Appivanhempien kanssa saman katon alla?
HEI
Taustaa: Mieheni omistaa venljensä kanssa sukutilan puoliksi ja kytkynä on syytinki. Eli veljesten vanhemmilla (75 v. mummo ja 72 v. ukki) on periaatteessa elinikäinen asumisoikeus.
No, me asumme nyt toisella paikka kunnalla mutta haaveissa olisi muuttaa sukutilalle vuoden päästä. Olen tullut tulokseen että voisin tulla toimeen appivanhempien kanssa saman katon alla. Heidän kuntonsa alkaa olla huono. Mummo sairastelee ja kävelee rollalla. Ukki on voimissaan mutta tietenkin askel on hidastunut. Tilaa olisi sillä meillä on vasta yksi lapsi. Toinen lapsi voisi syntyä syksyllä 2007 TOIVOTTAVASTI!!! (olen odottanut pitkään)
Kysyisinkin onko teillä kokemusta appivanhempien kanssa asumisesta. Kuinka olette järjestäneet rutiinit (ruoka-ajat, kaupassa käynnit yms...)
Ajatuksia ja kokemuksia odotellen.
Kommentit (4)
Hei,
itse olen asunut vanhempieni luona vielä kun veljeni asui samassa taloudessa vaimonsa kanssa. Riitoja ei ollut (vaatii joustavuutta kaikilta) ja minusta elämä oli ok näin tosin opiskelin toisella paikkakunnalla viikot. Veljeni vaimo halusi oman talon ensimmäisen lapsen synnyttyä. Vanhempani rakensivat lähelle oman talon ja veljeni jäi perheineen asumaan entistä taloa.
Itse olen ajatellut (suunniteltu ja rakennettu talo niin) että voisin asua appivanhempieni kanssa saman katon alla jos he tarvitsevat apua ja se olisi sopiva ratkaisu. Mielummin haluaisin erilliset rakennukset vierekkäin mutta samankaton allakin voi toki toimia. Minusta kummatkin tarvitsevat selkeät omat tilat ja sitten voi olla yhteisiä tiloja. Meillä esim. suunniteltu niin että tarvittaessa meillä vintti kokonaan omassa käytössä ja alakerran kahdesta makuuhuoneesta on mahdollista muuttaa appivanhemmille " kaksio" . Alakerrassa sijaitsevat pesutilat, kodinhoitotilat jne. olisivat yhteiset. Itse haluaisin pitää keittiöni pääosin omassa käytössä. Eli appivanhemmat voisivat tehdä omassa pienessä keittiössä mitä haluavat tai sitten käydä meillä syömässä / veisimme ruuan valmiina heille.
Äitini äiti asui myöhemmin vanhempieni kanssa ja heillä oli puolestaan sellainen sopimus että mummo maksoi tietyn summan " täyshoidosta" vanhemmilleni. Eli vanhempani hoitivat kauppa-asiat, ruuat jne. Mummolla oli oma kamari ja samoin vanhemmillani oli oma kamari ja muut tilat olivat yhteisessä käytössä.
Kannattaa heti alusta asti sopia asioista ja koettaa säilyttää positiivinen keskusteluasenne niin onhan se mahdollista onnistua. Ja voi olla jopa helppoakin kun on lapsille seuraa jne. Mutta riippuu paljon kaikkien luonteista. Hemmottelevatko appivanhemmat lapsia karkeilla, haluavatko nukkua päivällä ja lasten pitäisi olla hiljaa, onko teillä samansuuntaiset käsitykset siisteydestä, jne. Ja kaikkien täytyy vähän joustaa ja huomioida toisia tai muuten ei homma taida toimia.
Tsemppiä teitpä miten vaan ! Ja voithan kokeilla olla lomalla pitempään appivanhempien kanssa ja jutella ajoissa myös heidän kanssaan niin tietäisit heidän mielipiteen asiaan.
t. MiTeSa ja kaksi poikaa
Nykyään sanoo, että katuu sitä kovasti. Ei tullut miehen vanhempien kanssa lainkaan toimeen ja nämä vain juoksuttivat tätiäni. Mieskään ei ollut aina kyllin rohkea sanomaan vanhemmilleen vastaan.
Tämä on musta hyvä sääntö. Asumme 15 km päässä sivutilalla, appivanhemmat päätilalla omassa kodissaan. Mieheni käy askareilla siis näin etäältä. Minä ainakin olen tosi tyytyväinen.
Kaksi tuttavaperhettä asuvat isomummonsa kanssa, heille se sopii. Järjestely on vähän eri, kun yksi sukupolvi on välistä pois.
Mieti tarkkaan oma tilanteesi. Mun mielestä ainut plussa on lapsenvahdin helppo saatavuus.
No, minä en mistään hinnasta muuttaisi omien appivanhempieni luokse asumaan. Ennemmin ihan mitä vaan! Mutta nyt asutaan miehen ja pojan 1v9kk kanssa mun vanhemmilla ja hyvin on mennyt. Jos jotain, niin mulla itsellä meinaa mennä hermo omiin vanhempiin. Kolme kk kohta asuttu täällä ja onhan se semmosta puljaamista.
Aikuisia kun jo ollaan ja kaikilla omat tavat olla ja elää. Kuitenkaan täällä ei voi eikä viitsi olla ihan kuin kotonaan ja on välillä tehtävä kotihommia silloinkin kun oikeasti ei niitä tekis tai kun äiti tai isä pyytää. Muutenkin pitää luovia ja yrittää olla aikuinen ja ymmärtää, että jokaisen osapuolen pitää joustaa.
Sitten kun on vielä tuo lapsi. Minä pyrin oleen aika tiukka tietyissä asioissa lapsen kanssa ja isovanhemmat, varsinkin isäni, olis aina sanomassa, että " äiti höpöttää, pappa antaa jne..." . TUo mua ärsyttää ja siinä saa olla tarkkana, että ne ovat ne lapsen vanhemmat, jotka ne rajat asettaa ja PITÄÄ.
Mun mies tulee loistavasti toimeen mun vanhempien kanssa, eli siitä ei täällä asumisen pitäs olla kiinni. Ensimmäisenähän sitä itsellä tulee omien vanhempien kanssa sanailua.
Ruoka-ajat menee samaan tahtiin muun perheen kanssa. Tai ainakin meillä tehdään se iltaruoka meidän pojan aikataulun mukaan yleensä. Muut syömiset mä hoitelen pojan aikojen mukaan.
Kaupassa käy se, joka ehtii. Annetaan vanhemmilleni rahaa ruuasta ja sähköstä yms. Mitään eivät ole olleet vailla mutta maksetaan tietysti. Lisäksi ostellaan ruokia meidän perheen rahoilla välillä. Sillain, ettei kovin tarkkaan kukaan laske, kenen vuoro nyt on.
Meillä tää on väliaikaista, muutetaan pois kunhan saadaan ostettua asunto. Toivottavasti siihen ei mene enää kovin kauaa:)
Tässäpä muutama näkökulma toisesta vinkkelistä.