Erotako vai jatkaa? Ja mikä on lasten etu?
Olen 48v kahden lapsen, 12v poika ja 14v tyttö, isä. Nuoremman lapsemme syntymän jälkeen ikäiseni vaimoni suhde minuun muuttui. Hänen kiinnostuksensa seksiin hiipui. Laitoin asian kahden vajaan kahden vuoden välein syntyneen lapsen mukanaan tuoman hässäkän piikkiin, mutta tilanne ei korjautunut vuosienkaan kuluttua. Ajauduin vonkaamiskierteeseen; viikon-kahden välien kärtin seksiä, kunnes sain "kolmen minuutin munan", eli panon naiselta, joka ei yrittänytkään peitellä, että asia ei kiinnosta häntä lainkaan. Kolmisen vuotta sitten vaimoni tuskastuneena tokaisi, että minun olisi parempi hoitaa tarpeeni maksullisten naisten kanssa. Ahdistuin ja pakotin hänet parisuhdeterapiaan. Vaimoni ei ottautunut asiasta lainkaan, mutta niillä avuin taaperrettiin parisen vuotta. Vaimoni palasi prostituoitujen käyttöön pariin kertaan ja ajattelin, että siinä ehkä olisikin ratkaisu. Mutta eipä ollut. Paitsi ehkä siinä suhteessa, että ymmärsin, että minun ongelmani ei olekaan seksin puute vaan läheisyyden puute ja hyväksytyksi tulemisen tarve. Moralistit sanovat nyt että en hyväksytyksi tulemista ansaitsekaan, mutta jätän sen omaan arvoonsa. Myös kaikki muu fyysinen läheisyys väliltämme on sammunut. Vaimoni ei halua keskustella asiasta koskaan. Eilen hän sai sitten sanottua, että ei voi koskettaa eikä halata minua, ei osaa selittää miksi, mutta ei tee sitä ilkeyttään. Kysyin miksi hän elää minun kanssani, sain saman vastauksen, jonka olen saanut useampaan kertaan; rahan vuoksi. Olen hyvätuloinen ja pystyn tarjoamaan perheelleni mukavan elintason. Mutta nyt en jaksa enää. Ehkä olen jollain tavalla läheisriippuvainen, kun en ole aiemmin halunnut erota, mutta nyt haluan. Pohdin mikä on lasten etu. Katsoa tunneköyhää parisuhdetta, jossa ei juuri riidellä, mutta ei sitten mitään muitakaan tunteita näytetä? Vai ero ja elämä eron jälkeen?
Kommentit (3)
Sait jo Olivianalta hienon vastauksen.
Se oli yksi esimerkki siitä, miten vieraatkin ihmiset voivat haluta tukea ja neuvoa toisiaan!
Otsikossasi oli erittäin tärkeä kysymys: mikä on lasten etu? Siihen ei voinekaan saada yksiselitteistä vastausta. Kuitenkin monet perheterapeutit korostavat, että lasten todellinen koti on vanhempien parisuhde. Lapset eivät ainoastaan opi ja saa mallia siitä, vaan myös elävät sen tunnemaailmaa omiin tunteisiinsa heijastuksena. Omista vanhemmistaan he saavat muunmuassa kosketuksen siihen, mitä on olla mies tai nainen.
Kertomuksessasi on mielestäni selkeästi esillä, miten monelta kantilta asiaa olet pohtinut. Ajattelet lapsia, vaimoa ja itseäsikin. Hyvä, että kävitte terapiassa, vaikka siitä ei selkeää toivomaasi apua ollutkaan siihe, että läheisyyys kasvaisi.
Läheisyyden ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet ovat ihmisen perustarpeita. Ja sinä, kuten kaikki, ansaitset sitä. Pakottamalla tai kauppaa tekemällä ei voi läheisyyttä kuitenkaan saada. Prostituoitu ei voi antaa sitä omana itsenään hyväksytyksi tulemisen kokemusta, jota kaipaat. Tavallaan kerrot karua kieltäsi siitä, että vaimosikin on sinun kanssasi rahan takia. Kauppatavaraa? Sitä ihmissuhteet eivät saisi olla. Uskon, että sen kuuleminen on viiltänyt sinuun syvän haavan. Vaimollasi on oma historiansa, miksi hän ei kykene läheisyyteen tai miksi ripustaa oman elämänsä arvot rahaan, mutta sitä emme tässä voi käsitellä, se hänen pitää työstää itse. Kuulostaa, että liittonne ei nosta hänenkään ihmisarvoaan. Tuskin hän on onnellinen siitä, että läheisyys on loppunut, vaikka muuhun ei pystykään. Mutta antamalla hänen jatkaa tuota tunnekylmyyttä menet siihen hänen "haavaansa" mukaan, eikä se eheytä kummankaan sisäistä maailmaansa, vai mitä arvelet?
