Muistan, kun vielä puoli vuotta seurusteltuamme mietin, että mikähän tuota miestä vaivaa, kun se tuossa edelleen roikkuu, ja heti perään ajattelin, että onpa kyllä mukavaa että roikkuu. Varma olin kuitenkin, ettei tämä meidänkään suhde kauaa kestä.



Sitten meille astuikin arki kuvioihin. Tulin raskaaksi, menimme naimisiin ja saimme esikoisemme. Ensimmäinen vauvavuosi oli niin raskas, ettei kummallakaan ole juuri muistikuvia siitä, ja ero kävi sen verran lähellä, että muutettiin joksikin aikaa eri osotteisiin. Kun muutimme taas saman katon alle, taisin ensimmäisen kerran ajatella, että taidan minä tuota miestä rakastaa, kun vieläkin sen kanssa haluan olla. Sen jälkeen aina silloin tällöin olen huomannut ajattelevani, miten ihana mies mulla onkaan ja miten kiitollinen saan hänestä olla. Eivät nämä nyt kuitenkaan mitään sen suuremmin säväyttäviä ajatuksia ole, hymy vain nousee kasvoille väkisin ja tahdon halata miestäni siitä hyvästä, että on niin ihana.

Itse rakastuminen tulee ihastumisen jälkeen aika liukuvasti.

M43

Olin käynyt pari kertaa ulkona kivanoloisen miehen kanssa, ja kolmannella kerralla kun näimme, rakastuin. Olimme juuri suudelleet (ei eka kerta) ja katsoimme läheltä toisiamme silmiin kun tajusin yhtäkkiä haluavani sukeltaa miehen sinisiin silmiin, sulavalinjaisesti pää edellä. Ja silloin tajusin ja koin hyvin voimakkaasti, että nyt rakastuin, koska eihän se olisi mahdollista :-D Kahteen silmään ei voi yhtä aikaa sukeltaa pää edellä, enkä sitäpaitsi osaa edes sukeltaa...



Nainen, silloin 33v.

ensimmäisen seksin jälkeen (n.1kk yhdessä) kun tajusin että meillä synkkaa niin täydellisesti kaikilla tahoilla. Itse seksi oli huonompaa kuin nyt, aloittelua, mutta se ytheys ja hyvä olo oli tosi voimakas ja taisi tulla vähän itkukin siinä kun ymmärsi että tää on tässä..



Vieläkin 2v jälkeen vatsa menee aivan mykkyrälle pelkästä katseesta, suutelemisesta puhumattakaan. Tunnen lempeää hellyyttä kun katselen miestä tekemässä töitään tai muuten vain ohimennen arjen keskellä. Olemme aika erilaisia luonteeltamme, mutta huomaan että mies kolahtaa minun heikoimpiin kohtiin ja näin "kasvattaa" minua, olo on turvallinen, rauhallinen ja rakastettu ja tuntuu ettei mikään ulotu minuun enkä ole yksin maailmaa vastassa. Minulla on rankka menneisyys ja tämä on todella sitä mistä olen aina unelmoinut!



:) :) olipas ruusuinen ja vaaleanpunainen viesti. Sitä se kuitenkin on parhaillaan, vastapainoa elämän kovuudelle! N30

ensimmäisen seksin jälkeen (n.1kk yhdessä) kun tajusin että meillä synkkaa niin täydellisesti kaikilla tahoilla. Itse seksi oli huonompaa kuin nyt, aloittelua, mutta se ytheys ja hyvä olo oli tosi voimakas ja taisi tulla vähän itkukin siinä kun ymmärsi että tää on tässä.. Vieläkin 2v jälkeen vatsa menee aivan mykkyrälle pelkästä katseesta, suutelemisesta puhumattakaan. Tunnen lempeää hellyyttä kun katselen miestä tekemässä töitään tai muuten vain ohimennen arjen keskellä. Olemme aika erilaisia luonteeltamme, mutta huomaan että mies kolahtaa minun heikoimpiin kohtiin ja näin "kasvattaa" minua, olo on turvallinen, rauhallinen ja rakastettu ja tuntuu ettei mikään ulotu minuun enkä ole yksin maailmaa vastassa. Minulla on rankka menneisyys ja tämä on todella sitä mistä olen aina unelmoinut! :) :) olipas ruusuinen ja vaaleanpunainen viesti. Sitä se kuitenkin on parhaillaan, vastapainoa elämän kovuudelle! N30

Mutta rakkaus ei löytänyt minua... eli ed. mainittu viesti oli just kuin omani mutta toinen osapuoli ei näin tuntenutkaan vaikka luulin yhteyden olevan molemmin puolista, koska niin täydellistä hetkeä ei voi olla jos tunne ei ole molemminpuolinen.... näinkin käy... ja vissiin aika useinkin...

vuosia hänet tunsin, aina meidän välillä on ollut jotain.

Tapasimme pitkän pitkän tauon jälkeen. Voin sanoa ihan suoraan, että ihastuin heti.

Tapailimme, ajattelin häntä kokoajan, hän tuli uniini, haaveilin ja uneksin hänestä...

Ensimmäinen suudelma... aaah, en ikinä unohda sitä.

Ja se kun rakastelimme ensimmäisen kerran... huuuh..

