Pikkuvalitus, ei tärkeää.
Tuli taas niin nolla-olo kun veljeni kävi kylässä. Hän asuu ulkomailla, ja on äärettömän älykäs ja paljon urallaan saavuttanut.
Hän kertoo aivan uskomattomia asioita maailmalta aina kun käy kylässä. Hän on patentoinut keksintöjä ja on ansainnut miljoonia.
Hänellä on työskennellyt paljon alasia, mutta nyt keskittyy omiin projekteihinsa.
Googlettamalla hänestä löytyy yli sata sivua, ja hän on tunnettu henkilö piireissään.
Tällä hetkellä hänellä on menossa paljon aikaa, työtä, älyä ja kestävyyttä vaativa projekti joka tulee aikanaan keräämään paljon median huomiota niin täällä kun atlantin toisellakin puolella ja Aasiassa, hänen vuositulonsa tulevat nousemaan 0,5-2miljoonaan.
Hän haaveilee ostavansa eläkepäivillään asunnon helsingin parhaalta paikalta, aikoo ostaa ulos entisen asukkaan hinnalla millä hyvänsä. Hän on jo valinnut tulevan asuntonsa.
Hän on saanut haastattelupyyntöjä ympäri maailmaa. Media on jo kiinnostunut hänen näkökulmistaan ja projekteistaan, ennenkuin varsinainen pääidea on edes julkisesti toteutettu.
Hänen elämänsä on jännittävää, hän joutuu olemaan jatkuvasti varuillaan liikkuessaan kotimaassaan.
Hän ei voi ääneen puhua asioista, koska häntä tarkkaillaan.
Hän kyselee meidän tulevaisuuden suunnitelmistamme ja kehottaa tähtäämään korkealle.
Kun hän lähtee tulee niin yltiöarkinen ja masentunut olo!
Nyt on pakko alkaa opiskella kunnolla niin että voisin edes hiukan yrittää yltää veljenii tasolle, tehdä perheeni ylpeäksi.
Argh! Olenko minä vain kotiäiti? Minäkin voisin yltää korkeuksiin, en saa tästä elämästä sitä tyydytystä joka veljestäni huokuu! Olenhan hänelle sukua.
Kohta taas totun tähän ja jään AV:lle roikkumaan, nauttimaan arjesta..
Muistaisinkohan käydä lukemassa veljen blogin ja haistaa taas vainun menestyksestä.
Huh! En voi tätä ystävillenikään jauhaa, joten pistin tänne, thanks.
Kommentit (6)
Insinööriäiti:
Onko se yhtä sujuvaa ja onnellista? Pystyykö hän tuon kaiken muun lisäksi keskittymään siihen?.
Veljeni perhe-elämä on sujuvaa ja onnellista, he tekevät vaimonsa kanssa projekteja yhdessä ja nauttivat menestyksestä.
Toki myös huolta on. Heillä ei ole lapsia, ja tuskin saavatkaan ja se heitä jäytää.
Joten siinä mielessä voin tuntea onnistumista, koska minulla on perhe, mutta en osaa aidosti nauttia ja olla tästä ylpeä.
Arki painaa kotona, ja tuo kaukainen bisnesmaailma kaikkine herkkuineen tuntuu jännittävältä ja tavoittelemisen arvoiselta.
Tänään olen koko päivän määrätietoisesti ajatellut pyrkimyksiäni, minulla on himo tähdätä korkealle, mutta tuntuu pahalta aloittaa tyhjästä! Katson kotona duunarimiestäni ja mietin miten nololta vaikutimme veljeni vierailun ajan.
Haaveilen kuinka minusta tulee menestyksekäs ja mieheni voi jäädä koti-isäksi.
Usein en voi edes katsoa tv:stä menstyksekkäitä ihmisiä kun tulee pisto sydämeen. Kova kaipuu.
Sinne minut on luotu! Vai onko...