Teittepä mitä tahansa, selvää on, että jonkun asian on muututtava. Samalla lailla jatkamalla näivetätte itsenne, eikä se ole edes kristillisen ihmisarvon mukaista. Aajttelen, että Luoja on tarkoittanut perheen ja parisuhteen olevan ilo ja lahja, eikä sen tarkoitus ole tehdä kenestäkään pystyyn kuollutta, katkeroitunutta keloa.
Oliviana ehdottikin jo kokeeksi asumuseroa. Se minullekin tulisi mieleen. Voisitteko vielä mennä sille terapeutille, jonka luona kävitte. Pohtia siellä, miten järjestää asiat niin, että lasten tarpeet tulisivat mahdollisimman hyvin huomioon otetuksi. Ja ottamaan ne tunteet nyt puheeksi, ihan lastenkin kanssa. Neuvominen on monesti pahasta, mutta nyt sanoisin: älkää opettako lapsia siihen, että tyydytään pahaan oloon eikä pyritä muuttamaan mitään.
Siunausta elämäänne
t KirkkoSisko, diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat
Oliviana ja KirkkoSisko. Käsitykseni siitä, että tämän tilanteen jatkuminen ei ole kenellekkään hyväksi, vahvistui. Sen verran tässä on ehtinyt tapahtua, että vaimo kertoi käyneensä kertaalleen psykiatrilla, joka oli ehdottanut terapiaan menemistä. Kun kysyin, aikooko mennä, sain taas tavanomaisen "se on oma asiani" vastauksen. Mutta enpä tiedä mitä siitäkään ajatella; tämäntapaisen ongelman ratkaiseminen psykoterapian keinoin taitaa olla aika monen vuoden projekti, jonka lopputulosta ei voi tietää kukaan. Parisuhdeterapeutille soitin myös ja hän sanoi ykskantaan, että ero on ainoa vaihtoehto. Eikä vaimo tuntunut luottavan häneen alun perinkään, ei se tie on kuljettu loppuun. Itse kävin pitkän kolmen vuoden terapian läpi kolmikymppisenä ensimmäisen eron jälkeen. Sen jälkeen olen pitänyt terapeuttiini yhteyttä muutoman vuoden välein, teema on ollut aina tämä sama, nyt vajaa vuosi sitten hänenkin ohjeensa oli sen kaltainen, että palataan asiaan, jos ero alkaa tuntua ainoalta vaihtoehdolta. Ja sitä kohti tässä taidetaan olla matkalla. Nyt tosin on kolme kuukautta vaihto-opiskelija asumassa luonamme ja se on reivannut meidänkin dynamiikkaa paremmalle tolalle hetkeksi. Ja kylllähän tämä toimimaton parisuhde on tuonut kaikenlaista elämään; harrastuksia, luottamustoimia jne, kun on pitänyt keksiä muuta tekemistä. Mutta sen odottaminen, että nuorempi lapsista lähtee kotoa ja minä samalla ovenavauksella, taitaa vain olla ikävän tosiasian työntämistä pois mielestä eikä palvele ketään. Tai oikeastaan vaimo lähtee, meillä on avioehto ja omaisuus on pitkälti nimissäni.
Olet vaikeassa tilanteessa, minusta vaikuttaa siltä että vaimosi on jotekin sokea tuolle omalle tilalleen. Minusta voi vaatia aikuista ihmistä keskusteluun ja vastuun kantamiseen suhteessa. Mitä avioliitossa oleminen teille merkitsee kummallekin?
Mikään ei ole niin kuluttavaa kuin tuollaisessa suhteessa eläminen. Varsinkin jos elämässä ei ole oikein muuta elämää kuin se koti, lapset ja sitten se seksi. Maailma on muuten niin valmis, sotineen ja terroitekoineen, että täällä ei tarvitse nähdä juurikaan vaivaa elantonsa eteen. Tarvitsee vain tehdä valintoja, ja valinnanvaraa on.
Mieti tarkkaan mitä haluat ja yritä keskustella vaikka jonkun ystäväsi kanssa. Jos joudut tekemään ratkaisun yksin, se vaatii sinulta erilaista vahvuutta ja määrätietoista suunnanmuutosta elämässäsi.
Yksi vaihtoehto on asumisero. Sekin kannattaa miettiä...
Voimia.