Lue keskustelun säännöt.
Olenko mitään ilman lapsia?
04.03.2012 |
Olen miettinyt paljon, ovatko lapset useimmille meistä vanhemmista tekosyy välttää elämän vaikeita kysymyksiä. Mikä on elämän tarkoitus? Kuka minä lopulta olen? Mitä haluan elämässäni tehdä? Kun hankkii lapsen, on helppo vastata, että lapset ovat elämän tarkoitus, että minä olen Taijan ja Elisan äiti, että käyn töissä, jotta perhe pysyisi leivässä. Mutta kuuluisiko lapsellani olla äiti, joka tajuaisi elämästä vähän enemmän? Joka olsi joku ilman lastakin? Nämä ajatukset heräsivät taas, kun kävin lukemassa tämän blogin http://homotiainen.blogspot.com/2012/03/aikuisten-asiaa.html
Vaikka siinä ei varsinaisesti vanhemmuudesta puhutakaan, puhutteli se minua vanhempana.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän siinä mitään pahaa sinänsä ole, jos tuntee niin vahvaa vetoa äiti-identiteettiin, että ei koe olevansa kokonainen ilman lapsia. Mutta tietenkin terveemmän itsetunnon ja sitä kautta myös kasvatuksen saavuttaa hyväksymällä itsensä ensin ihmisenä lapsien kanssa tai ilman..
Joskus, kun parikymppisyyden korvilla vinkaisin lapsi-äiti-seurueessa, että "ää, minäkin haluan lapsia" , tuli tuima vastaus eräältä äidiltä: "Miksi niiden lapsien pitää aina olla _omia_ ? Eikö riitä, että niitä on ympärillä?"
Niin, harva äiti pistää pahakseen ihmisiä jotka tahtovat osallistua lastenhoitoon. Valitettavan usein lapset ovat jokin minän jatke vanhemmilleen. Sellaisen välttämiseksi olisi tietenkin ihanteellista olla itsensä kanssa tasapainossa ennen lasten hankintaa. Mutta siinä pelaa vastakkain fyysiset ja henkiset arvot, että kumpien haluaa olevan kunnossa äitiysaikana. Valitako sitten ensin etsivänsä itseään vuosikaudet ennen äidiksi tulemista, vai hypätä kelkkaan "epätäydellisenä" ..? Nuoren äidin etu on kehon nuoruus/terveyden huippukohta/elinvoima - kun taas vanhemman äidin on henkinen kypsyys/läsnäolo/tasapaino.
Ei liene yhtä oikeaa tietä. :)