Seura tekee kaltaisekseen. Vielä hetken kestää tämä huuma jonka veljeni minuun tartutti, mutta pian kasvan takaisin muottiini alakastiseksi, väsyneeksi äidiksi, unelmineen.
Tavoitteet muuttuvat unelmiksi.
Kenties tänä vuonna aloitan pyrkimykseni ylös. Ehkä sitten kyllästyn, enkä olekaan valmis tekemään töitä menestyksen eteen. Mutta ehkä olen.
Minulla no niin paljon asioita joita tahdon tehdä, joissa tahdon kasvaa mestariksi!
Ehkä nyt syksyllä..!
Yksi lempisanonnoistani on " Hyvin menee, kun ei vertaa" . Mieti, mitä itse aikuisten oikeesti haluat elämältäsi, mitkä ovat niitä tärkeitä asioita. Mistä unelmoit? Miksi juuri niistä? Kenen takia? Mitä unelmien toteuttamiseen vaadittaisiin? Aika harva ihminen saa kaikki kerralla, usein menestys vaatii kovaa työtä.
Varmaan meillä jokaisella on elämässä alueita, joilla menee hyvin, ja toisia alueita, joilla ei mene niin hyvin. Sitä paitsi, kaikkeen tottuu ja nälkä kasvaa syödessä. Vastuullinen asema, ulkomaanmatkat jne. voivat aluksi tuntua haastavilta ja kiehtovilta, mutta joskus sitä huomaa toivovansa, että joku muu ottaisi välillä vastuun tai että pääsisi pian kotiin... Ja millaista elämä olisi, jos täytyisi koko ajan olla varuillaan, epäillä varmuuden vuoksi kaikkia?
ett veljesi elää tyylillään ja sinulla on oma elämä. Ei sinun tarvitse kilpailla veljesi kanssa. Jokaisella on minun uskoni mukaan yksi elämä eli nauti siitä ja anna veljesi puhua.
vertailu!
Kirjaa ylös mitä haluat, millaiseksi näet itseäsi 5/10 vuoden kuluttua. Mitä saat, mistä joudut luopumaan, mikä on " menestyksen" hinta jne
Kun luin kirjoituksesi, se vaikutti kovin tutulta, toivoin etteivät tutut vaan luule, että minä olen sen kirjoittanut.
Jos mulla ei olisi lapsia, niin keskittyisin uraan. Nyt vietän mieluummin aikaa perheeni kanssa keskipalkkaisessa työssä.
Olen taas ylpeä siitä, että meillä on päätetty nyt keskittyä tähän perhe-elämään.
ps. Siskoni ja hänen miehensä eivät ole saaneet (vielä) lapsia, ja he ovat täyttäneet tyhjyyttä (omin sanoin!) uusilla haastavilla työkuvioilla jne. Se heille suotakoon, mutta itse näen meidän elämän antoisampana!
Onko se yhtä sujuvaa ja onnellista? Pystyykö hän tuon kaiken muun lisäksi keskittymään siihen?
Etkö sinä voisi vuorostasi tuntea onnistumista ja pärjäämistä perhe-elämän vuoksi?
Kieltämättä tuntuu vähän vaatimattomalta kertoa omista suunnitelmista jos ovat mallia " mahdollisimman pysyvää lasten vuoksi ja työkin sellaista että on lapsille aikaa, joten ei kannata liian haasteellista ja aikaa vievää miettiä" ... Tältä minusta tuntuu jo välillä jopa " tavisten" suomalaisten kanssa, joilla on tavoitteita ja haasteita toteuttaa työelämässä tai ovat jo saavuttaneet niitä kohtalaisen korkealle. Mutta voisi sanoa että olen priorisoinut elämäni näin ja olen tyytyväinen, vaikka en ole ehkä aina niin " fiksu ja filmaattinen" ja välillä tunnen " huonommuutta" näiden pärjäävien ihmisten rinnalla.