Monikieliset perheet - onko kielellä kenties väliä?

Tulipa tässä mieleeni yksi varsin kiintoisa juttu. Vaihdettiin perheen kanssa hiljattain asuinmaata ja sen myötä tietysti muuttui asuinympäristön kieli. Voiko puolisojen välillä toimivaa kieltä äkkipäätään kuitenkaan vaihtaa? Onnistuuko se ja millä ehdoilla, jos yhteinen kieli on ollut jo vuosikymmenen ajan jokin muu kuin kummankaan oma äidinkieli tai asuinmaan kieli?



Suomessa asuvina kaikista tehokkainta kieltä osaamattoman perheenjäsenen kannalta olisi varmaan se, että puhuttaisiin jatkuvasti/ yritettäisiin puhua aina suomea. Se saattaisi kyllä rajoittaa hieman keskustelujen tasoa alkuunsa, jos toinen lähtisi ihan nollilta. Mutta onhan joukossamme toki sellaisiakin, jotka ovat oppineet kielen juuri noista lähtökohdista. Vai onko heitä?



Olisi varsin kiintoisaa kuulla, onko jossakin taholla kenties päästy jossain vaiheessa kokonaan eroon tuosta mukana ¿roikkuvasta¿ kolmannesta kielestä vai raaskiiko siitä edes päätää irti :) Meillä se on ainakin todella tunteiden tulkki ja niin vahvasti mukana kuvioissa, että voi olla työn ja tuskan takana päästää siitä irti.



Mikä teillä vaikuttaa ylipäätään siihen, mitä kieltä perheessä milloinkin käytetään? Onko kaikilla käytössä aina poikkeuksetta yksi yhteinen puolisojen välillä puhuttu kieli, olipa sitten tilanne mikä hyvänsä, vai ratkaiseeko tilanne loppujen lopuksi sen, mitä kieltä puhutaan? Rakastetaanko vaikkapa yhdellä kielellä ja riidellään toisella :) Julkisesti käytetään ehkä jotain tiettyä kieltä tai sitten lasten/tiettyjen tuttavien ollessa paikalla pitäydytään tietyssä kielessä.



Meillä käytössä on kolme kieltä ja aika lailla kaikkea kolmea pannaan peliin päivittäin ¿ hieman tilanteestakin riippuen. Ollaan myös hieman testailtu viime aikoina ihan mielenkiinnosta, julkisessa käytössä nimittäin: onko sillä, että puhuu jotain tiettyä kieltä suurempaa merkitystä noin yleisesti.



Ja on se kyllä kumma, kuinka Suomessa saavat tosiaan eräiden kielten puhujat huomattavasti parempaa palvelua kuin toiset. Etelä-slaavilaisilla kielillä palvelu ei esimerkiksi tunnu pelaavan ollenkaan niin hyvin kuin esimerkiksi romaanisilla kielillä. Ihan kuin sillä nyt olisi jotain merkitystä, kun asiat hoidetaan virastoissa/ravintoloissa/pankeissa tms. kuitenkin Suomessa suomeksi (tai ruotsiksi) ja ainostaan sivullisen eli sen asiakkaita palvelevan korviin kuuluu se keskinäinen ¿kälätys¿. Siltä pohjalta tehdään kuitenkin varsin paljon tulkintoja.



Minusta se on kyllä aika " jännä" yksityiskohta. Mutta onkos siinä nyt laitaa ollenkaan... ei voi kun ihmetellä. Että niin kuin esimerkiksi saksaa puhuva pariskunta saisi ystävällisempää/nopeampaa palvelua kuin vaikkapa venäjää puhuva pariskunta. Olkoonkin että asiointikielenä olisi kuitenkin suomi.



Vaikka toisaalta ilmiö on tuttu varmasti muuallakin maailmassa. Itse sain havaita ulkomaanvuosinani, että Suomen kieli ei useinkaan tunnu sulattavan erityisiä sympatioita jos ei kyllä tunteita toiseenkaan suuntaan ¿ varmaankaan siksi, kun ei sitä osaa kukaan edes yhdistää mihinkään maailmankolkkaan. Ja osataanhan se kyllä ajoittain yhdistääkin, ainakin naapurivaltioissa...ja tulkintoja toki tehdään siltä pohjalta....



Onko joku joskus havainnoinut asiaa kenties joltain kulmalta? Tuohan paljastaa kuitenkin ihmisestä jotain, jos pelkkä jonkin kielen kuuleminen aihettaa muutoksia kättäytymisessä/palvelussa johonkin tiettyyn suuntaan.