Miten muilla uhmaikäisillä sujuu?

Aamu alkoi taas hyvin...haluan äiti tapella sun kanssasi totesi toinen. Kysyin, otatko jogurttia vai puuroa. Ehdottomasti puuroa. Puuroa valmistin ja koko ajan karjuttiin, että anna mulle puuroa. Puuron sekaan sitten sekoittelin reseptilääkkeet ummetukseen vitamiineineen. En ota äiti puuroa, anna mulle jogurttia... Sinne meni taas lääkkeet. Sit miljoona kertaa päivässä tanssii varpaillaan ja räyhää räkä poskella ilman tajunnanvirtaa eli turha alkaa mitään selittämään. Joskus (lue turhan usein) menen kaasuun itsekin mukaan ja omatkin puheet kuullostavat lähinnä naurettavilta. Nyt olen kohta pari viikkoa tsempannut hermojani ja ehkä vähän paremmin selvinnyt. Toinen heppu oli tänään suht ok päällä. Ulkona vaan lähtivät kielloista huolimatta menemään eri suuntiin ja autoja ja polkupyöriä saa varoa.



Meillä ollut molemmat tosi omapäisiä alusta asti...liekö keskolassa taistelut kouluttanut kovapäisiksi tai sit geenit molemmin puolin, mutta joka tapauksessa aina on ollut oma tahto kova. 1v ja alle hakkasivat aina päätään seinään ja lattiaan. Toinen hommasi itselleen monta affektikohtausta päivässä, jos en totellut. Sitä tosin ajoittain vieläkin. Jäähylle tätä poikaa ei hevillä saa tai on samantien sininen ja sitten keskitytäänkin lakkauttamaan kohtausta. 2v oli myös aika rankka vaihe, samoin noin 2,5v. Viime talvena oli pari kk tosi idyllistä aikaa ja silloin mietin, että onko vika pelkästään minussa itsessäni, mutta kyllä sitä taas sitten muututtiin lähinnä apinalaumaksi. Tuli mieleen, että vasikat on päässyt karsinasta. Välillä ei ole yhtään mitään otetta poikiin. Huutamista tulee harrastettua liikaa eikä se ole kivaa. Oma luonne sen verran äkkipikainen, että nollatoleranssi nippasujen suhteen on tosiaan paikallaan.



Jututkin on aikamoisia. Kaikki eivät niitä tajua vaan ihmettelevät, mistä moisia ovat oppineet. Sanoivat nimittäin anopillekin sahaavansa sen moottorisahalla palasiksi ja vievänsä sen kaatopaikalle ja ajavansa vielä rekalla päälle. Ehkä sen jälkeen liimaavat kyllä. Naapurille voi yhtäkkiä sanoa, että mene sinä pois ja huutelevat muutenkin tosi fiksuja. Välillä ovat kuin herran enkeleitä. Mene äiti pois...minä oon äitin vauva, äitin oma pikku Ruu. On sitä miehillä aika myllerrys meneillään. Kun vaan äiti osaisi olla viisaampi...



Voimia!

Kuinka kuulostaakin tutulta. Ja tota on jo jatkunut liian kauan....välillä on takki uhman takia todella tyhjä. Meillä tyttö ja poika nyt 2v7kk. Toiminnat motoristisesti ok. Puhetta tulee kun koneesta mutta lauseen oikeat rakenteet ja sanojen päätteet on hukassa aikalailla. Oltiin 2v6kk neuvolassa alipainon takia ja silloin th jo tarjosi puheterapeutille menoa. Mutta tsekataan nyt tilanne 3v uudestaan kun menevät kuukauden päästä tarhaan ja toivon että sieltä tulisi lisää taitoa puheeseen. Tyttö oli muuten vihdoin saavuttanut 10kg painon (10.6kg&84cm) ja poika oli 11,7kg&87.5cm että pieniä ovat ikäisikseen edelleen.

Toi uhma syö äitiä tosiaan. Tänään leikkikentältä poika karkasi. Komensin takasin,huusin ja lopuksi karjuin kun leijona ja kundi ei edes vilkaissut taakseen. Jouduin tosiaan juoksemaan kun oli ehtinyt jo niin pitkälle ennenkuin lähdin perään (toivoin siis että huuto oisi tehonnut) ja poika oli jo autotietä pitkin menemässä kun kiinni sain. Ja tyttö jäi itkemään ja juoksemaan mun perään" äiti älä mene" . Siis raahasin pojan kentälle hiuksista ja farkuista ja oikeesti oisin voinut sen myydä ekalle kysyjälle. Nämä karkaamiset ovat nyt uusin juttu ja aika monta kertaa siitä on jäähyllä istuttu ja tukkapöllyä saatu. Mutta jakeluun ei mene jumaliste millään kun uusi mahdollisuus vain loistaa. No leikit jatkui keskustelun jälkeen kentällä koska tytön takia en raaskinut lähteä roudaamaan lapsia kotia heti kentälle pääsyn jälkeen.