Olimme kai tapailleet pari kk, katsoin häntä silmiin.. niin ihaniin silmiin.. tunsin niin suurta iloa, mielihyvää, rakkautta, että kyyneleet tulivat silmiin. Tajusin, että olen rakastunut häneen ja sanoin sen hänelle.

Rakastuminen muuttui hyvin pian rakkaudeksi häntä kohtaa.

Suurta välittämistä, luottamista, halua, kiihkoa, rakkautta. Hän on, hän vaan on.. sanat eivät riitä kertomaan tätä tunnetta :)

Rakastumisen hetkeen liittyy kyllä paikka, tietenkin se paikka missä asian tajusin.

Ja hänen katseensä sillä hetkellä kun asian tajusin, sitä en unohda koskaan.

Sen kummemmin muuta ei siihen liity, mutta tilanne säilyy mielessä ja näen meidän siinä hetkessä kuin kolmantena osapuolena, katselemassa meitä.



Minä luulen, että kaikilla rakastuminen tuo samanlaisia tunteita ja siihen liittyy samanlaisia asioita. Mutta naiset puhuvat ja kuvailevat niitä helpommin kun miehet.

Olin pitkään miettinyt rakastanko häntä vai enkö ja tullut siihen tulokseen, että en. Kuitenkin se sitten iski niin voimakkaasti yhden meidän pitkän puhelun jälkeen. Tunsin aivan älyttömän suurta lämpöä kehossa ja purskahdin itkuun. Tajusin että hän on elämäni pakopaikka ja turva. Ja vieläkin tulee kyyneliä silmiin aivan odottamatta.

Ensirakkauteni kanssa en ole ihan varma missä kohtaa rakastuin. Ihastuin voimakkaasti jo ensisilmäyksellä ja olin aivan ekstaasissa kun sain olla hänen kanssaan. Hänen katsomisensa syvälle silmiin, suutelu, rakastelu. Kaikki oli vain niin täydellistä, vaihdoimme ajatuksia ja juttelimme läpi yön, en saanut nukutuksi, ajattelin vain häntä, elin jossain rakkauskuplassa. Kun hän kertoi rakastavansa minua meinasin pyörtyä. Kai olin sitten rakastunut vaikken edes tajunnut sitä heti.

Sitten hänestä tuli omituinen ja välttelevä, ilmeisesti hän oli retkahtanut johonkin huumekoukkuun (päättelin jälestä päin), en kuullut hänestä moneen viikkoon. Lopulta sain hänet kiinni ja hän halusi erota, "ei ollut arvoiseni". Siinä vaiheessa kun sydämeni särkyi, melkein pysähtyi, en saanut henkeä, itkin viikkoja, jopa kuukausia eron jälkeen sillä en halunnut mitään muuta kuin olla hänen kanssaan, koko loppuelämäni oli onneton ja pilalla.

Btw: tutkitusti mielisairaimmat ihmiset rakastuvat voimakkaimmin. Meillä taisi molemmilla olla taipumusta läheisyysriippuvuuteen...

Anyways, pääsin vuosien myötä yli hänestä (päästin irti toiveesta, että palaisimme yhteen) vaikken uskonut rakastuvani enää yhtä voimakkaasti.

Sitten tapasin mieheni. Hän on todella upea ihminen, mutta suhtauduin varautuneesti. Olin selvästi ihastunut häneen, mutta halusin edetä tunnetasolla rauhallisesti. Vaikeaa se tosin oli kun ajauduimme muuttamaan yhteen jo pari viikkoa tapaamisestamme, olimme kuitenkin niin tiiviisti yhdessä ja mies piiritti minua kuitenkin koko ajan. Ja olihan hän ihastuttava, komea, fiksu, hauska, huomaavainen, raamikas, seksikäs, ihana, luotettava(noloinen), avoin, empaattinen, komea, ihana, hauska, hauska, hauska.... "Tässä sulle avain mun luo" "öööö kiva kiitos"

Mieheni kertoi ensin rakastuneensa minuun, mistä olin aluksi järkyttynyt, en ollut vielä varma oliko minulla niin voimakkaita tunteita. Vähän hän loukkaantuikin kun kerroin, etten ollut itse vielä aivan niin syvällä suhteessa ja varma tunteistani, pidin häntä älyttömän ihanana kyllä. Sitten ajan kanssa kun jatkoimme yhdessä elelyä ja näin häntä enemmän arjessa ja juhlassa, aloin vähitellen kiintyä ja luottaa häneen estoitta. Jossain kohtaa hänestä tuli minulle rakas.

Noin puoli vuotta seurusteltuamme ja asuttuamme kimpassa mieheni ajoi hirvikolarin. Olin hänen hätäkontaktinsa ja kun minulle soitettiin, että hän on sairaalassa purskahdin lohduttomaan, lähes hysteeriseen itkuun enkä pystynyt hillitsemään sitä. (Vertailukohtana kuultuani veljeni joutuneen auto-onnettomuuteen pystyin silloin olemaan aika tyyni, vain todella huolestunut.) Silloin tajusin, etten tahdo elää ilman sitä miestä, kun pääsin sairaalaan niin hänellä ei onneksi ollut kuin murtumia ja lievä aivotärähdys.

Kerroin siinä miehelle, että rakastan sitä. Kipsatun sulhasen kanssa menin naimisiin. <3