Mutta kotiin lähdön edessä oli taas se joka kertainen taistelu...ei kotiin ei rattaisiin. Heittäytyy hiekalle potkii ja lyö. Sitten tyttö yhtyy siihen osittain ja se on ihan KAMALAA. Väkisin joudun painamaan ipanat rattaisiin ja laittamaan vyöt kiinni mitä ei tietenkään normaalissa käytössä ole. Ihmiset tuijottaa ja kuiskii ja aattelee varmasti että kamalan kovakouranen äiti. Mutta en voi siinä kohtaa muutakaan. Ruoka-aika lähestyy ja nälkäsenä kiukku lisääntyy entisestään. En mielestäni voi sanoa lapsille " voi eikö huvita,no leikitään vielä 5min." Se ei toimi. Huuto on sama. Olen alkanut sanomaan että kello on paljon kohta lähdetään. Ja että vielä muutaman mäen ehditte laskea,sitten lähdetään. Mutta kotiin tulo on ihan kamalaa. Asuisivat siis ulkona jos voisivat.

Ja kun ne huutavat lapset sieltä leikkikentältä olen kärrännyt kotipihalle ja irrotan valjaat niin karkuun lähtee ainakin poika. Yleensä otan yksitellen sisälle mutta silloinkin karataan kun menen sitä toista rattaista hakemaan (ja jos se ei ole tarvinnut valjaista matkalla,on se jo tässä välissä karannut) Kuulostaa huvittavalta mutta ei se sitä ole. Kun mekin ulkoillaan 2-4 kertaa päivässä. Blääh.

Kuukauden päästä aloitan työt ja olen siihen täysin valmis. Saan olla 8h VAIN töissä ja vaikka oisi kiire niin teen vain töitä ja kukaan ei vinguta minua ja saa sappeani kiehumaan (useita kertoja päivässä).

Uskon että kiukut jne on suuret tarhaväsymyksen jälkeen mutta ne tuntimäärät on tosi pieniä verrattuna kotiäidin kokemaan. Ja jään osittaiselle hoitovapaalle ja vuorotöissä se tietää vähän enempi vapaapäiviä mutta täysiä työvuoroja. Pätkääkään en kadu että olen hoitovapaalla ollut näinkin kauan mutta kyllä tämä on ollut uskomatonta aaltoliikettä oman jaksamisen ja lasten mielialojen muuttumisen suhteen. Aika on rientänyt silti siivillä ja muistan kun jäin saitsulle rv23 ja ollut siitä saakka kotona niin paljon on tapahtunut. Talo rakennettu ja maaliskuussa muutettiin. Sekään ei tietty omaa väsymystä vähentänyt :)



Mikäs se 3v uhma sitten on???? Sehän alkaa meillä jo sitten häämöttää ja edellinenkään ei ole loppu, joten sitä odotellessa. Onneksi luoja on luonut ne IHANAT JA KORVAAMATTOMAT hetket lasten kanssa,ilman niitä ei kyllä selviäisi hengissä :)

Vointeja sinulle ja muille tutuille " konkareille" jos vielä linjoilla pyörivät.

Hyvät loppu kesät!

T.midwife ja pesue 2v7kk

tuntuvat aika hauskasti uhmailevan vuorotahtiin. Toisella pojalla oli uhmavaihe kevätkesällä, sitten se vähän laantui ja veli astui remmiin siskon kompatessa. Ja esikoinenkin välillä ottaa mallia pikkusisaruksista. Ihme kyllä, kaiken kaikkiaan meillä on aika helppoa enkä pidä uhmaa kovin pahana kellään. Me myös ollaan aika piukkiksia eikä tanssita lasten pillien mukaan. Luovimaan sen sijaan olen tullut aika taitavaksi siten, että kohtauksen häämöttäessä käännän vähän suuntaa ja tilanne usein laukeaa.



Yksi iso juttu on se, että kun olen itse väsynyt tai muuten piukea, tulee kohtauksiakin helpommin. Kuinkas muuten.



Jakselemisia kaikille vaan!